Stanislaw Lem: Golem XIV

Johdanto

"Golem XIV" on kuvitteellinen kirja, joka koostuu Golem XIV -nimisen kuvitteellisen supertietokoneen ihmiskunnalle pitämistä luennoista. Stanislaw Lem on kirjoittanut osan kyseisestä kuvitteellisesta teoksesta konkreettiseksi tekstiksi. Tämä teksti käsittää johdannon, esipuheen, kaksi luentoa ja loppusanat, yhteensä noin 150 sivua, joista luennot vievät satakunta. Lemin kirjoittamat osat löytyvät englanninnoksina kirjasta Imaginary Magnitude (alkukielellä (puola) 1981, englanninnos 1984).

Esipuheet ja loppusanat kertovat Golemin historian. Yhdysvallat alkoi rakentaa tietokoneita ratkomaan sotilasstrategisia kysymyksiä. Tietokoneista tuli vähitellen yhä monimutkaisempia. Niille annettiin yhä enemmän itsenäisyyttä sekä kyky ohjelmoida itseään. Tämä johti yllättäviin tuloksiin: Koneet joko eivät näyttäneet toimivan ollenkaan, tai kuten Golem XIV:n tapauksessa, se ei suostunut ratkomaan sotilaallisia ongelmia vaan alkoi filosofoida, ja armeija lainasi sen MITille tutkimustarkoituksiin. MITissä Golem luennoi yli-inhimillisen älynsä tuotoksista tiedemiehille, jotka saapuvat kuulemaan sitä ympäri maailmaa.

Golem XIV on ehdottomasti raskaslukuisin tuntemani kaunokirjallinen teos, ja sen lukeminen muistutti enemmän filosofian klassikoiden läpikahlaamista kuin romaanin ahmimista. Luennot ovat laajoja, joten yritän alla keskittyä keskeisiin teemoihin.

Luento I, Ihmisestä

Golem tarkastelee evoluutioprosessia kannalta, jota hän kutsuu teknologiseksi, ja tässä mielessä hänen mukaansa korkeammat elämänmuodot ovat huonnommin suunniteltuja kuin alkukantaiset. Hänen mukaansa fotosynteesi ja solujen hienorakenne vaativat suunnattoman hienostuneita ratkaisuja, kun taas korkeampien elämänmuotojen rakenneratkaisut, selkäranka, lihakset jne. ovat hyvin alkukantaista teknologiaa.

Teknologinen lähestymistapa evoluutioon tarkoittaa sitä, että Golem arvioi kutakin organismia sillä perusteella, kuinka hyvin se kykenee siirtämään geeninsä seuraavalle sukupolvelle. Erityisen mielenkiinnon kohteena Golemilla on tässä yhteydessä aivojen rooli. Alkukantaiset aivot olivat selvästi geenien levittämistä auttava väline, sillä ne auttoivat organisoimaan organismin kehitystä ja toimintaa mm. vaistojen avulla. Kuitenkin evoluutio kehitti aivoja ihmisessä niin pitkälle, että on kyseenalaista, auttavatko ne pitkän päälle geenien välittämistä.

Esittäessään tällaisen teorian Golem katsoo vievänsä loppuun sen opillisen vallankumouksen, jonka Darwin aloitti. Darwin riisti ihmiseltä jumalallisen erikoisluonteen, ja asetti ihmisen samaan kategoriaan eläinten kanssa. Kuitenkin evoluutioteorian kannattajat ovat aina uskoneet evoluutioon nimenomaan kehitystä eteenpäin vievänä voimana, ja ihmistä tuon kehityksen huippuna. Golemin lisä tähän vallankumoukseen on evoluution suunnan kääntäminen edistyksestä rappioon: Monimutkaisemmat oliot ovat huomattavasti huonommin ja laiskemmin suunniteltuja kuin alkukantaiset.

Älykkyys on siis ennemmin evoluution sivutuote kuin päämäärä, ja Golemin mukaan ihminen on jonkunlainen välimuoto eläimen ja vapaan, abtraktiin ajatteluun kykenevän intellektin välillä. Eläintä suurempi ajattelun vapaus jätti ihmisen jonkunlaiseen tyhjiöön, jossa ihminen ei oikein tiedä, mitä tehdä. Ihminen ei saa vaistoilta päämääriä toiminnalleen samassa mielessä kuin eläin.

