Yhden markan ooppera

Alkusoitto

Raipe astuu Esson baariin. Ehkä hän maksaa kahvinsa minulla ja pääsen pois hänen perstaskustaan. Näissä maaseutubaareissa on usein söpöjä farmarintyttäriä myyjinä, ja ehkä pääsen sellaisen käsien kautta baarin kassakoneeseen.

Viimeiset kolme kuukautta olen homehtunut jyväjemmarin perstaskussa. Olisikin edes istuvat housut, mutta hyvin usein huomaan valuneeni housujen mukana alas pitkin hänen persettään. Ja ne pierut! Kerta toisensa jälkeen olen joutunut toteamaan kaasupurkauksen suhahtavan ohitseni. Onneksi on edes nahkainen lompakko suojana suolikaasuja vastaan.

Raipe kävelee baarin tiskille päin. Kolahtelen lompakossa viidenkymmenen pennin kolikkoa vasten. Mutta ei, Raipe ei pysähdy tiskille. Hän kävelee sen ohi. Hän kaivaa lompakon perstaskustaan ja tarttuu minuun. Kun siirryn ylöspäin, huomaan pajatsokoneen. Raipe työntää minut koneeseen ja lyö. Kärsimys jyväjemmarin perstaskussa on ohi.

Singahdan takaressun tuntumaan, mutta en putoa sinne, vaan kimpoan metallinastasta ylös, ja kolmen markan portin tuntumaan. Vauhtia tuntuu olevan vähän liikaa päävoittoa ajatellen, joten rentoudun vähentääkseni kimmoisuuttani. Jos minulla voitetaan, on riski joutua takaisin Raipen perstaskuun, mutta pitäähän markan kolikolla olla sen verran lojaliteettia laillista omistajaansa kohtaan, että yrittää ansaita tälle voiton.

Singahdan taas ylös kolmen markan voittoportin viereisestä nastasta. Rentoutumiseni ansiosta vauhti on juuri sopiva päävoittoporttiin.

Putoan melkein päävoittoporttiin, mutta vauhti on hiukan liian kova. Kimpoilen aikani sen viereisten nastojen välissä, kunnes putoan portin vierestä alas. Ei voittoa. Kiitos kannatuksesta.

Pajatson taulussa on sen verran tyhjää tilaa, että putoan sinne. Onneksi taulu ei ollut täynnä. Silloin olisin joutunut taas pimeään, koneen uumeniin. Nyt pääsen seuraamaan baarin tapahtumia aitiopaikalta.

Pajatson aaria

Se kyllä pitää sanoa, että tässä kylässä on huonoja pajatsonpelaajia. Jyväjemmarit käyvät baarissa kahvittelemassa ja siinä sivussa lyövät markan tai kaksi pajatsoon. Kukaan ei voita koskaan mitään.

Poikkeus on eräs Jaska, tyhjäntoimittaja, joka käy päivittäin lyömässä itselleen voiton tai kaksi ja menee sen jälkeen tuhlaamaan voittonsa viereiseen krouviin. Näiden voittojen ansiosta valun päivä päivältä alemmas pajatson taulussa ja se hetki lähestyy, jolloin kolahdan koneen voittokaukaloon. Todennäköisesti kohtalonani on joutua Jaskan kaljarahoiksi. Rukoilen mielessäni, että ihme tapahtuisi ja näin ei kävisi. En haluaisi joutua puolialkoholisoituneen hampuusin paheen ylläpitäjäksi.

Meidän tehtävämme taulussa on houkutella pelaajia. ''Katsokaa, olemme tässä ihan tyrkyllä. Lyö vain kolikko ja voitat meidät'', huudamme. Yritän näyttää potentiaalisille pelaajille parhaat puoleni, vaikka se on vaikeaa. Olen nimittäin taulussa klaavapuoli esillä, eikä se ole yhtä edustava kuin kruunapuoleni.

Tämän baarin myyjätyttö on kylläkin söpö. Hänellä on pitkät vaaleat hiukset, jotka lainehtivat hänen olkapäillään, ja otsalla sellainen hiuksista muotoiltu torttu, joka on nyt muodissa. Usein hän on pukeutunut vaaleaan kukkamekkoon. Asu kuin asu, ne korostavat aina hänen vyötäröään, joka on kapea. Ja ne kädet! Ne ovat sirot, sormet ovat pitkät ja ohuet, ja pitkät kynnet on lakattu huolellisesti punaisiksi. Joutohetkinäni unelmoin, että pääsisin noiden sormien käsittelyyn, edes siksi lyhyeksi hetkeksi, jona tyttö siirtäisi minut asiakkaan kädestä kassakoneeseensa.

