Terapianalle Nöppönen

Terapianalle Nöppönen

''Katso nyt, olen kiltti nallekarhu'', terapianalle Nöppösen kehonkieli sanoi. ''Halaa minua.''

''Siitäs saat, ilkeä hoitaja'', Mika sanoi ja iski Nöppöstä päähän.

Nöppönen hymyili. Hän ei muuta voinut, koska hymy oli ommeltu hänen kasvoilleen.

''Hoitaja Matilainen saa iskun'', Mika jatkoi ja iski Nöppöstä mahaan.

Terapianalle Nöppönen oli teddykarhu, joka asui lastenkodissa. Hänet oli annettu Mikalle, jolla oli tapana saada raivonpuuskia. Mika sai hakata teddykarhua, niin hän ei hakannut hoitajia tai asukastovereitaan.

Kun Nöppönen oli ollut myytävänä kaupassa, hän oli ajatellut, että hänestä tulisi tärkeä lelu jollekin lapselle. Hän nukkuisi lapsen vieressä ja lapsi saisi turvaa nallekarhu läheisyydestä. Hän oli ajatellut, että lapsi rakastaisi häntä ja halaisi häntä. Hänen kätensä olivatkin ommeltu niin, että ne kutsuivat lasta halaamaan. Sitten hoitaja Matilainen oli ostanut hänet ja antanut Mikalle terapianalleksi.

Mika ei välittänyt Nöppösestä, paitsi silloin, kun hän oli suuttunut jollekin asukastovereistaan tai hoitajistaan. Silloin Nöppönen sai toimia korvikkeena vihan kohteelle ja ottaa vastaan iskuja. Tietyssä mielessä Nöppönen ymmärsi osansa tärkeyden. Kun Mika sai purkaa kiukkunsa häneen, säästyttiin pahemmilta käytösongelmilta. Nöppönenhän oli vain teddykarhu, ja teddykarhuun ei sattunut, toisin kuin ihmiseen.

Vaikka Nöppönen ei tuntenut fyysistä kipua, hänen pieni teddykarhunmielensä ei ollut tyytyväinen tilanteeseen. Hänet oli tehty rakastettavaksi, ei vihattavaksi. Hänen tarkoituksensa oli ollut olla unilelu, ei kiukunpuuskien kohde.

''Siitä saat, ja siitä ja siitä'', Mika jatkoi hakkaamistaan.

Hoitaja Kortelainen tuli huoneeseen, ja Mika heitti Nöppösen nurkkaan.

''Oletko jo rauhoittunut?'' Kortelainen kysyi ja otti Mikan syliinsä.

Terapianalle Nöppösen kevätretki

''Huomenna lähdetäänkin sitten koko lastenkoti metsäretkelle luonnonsuojelualueelle'', hoitaja Matilainen sanoi lounaalla.

''Minä en ainakaan minnekään metsään lähde'', Mika julisti. ''Korvessa rämpiminen on tylsää.''

''Ota vaikka Nöppönen mukaan'', hoitaja Matilainen sanoi. ''Se voi pitää sinulle seuraa.''

''Enkä ota'', Mika sanoi. ''Nöppönen on tyhmä.''

Mika juoksi huoneeseensa ja potkaisi terapianalle Nöppöstä. Nöppönen odotti, että olisi seurannut pahempikin selkäsauna, mutta tällä kertaa hän selvisi yhdellä potkulla.

* * *

Lastenkodin lapset kulkivat metsäreitillä hoitajineen. Mika roikotti Nöppöstä jalasta. Mikasta Nöppösen mukaan ottaminen ei parantanut ikävää korpikokemusta yhtään, mutta hoitaja Matilainen oli pakottanut ottamaan Nöppösen mukaan.

Lastenkodin pojat saivat päähänsä mennä heittelemään puuta kävyillä. Mikakin ryntäsi mukaan ja innoissaan pudotti Nöppösen polulle.

Kun pari käpyä oli heitetty, hoitajat komensivat pojat jatkamaan matkaa. Nöppönen unohtui polulle.