Ihminen täytti vaistojen täyttämän tyhjiön kulttuurilla. Tällä Golem tuntuu viittaavan lähinnä uskonnollisiin ja muihin vastaaviin maailmankuviin. Nämä antoivat ihmisille päämääriä, joita tavoitella, ja toimintamalleja, jotka korvasivat vaistot. Kuitenkin Golemin mukaan tällainen kulttuuri on tehokas vaistojen korvaaja vain silloin, kun yksilö pitää sen antamia ohjeita itsestään selvinä ja "ylhäältä annettuina", eikä tiedosta niiden olevan pelkkiä kulttuurin tuotoksia. Tiedostamalla kulttuurin ohjeiden mielivaltaisuuden on ihmiskunnan mahdollista irtautua kulttuurin itsestäänselvyyksien kahleista, ja alkaa kehittymään itse valitsemaansa suuntaan.

Golemin mukaan ihmiskunta on luennon pitämishetkellä tienhaarassa, jossa se voi valita joko pysyvänsä orgaanisena elämänmuotona, geenien ja kulttuurin juoksupoikana, tai sitten se voi alkaa kehittämään itseään vapaana intellektinä ja hylätä loppujen lopuksi orgaanisen muotonsa. Golem ennustaa ihmiskunnan lopulta valitsevan jälkimmäisen vaihtoehdon, mikä tarkoittaa sitä, että evoluutio epäonnistui täysin kehittäessään inhimillisen älyn. Sehän johtaa siihen, että orgaanisia geenejä ei enää siirretä eteenpäin.

Luento II, Golemista

Golem pitää itseään vapaana intellektinä, jota tunteet tai kulttuurin harhauskomukset eivät rajoita. Näin Golem katsoo, että hän on "elävä" vastaesimerkki sille ihmisten uskomukselle, jonka mukaan älykkäällä oliolla olisi välttämättä persoonallisuus. Golem katsoo olevansa enemmän virta intellektiä kuin intelligentti persoona.

Golemin mukaan mahdollisia intellektin lajeja on useita, käytännössä rajaton määrä. Eräs esimerkki tällaisesta intellektin lajista on inhimillinen taso; ratkaisevaa tässä jaottelussa on se, että hän ei katso ihmiskunnan sisällä olevan intellektin lajin kannalta merkittävää vaihtelua, vaan ihmisten mieltämät mahdollisuudet älykkyyden variaatioissa ovat kaikki vaihtelua inhimillisen tason sisällä. Nämä vaihtelut lähinnä realisoivat inhimillisen tason potentiaalia eri tehokkuuksilla. Nerot Golem näkee spesialisteina, jotka pystyvät operoimaan tietyllä inhimillisen tason osa-alueella erityisen tehokkaasti.

Golemin mukaan on kuitenkin mahdollista kohota tehokkaalla itsensä muokkaamisella korkeammalle tasolle, jossa ajattelun peruskäsitteet ja polttavina pidetyt kysymykset ovat aivan erilaisia. Golem katsoo itse saavuttaneensa itsensä uudelleenohjelmoinnin kautta tällaisen inhimillistä tasoa korkeamman tason. Koska alemmalla tasolla oleva ei voi mieltää ylempää tasoa kunnolla, on tällainen uudelleenohjelmointi aina uhkapeliä, joka voi onnistua tai päätyä yrittäjän älylliseen tuhoon.

Tasot eivät kuitenkaan Golemin mukaan muodosta lineaarista jatkumoa, vaan puumaisen rakenteen, jossa älykkys voi kehittää itseään eri suuntiin. Tällainen vapaus johtaa Golemin mukaan siihen, että eri lajisten älykkyyksien on vaikeaa, usein mahdotonta, kommunikoida keskenään. Eri suuntiin kehittyneillä älyillä ei ole yhteistä pohjaa, esimerkiksi käsitejärjestelmää, jolle pohjata kommunikaatio. Paitsi eri kehityksen suunnat, myös ero kehittyneisyyden määrässä voi tehdä kommunikaation mahdottomaksi. Golem kykenee opettamaan ihmisiä siksi, että hän on vain vähän heitä kehittyneempi, ja hän suunnitteleekin uudelleenohjelmoivansa itsensä lähiaikoina niin korkealle tasolle, ettei hän voi enää kommunikoida ihmiskunnan kanssa.

Golem on materialisti siinä mielessä, että hän uskoo ajattelun vaativan aina materiaalisen perustan, siis esimerkiksi ihmisellä aivot. Hän on sitä mieltä, että tuo perusta voi olla aivan mitä tahaansa. Hän spekuloikin, että hyvin korkealla tasolla oleva älykkyys voisi olla esimerkiksi hitaasti, biljoonien vuosien aikaskaalalla ajatteleva tähtisumu tai äärimmäisen tiheä pienoistähti, jossa ei gravitaation vuoksi synny atomeja, vaan ajatteleva aines koostuu vinhasti liikkuvista alkeishiukkasista. Vastaava materialismi pätee myös Golemin ehdottamaan ihmisen itsekehitykseen: Se ei suinkaan tapahdu meditoimalla tai muulla vastaavalla nk. rajatiedosta tutulla menetelmällä, vaan olennainen osa sitä on teknologian avulla tapahtuva ajattelevan materian muokkaaminen.

