Tunnustus

Lestovan todistajien seurakuntasalin takahuoneessa oli alkamassa tuolle seurakunnalle ominainen, mutta maallikon silmiin outo tapahtuma. Seurakunnan jäsen Sini Raikkonen oli tuotu sielunhoitokomitean eteen epäiltynä esiaviollisesta seksistä. Seurakunta hyväksyi seksin vain avioliitossa. Sini, juuri kahdeksantoista täyttänyt nuori nainen, istui pelokkaana vastapäätä kolmea viisikymppistä miestä, jotka muodostivat komitean.

Sini oli kasvanut perheessä, joka oli Lestovan todistajia, ja hän oli muutama viikko takaperin muuttanut omaan yksiöön. Uskonsisaret olivat salaa tarkkailleet, kuinka yksinasuminen oli lähtenyt käyntiin. Eräänä iltana he olivat nähneet Toyota Corollan parkkeeraavan Sinin pihalle, ja nuoren miehen kävelevän sisään taloon. Sini oli ollut ulko-ovella vastassa. Mies oli ollut Sinin luona neljä tuntia ja poistunut vasta puolenyön jälkeen.

Pentti Tirkkonen, komitean puheenjohtaja, katsoi tyttöä. Tämä oli kahdeksantoistavuotiaaksi pienikokoinen, hoikka, ja vaaleat hiukset aaltoilivat olkapäillä. Pentin katse ajautui tytön valkean poolopaidan alla pullottaviin pikkuriikkisiin kumpuihin. ''Synnilisiä ajatuksia hän tosiaan herättää'', Pentti ajatteli. ''Ei ihmekään, että hän on täällä. No, tämä on virkatehtävä, ei auta kuin pysyä lujana.''

''Viime torstai-iltana luonasi kävi joku nuorukainen'', Pentti sanoi.

Sini istui sanomatta mitään.

''Uskonsisaret näkivät hänet'', Markku, toinen komitean jäsen sanoi. ''Kuka hän on?''

''Lauri'', Sini vastasi hiljaisella äänellä.

''Ja sukunimi?'' Markku tiukkasi.

''Lauri Aalto'', Sini sanoi hiljaa nolona.

''Hän ei kuulu seurakuntaamme'', Pentti sanoi. ''Tiedäthän, ettei ole hyväksi olla tekemisissä ulkopuolisten kanssa?''

Sini oli hiljaa.

''Kadutko, että olet ollut tekemisissä ulkopuolisten kanssa?'' Pentti sanoi ankarasti.

''Kadun….'' edelleen hiljainen, nolostunut ääni.

''Se on hyvä'', Jorma, kolmas komitealainen sanoi. ''Mutta eniten meitä huolestuttaa, mitä siellä asunnossa tapahtui.''

''Ei mitään.'' Sinin ääni oli, jos mahdollista, vieläkin hiljaisempi kuin aiemmin, ja hän katseli kengänkärkiään.

''Me epäilemme, että valehtelet'', Pentti sanoi. ''Tiedäthän, että valehtelu on synti.''

''Tiedän.''

''Joten jospa kertoisit, mitä tapahtui?''

''Me juotiin teetä.''

''Entä sen jälkeen? Pidittekö toisianne kädestä?''

''Ei…''

''Koskettiko Lauri sinua muualle?''

Hiljaisuus.

''Tiedäthän, että myös kertomatta jättäminen on valehtelua. Koskettiko hän sinua muualle?''

''Vyötärölle…''

''Entä vielä muualle?''

''Hän puristi… rintaani.''

''Vai niin'', Pentti sanoi. ''Nautitko siitä?''

''Kyllä.'' Ääntä tuskin kuuli.

Pentti tunsi erektion housuissaan, kun hän ajatteli Sinin kopelointia. Tuo viaton rinta, ja joku oli päässyt puristamaan sitä.

''Entä jos kertoisit meille ihan askel askeleelta, mitä teenjuonnin jälkeen tapahtui'', Pentti sanoi. Pentti tiesi, että Sini oli pohjimmiltaan hyvä tyttö, vaikka olikin hairahtunut väärälle polulle. Ei hän pystyisi sielunhoitokomitealle valehtelemaan. Saataisiin yksityiskohtainen selonteko.