Yhtäkkiä tuli rankkasade. Nöppönen kastui läpimäräksi. Sananmukaisesti. Teddykarhut on tehty vettä imevistä materiaaleista. Nöppösen ajatukset olivat ristiriitaisia. Yhtäältä hän oli huojentunut, ettei hän enää ollut Mikan hakattavana, mutta toisaalta häntä pelotti, että mitä hänelle tapahtuisi.

* * *

Siiri-tyttö kaveli vanhempiensa kanssa metsäpolulla. Yhtäkkiä Siiri huomasi: ''Teddykarhu! Voi äiti, saanko minä ottaa sen? Minä hoitaisin sitä hyvin ja rakastaisin sitä. Se näyttääkin niin söpöltä.''

''Sehän on aivan kurainen'', Siirin äiti sanoi. ''Ties mitä matojakin siinä on. Jätä se maahan.''

Perhe ohitti Nöppösen, ja Nöppönen ajatteli, että siinä meni mahdollisuus. Hänen hartain toiveensa oli päästä jonkun lapsen rakastamaksi, ja siinä olisi ollut lapsi, joka olisi halunnut rakastaa häntä.

* * *

Kului tunteja, ja Nöppönen makasi kurassa metsäpolulla. Sitten Hoitaja Matilainen ilmestyi. Lastenkodissa oltiin huomattu Nöppösen katoaminen, ja Matilainen oli tullut etsimään häntä.

''Kaipaa pesua, mutta kyllä siitä vielä terapianalle tulee'', Matilainen väänsi pahimmat vedet Nöppösestä.

Lastenkodissa Nöppönen laitettiin pesukoneeseen. Pesussa Nöppösen turkki harveni, ja siihen tuli pari paljasta laikkua. ''Kyllä se vielä terapianallesta käy'', hoitaja Matilainen ajatteli ja antoi Nöppösen Mikalle.

''Tuhma nalle'', Mika sanoi. ''Ei saa karata.'' Nöppönen sai elämänsä selkäsaunan. Teddykarhuihin ei onneksi satu, ja Nöppönenkin oli oikeastaan tyytyväinen, että oli päässyt takaisin lastenkotiin. Nöppönen ajatteli, että täällä ympäristö sentään oli tuttu ja aina tiesi, kuinka elämä jatkuisi, vaikkei elämä täydellistä ollutkaan.

Terapianalle Nöppönen Darth Vaderina

Mikan vanhemmat olivat alkoholisteja. Siksi he eivät pystyneet huolehtimaan Mikasta, ja Mika joutuikin elämään lastenkodissa. Nomaalisti he eivät edes muistaneet Mikan syntymäpäivää, mutta tänä vuonna he olivat ostaneet Mikalle syntymäpäivälahjaksi Star Wars -lelumiekan. Se oli läpinäkyvää muovia, ja sen sisällä paloi sininen valo. Se näytti aivan Star Warsin valomiekalta.

Saatuaan miekan Mika oli innoissaan hakannut sillä lastenkodin asukastovereitaan, mutta hoitaja Kortelainen oli nopeasti puuttunut tilanteeseen ja sanonut, että miekalla sai iskeä vain terapianalle Nöppöstä.

Mika leikkikin Luke Skywalkeria, ja Nöppönen sai toimia Darth Vaderina. Lastenkodissa Mika ei ollut saanut katsoa Star Wars -elokuvia, mutta hän oli oppinut perusasetelman koulussa kavereiltaan. Mika laittoi Nöppösen istumaan tuolille, huusi ''Luke Skywalker hyökkää'' ja lennätti Nöppösen kerta toisensa jälkeen lelumiekan iskulla huoneen halki. Nöppönen yritti ottaa pelottavan asennon ja muutenkin näyttää uhkaavalta, koska hän ajatteli, että Darth Vaderilta vaadittiin sitä. Se ei kuitenkaan luonnistunut, koska hänen suunsa oli ommeltu hymyyn ja hänen kätensä kutsumaan halaamaan.

