Yllätysmuna

Pidän sietämättömänä nykyistä asiaintilaa, että koko Tamperetta on pidetty eristyksissä viime pääsiäisestä lähtien eivätkä viranomaiset anna meille tietoja eristysalueen sisäpuolen tapahtumista. Nyyssiryhmissä on liikkunut huhuja myyttisestä artikkelista, jonka Tampereen tilanteen aiheuttaja olisi postannut, mutta joka oltaisiin canceloitu pari tuntia ilmestymisensä jälkeen. Huhu kuulosti uskomattomalta, sillä artikkelia ei löytynyt mistään, ja - kuten tunnettua - kaikki palvelimet eivät noudata cancelointikäskyjä (ainakaan silloin kun niitä lähettelevät tavalliset ihmiset, joilla ei ole viranomaiskytkentöjä.) Aloin kuitenkin tutkimaan, olisiko kyseistä tekstiä olemassa.

Pitkällisen etsinnän jälkeen löysin artikkelin, jonka esitän alla. Se ja sen followupit oltiin poistettu kaikilta merkittäviltä nyyssipalvelimilta, ja sain sen käsiini murtautumalla eräälle pienelle palvelimelle, jonka nimen jätän mainitsematta. Dokumentti oli kirjoitettu englanniksi ja olen itse kääntänyt sen suomeksi. Tampereen tilanne on julistettu salaiseksi, joten rikon lakia laittaessani dokumentin kotisivulleni. Kuitenkin omatuntoni pakottaa minut toimimaan näin, vaikka todennäköisesti menetän toiminnan seurauksena henkeni tai vapauteni, tai vähintään käyttäjätunnukseni yliopiston tietokoneille.

- TK

Anteeksi, että crosspostaan tämän viestin kaikkiin mahdollisiin uutisryhmiin. Uskoisin kuitenkin, että minulla on hyväksyttävä syy teolleni: Maailma sellaisena kuin tunnemme sen voi tuhoutua. Haluaisin teiltä käytännön neuvoja, jotta saisin sen estettyä, mutta ehkä on parempi että luette ensin koko tarinan. Näin saatte paremman kuvan ongelmasta, ja ymmärrätte, miksen voi turvautua tavanomaisempaan apuun, poliisiin tai palokuntaan.

Ystäväni Jukka oli kutsunut minut viettämään pääsiäistä luokseen. Jukka oli valmistunut vuotta aiemmin TTKK:lta ja saanut ensimmäisen työpaikkansa diplomi-insinöörinä. Epämääräisten opiskelijakämppien vastapainoksi hän oli vaimonsa Satun kanssa ostanut Tampereelta porvarillisen rivitaloasunnon. Itse opiskelen vielä, ja olin tietenkin ihastunut ajatuksesta, että saisin nauttia ilmaisen pääsiäisaterian, sekä tietenkin mieluisasta seurasta.

Itse ruokailu, konjakkihärkää ja valkosipuliperunoita, sujui odotetusti. Minä ja Jukka olisimme halunneet puhua matematiikasta ja kännyköiden suunnittelusta, mutta Satu, ekonomi, yritti ohjailla keskustelua arkipäiväisempiin asioihin.

Jukan ja Satun seurustelun alkuaikoina Satu oli ollut mustasukkainen Jukalle minusta. Olemme molemmat vannoutuneita heteroita, joten mistään seksuaalisesta ei ollut kyse. Meillä vain oli yhteinen kiinostuksen kohde, josta Satu oli totaalisesti ulkona. Nykyisin olimme kaikki sopeutuneet tilanteeseen, ja minun ja Satun taistelu Jukan huomiosta sujui ystävällisessä hengessä.

Jälkiruokana oli Kinder-munat, jotka Satu oli ostanut, ilmeisenä tarkoituksenaan saada meidät hetkeksi lapsuuteen, irti tieteellis-teknillisestä ajattelustamme. En ole koskaan pitänyt kovin paljoa suklaasta, mutta tämä suklaamuna maistui suorastaan pahalle. Kohteliaisuussyistä en kuitenkaan tuolloin sanonut mitään.

Jukan munassa oli yllätysleluna pikkuauto, joka piti koota kolmesta osasta. Minun munassani oli muovinen, perhoshaavia kädessään pitelevä dinosaurus. Tämä kummastutti minua, sillä muistin pikkuveljeni keräilleen kolme vuotta aikaisemmin tuollaisia dinosauruksia, ja kuvittelin, että keräilykohteen pitäisi vaihtua joka vuosi.

Kaikkein kummallisin oli kuitenkin Satun yllätys. Hänen munansa oli täynnä mitä oudoimman muotoisia ja värisiä muovipaloja, joissa oli paljon erilaisia tappeja ja tappien vastakappaleita. Yllätyslelu täytyisi koota näistä osista, mutta munasta ei löytynyt kokoamisohjetta.