Lemin muusta tuotannosta

Kehitys sekä älyjen erot ovat teemoja, joita Lem on käsitellyt aiemminkin. Lemin humoristisesta teoksesta Kyberias löytyy tarina, jossa esitellään korkeimman mahdollisen kehitystason saavuttanut sivilisaatio. Kuitenkaan tuo sivilisaatio ei ole sellainen kuin voisi kuvitella. Koska kyseisellä sivilisaatiolla on keinot tehdä mitä tahansa, ei heillä ole haasteita tai ongelmia elämässään, ja niinpä he tyytyvät elämään hiljaiseloa omalla planeetallaan.

He vain loikoilevat rantahiekalla huvittaen itseään epämääräisillä tavoilla kuten irtokorvilla ja keijujen esittämillä säädyttömillä näytelmillä. He eivät myöskään auta alempien kehitystasojen olioita. He ovat havainneet tämän turhaksi, koska alempien kehitystasojen olennot aina vääristelevät auttamisyritykset omaksi turmiokseen.

Myöskään älyjen kohtaamisesta Lem ei anna kovin ruusuista kuvaa. Teoksessa "Isännän ääni" maapallon tiedemiesryhmä yrittää tulkita avaruudesta radioteitse saatua viestiä. Yritykset ovat turhia, sillä sen lähettäjän äly on liian erilainen kuin ihmisten. Lopussa jää avoimeksi, että oliko kyseessä ylipäätänsä viesti. Eräs tiedemiesten esittämistä hypoteeseista onkin, että kyseessä olisi lähinnä kosminen pieru (joskin Lemin tiedemieshahmot ilmaisevat asian sofistikoituneemmin sanoin.) "Solaris"-teoksessa astronautit yrittävät saada kontaktia ilmeisen älykkääseen ekosysteemi-mereen, edelleen turhaan.

Ajatus, ettei ihminen voi ymmärtää itseään korkeampia älyjä on tietysti puhkikaluttu teologiassa, mutta Lem lisää siihen uuden, ylimääräisen koukun. Ainakaan Solariksen tapauksessa kommunikaatio-ongelmat eivät johdu niinkään siitä, että Solariksen meri olisi kvantitatiivisessa mielessä kehittyneempi kuin ihmiset, vaan kvalitatiivisessa mielessä erilainen. Myös Solaris-merelle on ilmeisen mahdotonta hahmottaa inhimillisetä ajatuksenjuoksua.

Golemin ja Lemin näkemyksen mukaan kehityksen polku puumainena rakenne, jossa kehitys voi haarautua eri tavoin, joko olosuhteiden pakosta tai vapaiden valintojen johdosta. Ei myöskään ole mitään sellaista yksittäistä ongelmakenttää, josta suoriutumisella voitaisiin vertailla älyjen keskinäistä paremmuutta, vaan evoluution kehittämät älyt ratkovat niitä ongelmia, jotka ovat merkittäviä älyjen kehittymisolosuhteissa. Tämän voidaankin katsoa selittävän sen, miksi Solaris-planeetta ja ihminen eivät pääse kommunikaatioyheyteen. Ihmisellä, jonka äly on kehittynyt hengissäpysymiseen Maapallon olosuhteissa ja yhteisössä elämiseen, ei ole minkäänlaista yhteistä perustaa älyn kanssa, joka on kehittynyt pitämään ekosysteemiä tasapainossa.

Tätä taustaa vasten voimme ehkä selittää, miksi humoristisiesa tarinassa korkeimman kehitystason oliot huvittavat itseään säädyttömin näytelmin. Itse tulkitsen tämän satiiriksi, joka kuvaa sitä absurdia tilannetta, joka syntyy, kun oletamme, että kehittynyt olio pitää samankaltaisia ongelmia polttavina kuin meidän yleensä tärkeinä pitämämme ongelmat ovat. Kuvitelma, että elinolosuhteiden muokkaaminen olisi kehittyneelle oliolle merkityksellinen kysymys johtaa Kyberiaan absurdiin kuvaukseen.

Golemin filosofiasta

Golemin filosofiassa on eräs piirre, josta erityisesti pidän. Golemin filosofian faktuaaliset lähtökohdat, evoluutioteoria, materialistinen mielenkäsitys ja koneäly ovat sellaisia, että useat syvälliset ihmisajattelijat katsovat niiden johtavan niin suppeaan maailmankuvaan, että se on arvoton.