En kylläkään tiedä, voiko tätä pajatsotyrkyn kohtaloa pitää edistysaskeleena urallani. Ennen Raipen perstaskuun joutumista vietin nimittäin pari vuotta vanhainkodissa, mummeleiden marjapussiringin panoksena. Kiersin mummelilta toiselle, ja yhä uudelleen ja uudelleen minut laitettiin peliin. Vaihtelua elämääni toivat satunnaiset vierailut vanhainkodin kanttiinin kassakoneessa.

Mummeleiden kolikkopussit ovat miellyttäviä paikkoja. Mikäs siellä käsilaukussa oli oleillessa nitropurkin ja kamman välissä. Aivan toista kuin Raipen perstaskussa.

Sitten eräs mummeleista antoi minut lapsenlapsenlapselleen, joka osti minulla merkkareita. Karkkikaupasta jouduin eräälle perheenäidille, ja sieltä Raipelle, joka oli torilla myymässä perunoita. Loput te tiedättekin.

Finale

Olen valunut taulussa jo niin alas, että tarvitaan enää kaksi päävoittoa ja tipun voittokaukaloon. Jaska on taas pelaamassa. Hän on jo ottanut useita pikkuvoittoja, mutta yhä vaan hän jatkaa pelaamista. Liekö sosiaaliviranomaiset niskassa vai mikä järkytys on käynyt, kun tänään tarvitaan tavallista enemmän kaljarahoja.

Jaska lyö päävoiton. Kolikot kilisevät laariin. En putoa vielä, mutta tarvitaan enää yksi päävoitto ja olen Jaskan kaljaraha.

''Äläpä Jaska lyö pajatsoa tyhjäksi'', eräs kahvittelemassa ollut isäntä huikkaa, ''jätä voittoja muillekin.''

Kukaan muu ei koskaan voita, joten asialla ei oikeastaan ole merkitystä. Ilmeisesti häviävätkin pelaajat tarvitsevat edes teoreettisen voitonmahdollisuuden, että kiinnostus säilyisi.

Jaska ei välitä kommentista, vaan poimii kaukalosta markan kolikon uutta lyöntiä varten.

Tällöin isäntä nousee pöydästään, lähestyy Jaskaa ja sanoo käskevään sävyyn: ''Menepä Jaska siitä krouvin puolelle, kun kuitenkin kaljaa haluat. Nuo pajatsorahat eivät ole sinun yksityisomaisuuttasi.''

Jaska säikähtää ja poistuu baarista. Pelastuin! Isäntä palaa pöytäänsä hitain, varmoin askelin.

Eipä aikaakaan, kun Esson pihaan kurvaa bemari. Bemarista astuu ulos juppi rasvalla taakse kammattuine hiuksineen, raybaneineen ja pikkutakkeineen. Hän kävelee sisälle baariin.

Baarissa juppi heittää myyjätyttöön merkitsevän katseen ja kohottaa hiukan raybanejaan. Myyjätyttö punastelee kassakoneen takana ja hihittää hermostuneesti. Selvästi rakkautta ilmassa.

Leveästi juppi kävelee pajatson luo ja lyö markan kolikon koneeseen rehvakkaasti. Se kimpoilee taulussa aikansa ja putoaa päävoittoporttiin. Nyt oli kyllä pelissä enemmän tuuria kuin taitoa. Putoan voittolaariin. Parempi kai on olla jupin perstaskussa kuin jyväjemmarin. Jupin housut ovat sentään tyköistuvat.

Juppi kahmaisee voittorahat kouraansa ja kävelee kahvilan kassalle: ''Nuo mansikkaviinerit näyttävät herkullisilta. Tuollaisia puoliksi hilloontuneita mansikoita. Pistäpä tyttö yksi sellainen ja iso kahvi.''

''Tulee heti'', myyjätyttö vastaa. Vaikka en jupin kourasta näekään tytön kasvoja, voin kuulla punastelun hänen äänessään.

Juppi poimii kourastaan kolikoita maksuksi, ja - voi tätä riemua - hän poimii minut. Pääsen kohta myyjätytön ihaniin sormiin ohikiitäväksi hetkeksi, kun hän laittaa minut kassakoneeseen. Tätä hetkeä olen odottanut siitä lähtien kun putosin pajatson tauluun. Kassakoneesta joudun ehkä taas jonkun jyväjemmarin perstaskuun, mutta en huolehdi siitä nyt. Se on kaukaista tulevaisuutta. Nyt minulle ei ole olemassa muuta kuin tämä hetki ja myyjätytön sirot sormet sekä ihanan punaiset kynnet.

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License