''Ensin Lauri suuteli minua istualtaan. Sitten nousimme seisomaan. Lauri otti minut syleilyynsä ja suutelimme uudestaan.''

''Suuteliko hän suulle?''

''Kyllä.''

''Kauanko suudelmat kestivät?''

''En katsonut kelloa.''

''Äläpä ole koppava. Olivatko ne pitkiä vai lyhyitä suudelmia?''

''Pitkiä.''

''Käytittekö kieltä?''

''Kyllä…''

''Missä Laurin kädet olivat, kun syleilitte?''

''Vyötärölläni.''

Pentin katse oli monta kertaa seurakunnan kokouksissa eksynyt Sinin vyötärölle. Se kapeni perseestä ylöspäin niin houkuttelevasti. Nyt Pentti visualisoi nuorukaisen käden siihen, mikä oli hänessä itsessään herättänyt kiellettyjä himoja.

''Entä sitten?''

''Lauri työnsi kätensä puseroni kaula-aukosta sisään.'' Sinin ääni ei enää tässä vaiheessa ollut niin pikkiriikkinen kuin aiemmin.

''Työnsikö hän kätensä rintaliiviesi sisään?''

''Kyllä.''

''Miltä se sinusta tuntui?''

''Kyllähän minä tiesin, että se on kiellettyä, mutta se tuntui… jännittävältä.''

''Kaduttaako?''

''Kyllä!'' vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä.

''Mitä käsi teki, kun se oli liiviesi sisässä?''

''Hän pyöritteli nänniäni sormissaan.''

Pentin erektio tykytti housuissa, kun hän ajatteli tuon ihanan olennon nänniä puristeltavana. Pehmeä rinta, ja sen kärjessä pikkiriikkinen nänni. Pentti vaistomaisesti ajatteli itsensä Laurin sijaan.

''Entä sitten?''

''Riisuuduimme.''

''Riisuiko hän sinut, vai riisuuduitko itse?''

''Kun hän alkoi riisuutumaan, seurasin mallia ja riisuuduin itse.''

Pentti ajatteli, miltä Sini näyttäisi alasti. Hoikka vartalo, kapea vyötärö, pienet rinnat. Perse ei olisi mikään brassiperse, mutta kyllä se vähän latteampanakin olisi kiihottava.

''Entä sitten?''

''Hän työnsi kätensä alapäähäni.''

''Työnsikö hän sormen sisääsi?''

''Kyllä.''

''Kuinka syvälle?''

Ei vastausta.

''Kuinka monta niveltä?'' Pentti ajatteli, miltä tytön kostea kolo tuntuisi hänen sormeaan vasten. Etsiä reikä karvoituksen seasta ja upottaa sormensa märkään.

''En tiedä.''

''Entä mitä itse teit?''

''Tartuin häntä peniksestä.''

Nuorempana Pentti oli häpeillyt himojaan. Vanhemmiten hän oli hyväksynyt sen, että riettauden henget riivasivat häntä, ja hän piti vain huolen, ettei sortunut avioliiton ulkopuoliseen seksiin. Pentti ajatteli, että Sini oli nuori eikä osannut pitää himojaan ja toimintaansa erillään. Kyllähän Pentti tiesi Raamatun opettavan, että se, joka edes katsoi toisen vaimoa himoiten oli jo sortunut aviorikokseen, mutta tämä opetus oli liian vaativa Pentille. Pentti oli antanut itselleen luvan himoita, mutta ei toimia himojensa pohjalta, ja se riitti aseman säilyttämiseen seurakunnassa. Seurakuntalaiset eivät tienneet hänen ajatuksiaan.

''Oliko se erektiossa?'' Markku kysyi.

''Oli.''

''Miltä sinusta tuntui?''

''Paholainen… paholainen oli saanut minut valtaansa ja nautin siitä.''

''Lapseni, olit riettauden hengen vallassa. Mitä sitten tapahtui?''

''Kaaduin sohvalle, ja Lauri alkoi puristella tissejäni'', Sini sanoi. Pentti ajatteli Siniä alasti sohvalla. Niin viaton, niin nuori, ja joku jolppi oli puristellut tuon viattoman olennon tissejä.

''Entä sitten?''

