Todellinen minä

Gustav oli kiinnostunut kaikesta yliluonnollisesta ja etsi opettajaa aiheesta. Hän olikin tavannut Marin, joka tiesi tarot-korteista, horoskoopeista, energiakristalleista, parantavista yrteistä ja sen semmoisesta. Kun Gustav pyysi, että Mari ottaisi hänet oppilaakseen, Mari antoi hänelle koristeellisen käsipeilin ja sanoi: ''Ota tämä peili ja laske sen edessä keskiyöllä pimeässä kymmeneen. Näet peilistä todellisen minäsi. Kerro sitten minulle, mitä näit, ja jos pidän kertomastasi, otan sinut oppilaakseni. Älä sitten yritä valehdella. Tiedän kyllä, puhutko totta.''

Gustavia arvelutti. Hänen kaverinsa oli kertonut hänelle hänen ollessaan pieni, että jos peilin edessä laskee keskiyöllä kymmeneen, näkee Paholaisen. Tämän jutun johdosta Gustav olikin kehittänyt aikuisikään jatkuneen pelon peilien ja yön yhdistelmää kohtaan. Gustav kuitenkin rohkaisi mielensä ja ajatteli, ettei lasten jutuissa voi olla todellisuuspohjaa.

Keskiyöllä Gustav otti peilin esiin, vähensi valaistusta ja laski kymmeneen. Salamat iskivät peilissä ja kuului jyrinää. Näkyviin peiliin tulivat mulkosilmäiset, punaiset kasvot, joiden ilme oli yrmeä. Olio näkyi selvästi kuin päivänvalossa. Olennolla oli pukinsarvet, ja se alkoi nauraa pilkallisesti Gustaville. Selvä Paholainen. Tätä ei kyllä voisi kertoa Marille.

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License