Ummessa

Olimme katsoneet Arwan kanssa elokuvaa meillä sylikkäin, ja olin päättänyt tehdä aloitteen pidemmälle menosta. Siirsin käteni Arwan tissille.

Olin tavannut Arwan yliopiston bileissä ja olimme seurustelleet pari kuukautta. Hän opiskeli vertailevaa uskontotiedettä. Arwan vanhemmat olivat somalipakolaisia, Arwa oli kasvanut Suomessa. Hän oli kertonut valinneensa opiskelualansa sillä perusteella, että hän halusi ymmärtää, mikä sai ihmisen uskomaan asioihin, joita hän kutsui älyttömyyksiksi. Varmaan hänen kasvatuksellaan oli vaikutusta, hän itse oli kasvanut perinteisessä muslimikodissa, mutta hän oli fiksu, ja suomalaisesta koulujärjestelmästä saamiensa vaikutteiden avulla hän oli maallistunut.

''Kulta… Marko, me ei voida tehdä sitä tänä iltana'', Arwa sanoi. ''Minut on ympärileikattu.''

''Mitä!'' kauhistuin. ''Onko seksi sinulle kivuliasta?''

''Aukko on kasvanut lähes umpeen'', Arwa sanoi. ''Sitä pitää suurentaa vähitellen. Voi seksi vähän sattuakin, mutta minä olen länsimainen nainen nyt, ja tahdon harrastaa seksiä poikaystäväni kanssa.''

''Kuka sinut ympärileikkasi?'' kysyin. ''Vanhempasiko?''

''Eräs vanhempieni tuttava teki sen vanhempieni pyynnöstä'', Arwa sanoi. ''Se tapahtui ollessani kahdeksanvuotias, kesällä, kun minun ei tarvinnut käydä koulussa. Olin kaksi viikkoa sairas operation jälkeen. Vanhempani sanovat, että se oli minun omaksi parhaakseni, että säilyn puhtaana. Vahingoittivat pysyvästi seksuaalisuuttani ja sanovat, että se on minun omaksi parhaakseni. Mulla ei ole edes klitorista enää. Mitä hölmöjä vanhempani ovatkaan, varsinaisia hyväntahtoisen hölmön perikuvia.''

''Mistä ympärileikkauksessa on kyse?'' kysyin. ''Siitä, että miehet kontrolloivat naisten seksuaalisuutta?''

''Ei'', Arwa vastasi. ''Somaliassa naiset pitävät tyttöjen ympärileikkausta välttämättömänä siinä missä miehetkin. Minutkin ympärileikkasi nainen, ja äitini on puolustanut ympärileikkaustani vahvemmin kuin isäni. Ympärileikkaamatonta alapäätä pidetään epänaisellisena ja epäpuhtana.''

Arwa jatkoi: ''Meidän kulttuurissamme aukon suurentaminen on aviomiehen tehtävä. Vaikka emme olekaan naimisissa, rakastan sinua ja tahdon, että sinä teet sen.''

* * *

''Tänä iltana voidaan tehdä se'', Arwa sanoi. ''Vielä viimeinen suurennus ennen sitä.'' Hän riisui hameensa ja pikkarinsa ja asettui sängylle levittäen jalkansa.

Minä otin puhtaan partakoneenterän ja pullon desinfiointiainetta. Olin viikon jo suurennellut reikää Arwan alapäässä, vähän kerrallaan. Aluksi arpikudos oli muodostanut peitteen koko pillunaukolle lukuunottamatta pientä reikää, josta virtsa ja kuukautisveri pääsi poistumaan. Nyt aukko alkoi olla jo riittävä mulkulleni. Ensimmäisellä kerralla suurentaessani aukkoa Arwa oli ollut hiukan pelokas, sen jälkeen toimitus oli sujunut rutiinilla. Nyt kun Arwa oli päättänyt meidän harrastavan seksiä, pientä pelkoa oli taas havaittavissa.

Otin partakoneenterän ja viilsin sillä arpikudosta suurentaen aukkoa. Mustalle iholle tuli hiukan punaista verta. Arwa kirkaisi kivusta. Otin desinfiointiainepullon, kaadoin siitä talouspaperitukkoon ja pyyhin tekemäni haavan.

Arwa nousi pystyyn ja suuteli minua intohimoisesti. ''Toivottavasti endorfiinit peittävät kivun'', hän sanoi. Vastasin suudelmaan, halimme. Riisuin Arwan paidan.

Arwa oli hoikka ja kaurismainen, silmät olivat suuret. Eebenpuunmusta iho oli kontrastissa valkoisiin rintsikoihin. Poistin rintsikat, ja alta paljastui pienet rinnat ja sysimustat nännit. Keho oli täydellinen lukuunottamatta arpikudoksen valtaamaa alapäätä.

Arwa riisui minut, ja kaaduimme sängylle syleilyyn. Mietin, mille näyttäisimme ulkopuolisen tarkkailijan silmin, Arwan tumma iho vasten minun vaaleaa ihoani. Annoin käteni kulkea pitkin Arwan mustaa ihoa, ja hän hyväili selkääni. Suutelin Arwan siroa kaulaa, sitten rintaa ja siirsin suuni nännille. Arwa huokaili hiljaa. Yritin saada Arwan niin kiihottuneeksi kuin mahdollista, niin yhdyntä sattuisi vähemmän.

Ryhdyin sormeilemaan Arwan välilihaa. En tiennyt, tuntuisiko pillun koskettelu hänestä hyvältä, mutta välilihassa oli joka tapauksessa herkkiä hermopäätteitä. Arwa hengitti raskaasti. Arwa otti kondomin yöpöydältä ja puki sen minulle. Olimme kiinni opinoissamme, ja lasten aika ei ollut vielä.

Ryhdyin työntymään hitaasti Arwan sisään. Arwa värähti kivusta. Vedin mulkkuani takaisin, ja Arwa sanoi: ''Anna mennä vaan. Tää sattuu vähän, mutta joskus tämä on joka tapauksessa tehtävä.'' Painoin mulkkuni Arwan pilluun niin hitaasti kuin osasin, ja aloin työntelemään hitaasti. Arwa piti silmiään kiinni ja voihki. Pelkäsin, että Arwan kipu oli sietämätön, mutta hän sanoi itse haluavansa tätä, joten jatkoin.

Työntelin ja vähä vähältä lisäsin vauhtia. Arwa nytkähteli työntöjeni tahdissa, hänen suunsa oli irvistyksessä. Lopulta laukesin ja vedin mulkun pois hänen sisältään.

''Sattuihan se'', Arwa sanoi hymyillen, kyyneleitä silmissään, ''mutta länsimaiset naiset harrastavat seksiä, ja minä olen länsimainen nainen.''

''Jos se sattui liikaa, voisimme seuraavalla kerralla kokeilla anaaliseksiä'', vastasin. ''Sun peräaukko on kuitenkin vahingoittamaton, ja monet naiset pystyvät jopa nauttimaan anaaliseksistä.''

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License