Skruuvimestari

Keväällä 2045 oli kulunut sata vuotta siitä, kun Saksa liittolaisineen oli voittanut Ratkaisevan Sodan ja lyönyt bolsevismin lopullisesti. Lyötyään samassa sodassa myös Iso-Britannian Saksa oli noussut johtavaksi siirtomaavallaksi.

Saksalaisten aseveljinä myös Suomi oli kuulunut sodan voittajiin, ja Saksan kumppanuutensa ansiosta Suomi oli saanut sodan jälkeen osansa entisistä brittiläisen imperiumin siirtomaista. Vuonna 2045 hallitsivatkin Saksa, Italia, Japani ja Suomi sulassa sovussa kukin omia alueitaan Maapallosta.

Jos vasemmistopuolueet olisivat saaneet jatkaa Suomen politiikassa, ero työväenluokan ja keskiluokan välillä olisi ehkä aikaa myöten hämärtynyt, mutta välittömästi sodan jälkeen vasemmistopuolueet sosialidemokraatteja myöten oltiin Suomessa kielletty epäisänmaallisina, ja kielto on jatkunut tähän päivään saakka. Eron hämärtyminen työväenluokan ja keskiluokan välillä olisi ehkä tappanut myös Suomessa suositun ylemmän keskiluokan huvituksen, skruuvipelin.

Ero työväenluokan ja keskiluokan välillä ei kuitenkaan ollut hämärtynyt, ja keväällä 2045 oli skruuvi Suomen ylemmän keskiluokan ja yläluokan keskuudessa suositumpaa kuin koskaan.

* * *

''Olen ajatellut vetäytyä eläkkeelle Ceylonin kuvernöörin virastani'', kenraali Holmström sanoi ja siemaisi cognacistaan.

Eversti Hietalan silmät alkoivat loistaa. Nuoresta iästään huolimatta hän oli saavuttanut jo esiupseerin arvon, ja hänen mielessään hänen etenemismahdollisuutensa olivat rajattomat.

''Ketä olette ajatelleet ehdottaa seuraajaksenne?'' hän kysyi.

''En ole vielä päättänyt'', Holmström vastasi.

''Suositelkaa minua'', Hietala ehdotti ja otti hörpyn whiskylasistaan. ''Olen saavuttanut menestystä taistelukentällä, ja virassani Karjalan ja Kuolan kuvernöörin oikeana kätenä olen saanut kokemusta hallinnollisista tehtävistä.''

''En ole varma'', Holmström sanoi. ''Terävä te kyllä olette, ja sotataktiikan mestari, mutta puhutaan, että yhteistyötaidoissanne on parantamisen varaa.''

''Ehkä virkaan tarvittaisiin joku kokeneempi'', kenraaliluutnantti Purma puuttui keskusteluun.

''Antakaa minulle mahdollisuus osoittaa yhteistyötaitoni'', Hietala vastasi. ''Olen varma, että osoittaudun luottamuksenne arvoiseksi.''

''Mikähän olisi sopiva testi'', Purma alkoi miettimään.

''Hyvä on, Hietala, saatte mahdollisuuden'', Holmström vastasi. ''Jos valitsemanne partnerin kanssa voitatte minut ja vaimoni skruuvissa, suosittelen teitä.''

Skruuvi on korttipeli, jossa kaksi kaksimiehistä joukkuetta kilpailee vastakkain. Joukkuetoverit eivät näe toistensa käsikortteja, eivätkä he saa viestiä pelitaktiikoista keskenään - peliin kuuluvia maalauksia lukuunottamatta - puheella, eleillä tai muilla sellaisilla seikoilla. Sitä vastoin maalauksilla ja muilla pelisiirroilla saa ja pitääkin joukkuetoverilleen viestiä, ja menestyksekäs yhteispeli vaatiikin, että joukkuetoverit saavat saatettua toistensa tietoisuuteen tärkeimmät seikat käsikorteistaan.

''Siinäpä vasta mainio testi!'' Purma huudahti ja pudotti innoissaan sikarintuhkaa lattialle. ''Skruuvissa menestyminen vaatii saumatonta yhteispeliä joukkuetovereiden välillä.''

''Voi, tuhannesti kiitoksia mahdollisuudesta'', Hietala huoahti. ''Milloin ottelu järjestetään?''

''Lyödään lukkoon päivä kuuden viikon päästä lauantaina'', Holmström sanoi. Hänen äänessään oli isällinen sävy tätä nuorta kykyä kohtaan, joka pyrki hänen suojatikseen.

''Selvän teki'', Hietala vastasi. ''Paras mies voittakoon.''