Yritimme koota Satun lelua yritys ja erehdys -menetelmällä, mutta huonoin tuloksin. Saimme monella eri tavalla puolet paloista jonkunnäköiseksi rakennelmaksi, mutta törmäsimme aina tilanteeseen, jossa seuraavaa palasta ei saanut liitettyä mitenkään. Kun sitten purimme rakennelmaa sen verran, että tuo kyseinen palanen voitaisiin liittää, joku purettaessa poisotetuista palasista ei sopinutkaan. Minulla oli samanlainen tunne kuin matemaattista probleemaa ratkaistessa: Kun keksisi yhden ovelan siirron, loppu ratkeaisi kuin itsestään.

Lopulta sainkin pari palasta laitettua yhteen tavalla, joka vaikutti minusta lupaavalta. Tämän jälkeen Jukka kuitenkin luuli keksineensä paremman tavan, otti osat kädestäni, hajotti saamani alun ja yritti toista yhdistelmää. Muut palat eivät kuitenkaan sopineet Jukan suunnitelmaan, ja ajattelimme kokeilla minun tapaani uudestaan.

Otin käteeni ne osat, jotka olin liittänyt, mutta nyt en saanutkaan sopimaan niitä yhteen. Kokeilin ja kokeilin, lopulta yritin jopa hiukan vääntää yhtä palaa, mutta loppujen lopuksi minusta alkoi tuntua siltä, että aiempi alkuni oli matematiikan lakien vastainen. Huomautin tästä Jukalle, mutta tällöin Satu kyllästyi meidän matematiikkajutusteluumme, ja pakotti meidät siirtymään olohuoneen puolelle, jonne hän oli kattanut lasilliset kotiviiniä. Satu heitti muovinpalat roskakoriin ja sanoi, että ne tuntuivat hänestä jotenkin inhottavilta.

Jukka ja Satu kuuluvat niihin harvoihin ihmisiin, joiden kotiviinistä voi nauttia muutenkin kuin päihtymistarkoituksessa. Viiniä maistellessani minun perhoshaavia pitelevä dinosaurukseni palautui mieleeni, ja kysyin, että eikö yllätyslelun pitäisi vaihtua vuosittain. Jukka ja Satu vastasivat myöntävästi, ja erehdyin mainitsemaan, että se dinosaurus oli useita vuosia vanha keräilykohde. Tällöin Jukka sanoi, että ne olivat varmaan vanhoja munia, sillä hänen suklaansa oli maistunut väärältä.

Satu närkästyi, ja väitti, että ainakin hänen munassaan se suklaa oli ollut tuoreen makuista. On tietysti mahdollista, että Satu ei vain halunnut myöntää totuutta, mutta epäilen tätä, sillä tavallisesti hän on paitsi perso suklaalle, myös hyvin tarkka sen laadusta. Mikäli hänen suklaansa olisi maistunut pahalle, hän olisi syöttänyt sen Jukalle eikä uhrautunut itse.

Jukka kysyi, että oliko Satu ostanut suklaamunat venäläisten kaupasta, ja Satu vastasi myöntävästi. Kiinnostuneena kysyin, että mikä ihme on ''venäläisten kauppa'', ja Satu ja Jukka alkoivat kertoa yhteen ääneen.

Sain sen käsityksen, että läheisen teollisuusalueen reunamilla on halli, jonka kaksi venäläisnaista (tai kenties virolaisnaista, sillä Jukan imitaatio heidän aksentistaan sopisi paremmin virolaisiin) olivat vuokranneet. He olivat perustaneet sinne kaupan, jossa myytiin kaikkea sekalaista: Karkkeja, vaatteita, pesuaineita ja sen sellaista. He ostavat puoli-ilmaiseksi kaikkia jäännöseriä mitä kulloinkin sattuivat saamaan ja myyvät sen halvalla valintamyymäläksi muunnetussa teollisuushallissaan.

Satu ja Jukka olivat löytäneet kaupan puoli vuotta aiemmin, ja Satu selitti innostuneena, kuinka Jukka olisi tuolloin halunnut ostaa sieltä viitosella Matin ja Tepon kasetin ''Kaiken takana on nainen''. Satu oli saanut sen estettyä, ja näin hän oli säästynyt kuulemasta kyseistä biisiä päivittäin.

Olimme tuossa vaiheessa kumonneet jo toisetkin reilunkokoisen viinilasilliset, ja niinpä Jukka alkoi väittämään, että heillä talossa on vain CD-soitin, eikä hän olisi kuitenkaan voinut kuunnella kasettia muualla kuin vanhan kesäcorollansa autosterereoissa. Koska aloin tuossa vaiheessa tuntea itseni ulkopuoliseksi, kysyin Satulta, että mikä oli saanut hänet tällä kertaa vierailemaan venäläisten kaupassa. Satu punastui, ja Jukka selitti hänen ostavan sieltä ''naisten juttuja.'' Emme enää löytäneet toista venäläisten kaupan veroista puheenaihetta, ja loppuillan keskustelu oli hiukan väkinäistä.