Nöppönen suhtautui leikkiin ristiriitaisin tuntein. Hän oli iloinen, että Mika vihdoin leikki hänellä eikä käyttänyt häntä pelkästään kiukun purkamiseen. Toisaalta samaa hakatuksi tulemista tämä oli kuin terapianallena toimiminenkin. Leikki ei ollut sellainen, mihin hän teddykarhuna oli tarkoitettu. Hänen olisi pitänyt toimia unileluna eikä ottaa vastaan miekaniskuja.

''Darth Vader kuolee!'' Mika huusi. Hän oli laittanut Nöppösen istumaan tuoliin ja hakkasi tämän päätä miekalla, isku toisensa jälkeen, alaspäin suuntautuvin lyönnein. Nöppönen toivoi, että Mikalla olisi ollut Star Wars -figuureita, jotka oli tarkoitettu rajuihin leikkeihin.

Jonkun ajan kuluttua valomiekasta loppuivat patterit, ja se unohtui sängyn alle. Nöppösen ei enää tarvinnut osallistua Darth Vader -leikkeihin, ja ainoat iskut, joita hän joutui vastaanottamaan olivat ne, jotka lankesivat terapianallelle luonnostaan.

Terapianalle Nöppönen unileluna

Aikaa myöten Mika kasvoi, eikä hän enää tarvinnut terapianallea. Pehmoleluikäkin jäi taakse. Siihen mennessä terapianalle Nöppönen oli vastaanottanut Mikalta niin monta iskua, että hänen täytteensä oli mennyt muhkuraiseksi ja vasen korva oli irronnut.

Hoitaja Matilainen oli hankkinut bulldoginpennun, ja katsoessaan Nöppöstä lastenkodissa hän ajatteli Nöppösen menneen niin huonoon kuntoon, ettei Nöppösestä olisi enää ihmislasten leluksi, eikä lastenkodissa silloin edes ollut ketään, joka olisi tarvinnut terapianallea. Niinpä Matilainen vei Nöppösen kotiinsa ja antoi hänet bulldoginpennulle leluksi.

Bulldoginpentu pureksi Nöppöstä ja toteutti riistantappamisviettiään ravistelemalla Nöppöstä suussaan. Nöppönen ei tiennyt, mitä ajatella roolinsa muuttumisesta. Hän ajatteli olevansa niin vanha ja raihnainen, ettei kukaan lapsi voisi rakastaa häntä, joten sama oli olla koiran puruleluna. Koiralle ei merkinnyt mitään se, että hänet oli tehty söpöksi ihmisen silmään, mutta toisaalta, Nöppönen ajatteli, ei se ollut tuntunut merkitsevän mitään Mikallekaan.

Koiran leikkimisikä jäi taakse, ja koiran leikeissä Nöppönen ei ollut menettänyt muuta kuin vasemman kätensä, oikean jalkansa ja oikean silmänsä. Hänen oikea kätensä kutsui yhä halaamaan, ja hänen ilmeensä oli silmän menetyksestä huolimatta ystävällinen.

Bulldogeilla on sellainen rotuvika, että lyhyen kuonon johdosta niiden henki kulkee huonosti. Suu kiinni hengittäminen on vaikeaa, joten bulldogimme oppi pitämään lelua suussaan öisin, niin suu pysyi auki ja henki kulki paremmin. Koska pentuajan leikkien jäljiltä Nöppösessä oli bulldogille tuttu haju, Nöppösestä tuli se lelu, jota koira piti suussaan öisin. Niinpä viimeiset vuotensa Nöppönen sai viettää bulldogin unileluna. Nöppösen vatsa rispaantui yhä enemmän ja enemmän koiran hampaiden upotessa siihen yö toisensa jälkeen. Nöppönen ajatteli, että hänet oli alun perin tehty unileluksi, ja tietyssä mielessä siihen rooliin pääseminen oli hänelle unelmien täyttymys, olkoonkin, että kyse oli koirasta eikä ihmislapsesta.

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License