''Tästä tulee mielenkiintoista'', Purma sanoi. ''Huolehdin, että näin erikoislaatuinen ottelu esitetään näköradiossa. Onhan pelissä sentään Ceylonin kuvernöörin vakanssi.''

Hietalan mielessä kaiversi kaikesta huolimatta epäilys. Hän oli saanut pyytämänsä mahdollisuuden, mutta sen käyttäminen ei olisi helppoa. Holmström tunnettiin juonikkaana skruuvinpelaajana, ja olipa hän jonain vuonna saavuttanut vaimonsa kanssa sekaparien Suomen mestaruudenkin. Ei Hietala itsekään ollut skruuvinpelaajana mikään ''eilisen teeren poika''. Monena vuonna hän oli ollut Karjalan varuskunnan upseerikerhon mestari, mutta suomenmestaruustason saavutuksista hän pystyi vain haaveilemaan. Voittaakseen Holmströmin hänen pitäisi keksiä jotain ainutlaatuista.

* * *

Keskustelua seuranneena päivänä oli Hietala välittömästi alkanut lukea skruuvia koskevaa aineistoa tarkoituksenaan löytää jotain, jolla lyödä Holmström ratkaisevassa ottelussa. Hän oli lukenut skruuvin historiikkeja, strategiaoppaita ja jopa yhden mestaripelaajan elämänkerran. Uppouduttuaan skruuviin kaksi viikkoa hän oli vihdoin löytänyt skruuvin virallisista säännöistä vähemmän tunnetun kohdan, joka saattaisi mahdollistaa voiton.

Koska skruuvissa maalauksilla ja muilla pelisiirroilla viestitään joukkuetoverille, olikin eri maalauksille vakiintunut merkitykset. Jos esimerkiksi maalasitte yksi hertta, viesti se, että teillä on sellaisia ja sellaisia kortteja kädessänne. Nämä merkitykset muodostivat ikään kuin kielen. Merkitykset olivat vakiintuneita, ja pelaajat suhtautuivatkin vakiintuneisiin merkityksiin osana skruuvipelia eivätkä kyseenalaistaneet niitä.

Hietala oli nyt löytänyt virallisista säännöistä vähän tunnetun kohdan, jonka mukaan joukkue sai sopia maalauksille ja muille pelisiirroille omat merkityksensä, kunhan selitti vastustajille oman viestintäjärjestelmänsä ennen pelin alkua.

Hietala oli aina ihmetellyt, miksi maalausten merkitykset oltiin laadittu niin, että ne johtivat hyvin varovaisiin peleihin. Jos peliksi merkitysjärjestelmän mukaan maalattiin lopuksi esimerkiksi viisi grandissimo, olivat pelaajien kortit sellaiset, että viiden grandissimon peli saatiin hyvin suurella todennäköisyydellä pelattua kotiin.

Jos Hietala kehittäisi joukkuelleen uuden merkitysjärjestelmän, joka rohkaisi riskinottoon, olisi hänellä mahdollisuus. Uusi järjestelmä ei takaisi voittoa, riskinotossa oli aina mahdollisuus epäonnistua, mutta se antaisi yli viidenkymmenen prosentin todennököisyyden lyödä Holmström ja hänen vaimonsa. Hietalalla olisi neljä viikkoa aikaa kehittää järjestelmä, ja se riittäisi juuri ja juuri.

Hietala oli miettinyt, kenet hän ottaisi joukkuetoverikseen. Tärkein joukkuetoverilta vaadittu ominaisuus oli nopeaälyisyys, pitihän tämän pystyä omaksumaan Hietalan uusi järjestelmä parissa päivässä. Hietala kävi mielessään alaisiaan läpi ja päätti, että luutnantti Männistö oli oikea mies. Hänen älynsä oli partaveitsenterävä, ja hän oli sotilasuransa ohella suorittanut matematiikan opintoja Viipurin yliopistossa. Männistö tunnettiin myös kylmähermoisena miehenä, joka ei ''vähästä hetkahda''.

Tutustuessaan skruuvin historiaan oli Hietala tehnyt myös toisen järkyttävän havainnon, mutta siihen palaamme hiukan myöhemmin.

* * *

Ottelupäivänä puoleltapäivin kokoontui seurue Holmströmin kesäasunnon salongissa. Näköradiomiehet olivat aamusta asti viritelleet laitteitaan. Seurueessa olivat kenraali Holmström ja hänen vaimonsa Gunhild, joka oli pukeutunut vihreään pusakkaan, vihreään hameeseen ja pillerihattun. Heitä vastaan pelaisivat paikalle ajoissa saapuneet eversti Hietala ja luutnantti Männistö. Tuomarina toimisi kenraaliluutnantti Purma, joka ainakin tällä hetkellä vaikutti kiinnostuneemmalta näköradiomiesten laitteista.