''Lauri puki itsellen kondomin ja työnsi peniksensä sisääni.''

''Vaginaan vai peräaukkoon?''

''Va… ginaan.'' Sinin äänestä kuului, että tämä käytti sanaa, jota oli oppinut pitämään likaisena.

''Miltä se tuntui?''

''Silloin nautin siitä, vaikka se sattuikin. Nyt kaduttaa.''

''Vastustelitko?''

''En.''

Pentti ajatteli, että Sini tosiaan oli pohjimmiltaan hyvä. Sini olisi voinut helposti sanoa vastustelleensa ja lieventää syntiään, mutta puhui kaikesta huolimatta totta.

''Entä seuraavaksi?''

''Lauri alkoi työnnellä penistään edestakaisin sisälläni.''

Pentin mielikuvissa Sini makasi sohvalla, ja Pentti itse oli työntänyt kullinsa Sinin tiukkaan pimperoon. Pentti kuvitteli mielessään Sinin reidet levällään ja pienen pimperon pullollaan täytettä.

''Työntelikö hän nopeaan vai hitaaseen tahtiin?''

''Aluksi hitaaseen, mutta hän nopeutti vähitellen.''

''Mitä sinä teit?''

''Voihkin ja huohotin. Ei kai niin pitäisi tehdä?'' Häpeä oli kadonnut Sinin äänestä, ja hän vastaili kysymyksiin robottimaisesti.

''Ei niin. Olit tuolloin hengen vallassa.'' Penttiä itseäänkin tarinan kuunteleminen panetti vietävästi, vaikkei hän olisi tuota sanaa käyttänytkään. Ajatteli vain, että sitkeitä olivat nämä riettauden henget. Niille ei saanut antaa jalansijaa. ''Kuinka kauan yhdyntää kesti?''

''En osaa sanoa. Aika kauan.''

''Entä sitten?''

''Lauri sai siemensyöksyn ja veti peniksensä pois.''

''Entä sitten?''

''Lauri nuoli minulle orgasmin.''

''Miltä orgasmi sinusta tuntui?'' Pentti oli päättänyt, että illalla hän panisi vaimoaan. Tuo kahdeksantoistakesäinen enkeli tosin houkutti häntä enemmän, mutta Raamattu selkeästi kielsi avioliiton ulkopuolisen seksin. Vaimoon olisi siis tyydyttävä, vaikkei tämä viisikymppisenä enää ollutkaan yhtä huokutteleva kuin nuorena.

''Hyvältä. Kuin kiihko sisältäni olisi laantunut.''

''Entä sitten?''

''Halimme sängylläni.''

''Alasti vai vaatteet päällä?''

''Alasti.''

''Miltä se tuntui?''

''Kuin olisin löytänyt elämäni miehen.''

''Mutta ymmärräthän, että hän ei kuulu seurakuntaamme eikä voi olla elämäsi mies.''

''Ymmärrän.''

''Lapseni'', Pentti sanoi. ''Olet nyt tunnustanut syntisi. Esiaviollinen seksi on vakava synti. Kaduttaako?''

''Kadun koko sydämestäni!'' Vastaus tuli tunteella. ''Kadun, että olen rikkonut Jumalaa ja seurakuntaa vastaan sortumalla haureuteen.''

''Mitä aiot tehdä, ettei tämä toistuisi?'' Pentti ajatteli, että tuo katumuksenvakuutus sai tällä kertaa riittää. Katuessaan Sini oli ollut aika niukkasanainen, ja toisinaan seurakunnassa katuvilta odotettiin pidempiäkin vuodatuksia.

''En enää päästä vieraita miehiä luokseni ilman esiliinaa, enkä mene sellaisen luokse.''

''Entä ulkopuolisten kanssa veljeileminen?''

''Lopetan sen. En enää tapaa Lauria.''

''Se on oikein. Katumuksesi vaikuttaa vilpittömältä, joten Jumala antaa anteeksi. Hyllytämme kuitenkin sinut täksi syksyksi lastenkerhon ohjaajan työstäsi. Saat vähän aikaa miettiä elämääsi.''

''Kiitos!''

''Mene, äläkä enää tee syntiä.'' Pentti ajatteli, että se oli siinä. Nyt vaimoa panemaan.

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License