Tyhmä

Marjutin asunnossa kummitteli. Katonrajassa lenteli usvamainen olio, joka ujelsi. Aikansa Marjut kuunteli ujellusta kunnes kyllästyi siihen ja luki kalevalaisen häätöloitsun.

Häivy haamu hourimasta
Kummitus kammottamasta
Henki siitä hönkimästä

Manaisille majoille
Hauan kiven alle
Riistamaille autuaammille

Kun Marjut oli lukenut loitsun, hän kuuli kummituksen ensimmäistä kertaa muodostavan sanoja:

''Sitä minä en ihan tajunnut, että mikä se hauen kivi on.''

''Ei hauen vaan hauan.''

''Hauvan kivi'', kummitus jatkoi. ''Niinkuin koiran.''

''Ei vaan haudan.''

''No miksei siinä lorussa sitten sanota haudan?''

''Se on semmonen murteellinen muoto'', Marjut sanoi.

''Onpa tyhmä loru, ja miten minä voisin mennä riistamaille kun vastustan metsästystä?''

''Se on vaan semmoinen kielikuva.''

''Kieli mikä?''

''Kielikuva. Niinkuin kuvainnollista puhetta'', Marjut sanoi.

''Miksei vaan voi sanoa suoraan, mitä tarkoittaa?''

Marjut huokaisi. Haamu oli liian tyhmä häädettäväksi.

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License