Seurue istuutui pöydän ääreen, ja asianmukaisten onnentoivotusten jälkeen ojensivat Hietala ja Männistö Holmströmille ja hänen vaimolleen vihkoset.

''Jaahas, mikäs kirjanen tämä on?'' Holmström kysyi.

''Siinä kuvataan meidän joukkueemme käyttämät merkitykset maalauksille ja muille pelisiirroille'', Hietala valisti.

''Emmeköhän me merkityset tunne ilman apulappujakin'', Holmstöm vastasi.

''Ette näitä'', Hietala sanoi. ''Kehitimme uuden merkitysjärjestelmän.''

''Skruuviahan meidän oli tarkoitus pelata, skruuvin merkitysjärjestelmällä'', Holmström vastasi, ''eikä mitään kotikutoista kehitelmää.''

''Skruuvin virallisten sääntöjen mukaan pelaammekin!'' Hietala vastasi. ''Niiden mukaan joukue saa vapaasti valita käyttämänsä merkitysjärjestelmän, kunhan selittää sen vastustajille ennen pelin alkua.''

''Purma tänne'', Holmström huusi.

Kun tilanne oltiin selitetty tuomarille, tämäkin joutui myöntämään, ettei ollut kuullutkaan säännöstä, jonka mukaan käyttämänsä merkitysjärjestelmän sai joukkue valita vapaasti. Asia tarkastettiin skruuvin virallisista säännöistä (sivulta 731, kolmannesta kappaleesta, kuten Hietala opasti), ja muut joutuivat myöntämään Hietalan olevan oikeassa.

''Entäs me sitten'', Holmström kysyi, ''pitääkö meidänkin käyttää Hietalan järjestelmää?''

''Saatte valita oman järjestelmänne vapaasti'', Hietala sanoi, ''ja valinnette perinteiset merkitykset.''

''Niin teemme'', Holmström sanoi. ''Vanhassa vara parempi.''

Holmström avasi vihkosen.

''Katsotaanpa'', hän sanoi. ''Hmm… Avausmaalaus yksi ruutu lupaa viisi arvotikkiä. Mitä tämäkin tarkoittaa?''

''Arvotikit on selitetty edellisellä sivulla'', Hietala valisti.

Holmström käänsi sivua ja luki: ''Ässä on yksi arvotikki. Ässä-kuningas on kaksi arvotikkiä. Ässä-kuningas-rouva on kolme arvotikkiä. Keille Afrikan neekereille tämä on oikein kirjoitettu? Eihän tästä rehti suomalainen mies ota mitään selkoa.''

Hietala selitti kärsivällisesti Holmströmille ja hänen vaimolleen, kuinka vihkosta pitää lukea. Gunhild sai ''jutun juonesta'' nopeasti kiinni, ja hän täydensikin Hietalan selityksiä aviomiehelleen. Ei Holmström itsekään kovapäinen ollut. Nopeasti he oppivat Hietalan muistiinpanoja tulkitsemaan, ja peli saattoi alkaa.

Ensimmäisessä jaossa Männistö maalasi lopulta kahdeksan pata, ja sitä pelattiin. Peli ei kuitenkaan tullut kotiin. Hietalan ja Männistön kahdeksan padan sitoumus jäi kaksi tikkiä vajaaksi, ja pisteet ''ropisivat'' Holmströmien joukkueelle.

''Taitaa tuo Hietalan järjestelmä jäädä kokeiluksi'', Holmström totesi. ''Eiköhän aloiteta peli alusta oikealla skruuvin järjestelmällä. Kumpikin joukkue alkaisi puhtaalta pöydältä.''

''Ei sovi'', sanoi Hietala. ''Vaikka järjestelmällämme tuleekin takkin joskus, todennäköisyyksien mukaan jäämme pitkällä aikavälillä voitolle.''

''Hasardipeliksi koko jalo skruuvipeli mennyt'', Holmström tuhahti.

Seuraavassa jaossa Hietala maalasi yhdeksän grandissimo Männistön kahden padan avauksen jälkeen. Kuin ihmeen kaupalla Hietala ja Männistö pelasivat kotipelin ja saivat kunnon pistepotin. He siirtyivät johtoon.

''Tehän pelaatte holtittomasti kuin slaavilaiset ali-ihmiset'', Holmström tuhahti. ''Jos teillä ei olisi ollut neiti Fortuna puolellanne, olisitte miinuksella ja rutkasti!''