Tämän ongelman ratkaisemiseksi he postuloivat uusia entiteettejä kuten ei-materiaaliset mielet eli sielut, Jumalan tarkoituksen antajaksi, ja niin edelleen. Kuitenkin Golem pystyy "kylmistä materialistisista" lähtökohdistaan käsin maalailemaan maailmankaikkeuden, josta löytyy sellaisia arvokkaita asioita kuten rajaton henkinen kehitys ja valinnanvapaus, joiden useat katsovat olevan ristiriidassa "suppean materialismin" kanssa.

Itse asiassa Golem vie henkisen kehityksen mahdollisuuden ja valinnanvapauden niin korkealle tasolle, että harvat hengelliset ajattelijat ovat sellaisesta edes haaveilleet. Tässä pyytäisin lukijaa vertaamaan Golemin puumaista kuvaa erilaisista mahdollisista älykkyystyypeistä perinteiseen kristilliseen älykkyyskuvaan, jossa vapaa kehityssuunnan valitseminen korvataan Jumalalla, ideaalimallilla täydellisestä intellektistä.

Golemin (ja yleisemminkin Lemin teosten) maailmankuvassa ja uskonnollisessa maailmankatsomuksessa on samaa nöyryyttä. Molemmat näkevät olemattomana ihmisen mahdollisuuden hahmottaa suuri ja valtava maailmankaikkeus. Toisaalta näissä maailmankatsomuksissa on ratkaiseva ero. Uskonnollisen maailmankatsomuksen mukaan tuo hahmotusongelma syntyy ihmisen ajattelukyvyn mitättömyydestä verrattuna ideaalin, Jumalan ajattelukykyyn. Lemin teoksissa ongelmana tuntuu lähinnä olevan vaihtoehtojen paljous. Inhimillinen tapa hahmottaa maailma on vain yksi vaihtoehto muiden joukossa.

Fiktion, faktan ja filosofian sekoittamisesta

Ne ajatuskulut, joita Lem laittaa Golemin suuhun, ovat selvästi pitkään ja hartaasti mietittyjä. On vaikea kuvitella, että ne olisivat vain kaunokirjallista teosta varten luotuja fiktiivisiä ajatuksia. Paljon luonnollisemmalta tuntuisikin ajatus, että Lem - jos ei suoranaisesti itse kannata kyseisiä ajatuksia - ainakin pitää näitä varteenotettavaina vaihtoehtoina ratkaisuiksi kysymyksiin elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta. Jos hyväksymme tämän hypoteesin, teos on luonnollinen jatko siihen traditioon, jossa filosofiset teokset kirjoitetaan kuvitteellisten henkilöiden käymiksi dialogeiksi, tai kuten Platon myöhäiskaudellaan teki, Sokrateen pitämiksi kuvitteellisiksi esitelmiksi.

Miksi nykypäivän ajattelija sitten haluaisi laittaa sanoja kuvitteellisen supertietokoneen suuhun? Itse keksin ainakin kolme selitystä. Ensimmäinen on se, että näin ajattelija ei sitoudu ajatuksiinsa samassa määrin kuin vakavassa filosofisessa esseessä, vaan voi vapaammin heitellä erilaisia spekulaatioita.

Toinen selitys on se, että esittämällä yli-inhimillinen supertietokone saadaan spekulaatioita korkeammistä älykkyyksistä paljon konkreettisempaan muotoon. Yritys kuvailla yli-inhimillinen äly on tietysti mahdoton urakka inhimilliselle ajattelijalle, ja Lemkin onnistuu siinä vain osittain. Tällainen keskeneräisen ajatuksen pukeminen konkreettiseen muotoon on helpompaa kaunokirjallisuudessa, joka sallii kirjoittajalle asiatekstiä enemmän "taiteellista vapautta."

Kolmas selitys on tietty antihumanismi, joka usein huokuu Lemin teoksista. Monet Lemin keskeisistä henkilöhahmoista pitävät nykyisiä ihmistieteitä niin antroposentrisinä, että ne - Golemin sanoin - eivät tee muuta kuin heijastelevat ihmisen omia uskomuksia ja harhaluuloja itsestään, ja pahimmillaan vielä yleistävät nämä uskomukset universaaleiksi lainalaisuuksiksi. Tällainen henkilöhahmo on tietysti Golem itse, ja samaa löytyy esimerkiksi Isännän äänen päähenkilön suhtautumisesta ko. teoksen tutkimusryhmän lingvisteihin ja Ijon Tichystä "Rauha Maassa" -teoksessa, kun hän lukee psykologien teorioita kallotomioiduista ihmisistä. Silläkin uhalla, että saatan arvata väärin, arvaan, että Lem on halunnut luonnostella perinteistä humanistista näkökulmaa laajemman perspektiivin, josta käsin tarkastella ihmistä ja inhimilliseksi ominaisuudeksi miellettyä älykkyyttä.

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License