Kun olin menossa vierashuoneeseen yöpuulle, kuulin yläkerrasta Satun huudon: ''Jukka, tuu jo nukkumaan.'' Keittiöstä kuului vastaus: ''Joo, ihan kohta, minun täytyy vain tehdä yksi tietokonehomma loppuun.'' Tämä oli hieman outoa, sillä olin juuri ohittamassa talon ainoaa tietokonetta, jota selvästi ei käytetty sillä hetkellä.

Sekä minä ja Jukka olemme luonteeltamme sellaisia, ettemme saa rauhaa ennenkuin olemme ratkaisseet meille esitetyt matemaattisluonteiset ongelmat. Niinpä en ollut yllättynyt, kun kurkistaessani keittiöön näin, että Jukka oli kokoamatta jääneen yllätyslelun kimpussa. Hän oli kerännyt osaset roskakorista ja järjestänyt ne riveihin keittiön pöydälle. Hän kokeili systemaattisesti, mitkä osat voisivat käydä yhteen.

Istuuduin Jukan viereen ja ryhdyin auttamaan häntä. Tutkittuani tilannetta ehdotin, että tietyt kolme muovitankoa voisi yhdistää kolmioksi. Jukka liitti osat yhteen, ja niin saimme lähtökohdan kokoamiselle. Aloimme liittää kolmioon yhä lisää osia, ja homma tuntui käyvän osa osalta helpommaksi. Vaivuimme transsinkaltaiseen tilaan, enkä jälkikäteen pysty kuvailemaan rakentamisprosessin yksityiskohtia.

''Kun tämän osan vielä lisää tähän, siitä tulee säännöllinen seitsentahokas'', sanoi Jukka yhtäkkiä. Havahduimme molemmat. ''Mutta säännöllinen seitsentahokas ei ole geometrisesti mahdollinen. Jo Eukleides aikanaan todisti, että on olemassa vain säännölliset neljä-, kuusi-, kahdeksan-, kaksitoista-…'', aloin vastaamaan.

Tutkin samalla yllätyslelua. Tahkojen lukumäärän laskeminen osoitti sen olevan seitsentahokas, ja tahkoja tutkimalla totesimme, että kyseessä oli todella säännöllinen seitsentahokas. Jukka keksi: ''Sinähän sanoit jo aiemmin, että se sinun alkusi ei ollut matemaattisesti mahdollinen. Entä jos tuo yllätyslelu on vääristänyt geometrian lakeja, niinkuin Lovecraftin kauhukertomuksissa?''

Luotamme molemmat matemaattisiin päättelytaitoihimme, ja tiesimme, että Jukan selitys oli ainoa mahdollinen. Yliluonnollinen kauhunaalto löi ylitsemme, ja kuulimme Satun tulevan alas portaita: ''Mitä te pojat siellä vielä puuhaatte?'' Kääräisin heptaedrin nopeasti pöytäliinaan ja viskasin sen ensimmäiseen paikkaan jossa se olisi poissa näkyviltä eli astianpesukoneeseen.

Hetken päästä koneen kansi lennähti auki. Astianpesukoneesta alkoi vyöryä jotain mustaa tahnaa. Syystä, jota en ole vielä täysin ymmärtänyt, Jukka ryntäsi Satun luo portaikkoon ja ehdotti hänelle iltakävelyä. Ehkä Jukka halusi saada naisensa pois vaaratilanteesta, tai sitten hän ei vain halunnut Satun näkevän näpertelyvimmansa tuloksia. Ilahtuneena romanttisesta eleestä Satu suostui.

Kun Jukka ja Satu olivat poistuneet, kaikki talon sähkölaitteet kytkeytyivät kuin taikaiskusta: Tehosekoitoin alkoi pyöriä tyhjäkäyntiä, kaikki valot räpsähtivät päälle, TV alkoi kailottaa jostain keski-idän konfliktista ja Jukan virkasalkku alkoi soida: ''Kaiken takana on nainen, joka ihanasti rakastaa, jota minä en voi vastustaa…'' Minä ryntäsin tietokoneelle, joka oli kytkeytynyt itsestään internettiin ja aloin kirjoittamaan tätä postausta.

Olen nyt saanut tarinani loppuun, ja kysynkin, että osaako kukaan näiden uutisryhmien lukijoista auttaa? Mitä minun pitäisi tehdä kun minulla on Cthulhu nousemassa astianpesukoneesta? Sitä mustaa massaa virtaa koko ajan yhä lisää ja lisää, se haisee sanoinkuvaamattoman ällöttävälle ja valtaa vähitellen koko asunnon, ja sitä valuu jo pihallekin keittiön tuuletusikkunasta. Se syövyttää kaiken ympäriltään, kuplii ja näyttää aivan mämmiltä.

Posted via TAMPEREEN NOPEAT NETTIYHTEYDET - tnny.fi

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License