''Itse asiassa skruuvi on venäläisten alun perin kehittämä peli'', Hietala vastasi. ''Se selvisi minulle kun tätä ottelua varten perehdyin kaikkeen skruuviin liittyvään.''

''Ja tämä mies väittää, että ryssä on kehittänyt Suomen ikiaikaisen ylpeyden, skruuvipelin!'' Holmström tuhahti.

''Pelin alkumuoto nimeltä vint tuli Venäjältä Suomeen 150 vuotta sitten'', Hietala vastasi, ''mutta 150 vuoden suomalaisen historiansa aikana peli on kehittynyt huimasti.''

''Seuraavaksi tuo mies varmaan väittää, että myös 80 kortin skruuvipakka on slaavilainen keksintö'', Holmström jyrähti.

''Se on suomalainen keksintö'', Hietala vastasi. ''Alun perin skruuvia pelattiin tavallisella 52 kortin pakalla. 80 kortin pakka otettiin käyttöön noin 85 vuotta sitten.''

Seuraavassa jaossa Hietala avasi yksi risti. Rouva Holmström teki loppumaalauksen seitsemän grandissimo, mutta tiukan pelin jälkeen kotipeliä ei tullut. Hietalan puoli sai muutaman pisteen.

''Ristikorttienhan piti olla Hietalalla'', kenraali Holmström tuhahti. ''Teidän vihkonne mukaan avaus yksi risti tarkoittaa vähintään seitsemää ristikorttia kädessä. Teillä taitaa olla salaisia sopimuksia, ja jos olisitte pelanneet rehdisti, olisimme saaneet kotipelin.''

''Säännöt tosiaan kieltävät salaiset sopimukset, vihkoa tai ei'', Purma totesi. ''Omassa järjestelmässä on pysyttävä. Olen näiden jakojen aikana lukenut nämä sääntökohdat tarkkaan.''

''Katsokaapa sitä vihkoa tarkemmin'', Hietala sanoi. ''Avausmaalaus yksi risti lupaa seitsemän ristikorttia tai kymmenen arvotikkiä tai kymmenen patakorttia. Minulla oli kymmenen patakorttia.''

''Ah, se olikin tuossa seuraavalla rivillä'', Holmström tuhahti tarkistettuaan vihkosta.

Peli jatkui samaan tapaan. Kumpikin puoli sai pisteitä vuorollaan. Ennen viimeistä, ratkaisevaa jakoa Holmströmit olivat noin kaksikymmentätuhatta pistettä johdossa. Yhteispeli Hietalan ja Männistön kesken oli sujunut mallikelpoisesti, ja uusi järjestelmäkin oli monessa kohdassa näyttänyt kyntensä, mutta korttionni oli ollut Holmströmien puolella. Hietalan puolen olisi viimeisessä jaossa saatava kymmenen korkuinen sitoumus kotipeliksi voittaakseen.

Kun kortit oltiin jaettu, Hietala nosti omansa käteensä. Lähes kaikki korkeat kortit olivat hänellä, lukuunottamatta herttamaata, josta hänellä oli vain pieniä kortteja. Hietala teki avausmaalauksen kahdeksan grandissimo. Vanhan järjestelmän mukaan maalaus olisi vaatinut korkeita kortteja joka maassa, mutta Hietalan uudessa järjestelmässä sen sai maalata, kun oli korkeita kortteja kolmessa maassa. Kotipeliä ei grandissimossa tosin saataisi, jos ei joukkuetoverilla olisi puuttuvan maan korkeita kortteja.

Hietala odotti Männistön maalausta jännittyneenä. Lopulta maalasi Männistö yhdeksän hertta. Lady Fortuna oli todellakin tällä kertaa heidän puolellaan. Männistöllä oli kuin olikin herttaässä. Hietala maalasi välittömästi kymmenen grandissimo, ja peli meni kuin leikiten kotiin. Hietala ja Männistö voittivat ottelun.

''Olen sanani mittainen mies'', Holmström sanoi. ''Suosittelen teitä, Hietala, seuraajakseni Ceylonin kuvernöörin virkaan. Mutta jalo skruuvipeli ei voi jatkua tuollaisten holtittomien hottentottimaalausten kera. Heti huomenna otan yhteyttä skruuvin sääntökomiteaan ja ehdotan, että sääntö, jonka mukaan joukkue saa vapaasti valita käyttämänsä merkitysjärjestelmän täytyy poistaa. Sääntö lieneekin vain jonkunlainen jäänne, joka on unohtunut sääntöihin jostain ikivanhasta versiosta.''

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License