Sijainen

''Opettajanne on sairaana, joten minä olen tänään sijaisena'', nuori nainen sanoi 9-vuotiaan Kustaan luokan edessä. ''Menemme tänään luontoretkelle.''

Kustaa katseli sijaista. Tällä oli yllään kirjava mekko ja puuhelmet. Kustaan äiti oli joskus katsellut samanlaisia mekkoja Intian basaarissa.

Sijaisen johdolla luokka käveli noin kilometrin pois asutuskeskuksesta, metsään ja kokoontui aukiolle. ''Tämä on Harilankorpi'', sijainen sanoi. ''Esittelen teille täällä luonnon ihmeitä.''

Luokka lähti polkua pitkin eteenpäin. ''Tämä on rahkasammal'', sijainen esitteli. ''Ja tässä kärpässieni.'' Näin jatkettiin. Luokka katseli kun sijainen nosteli kasveja oppilaiden nähtäväksi. (Kärpässientä hän ei nostanut. Kärpässienet ovat myrkyllisiä, eikä niihin saa koskea.)

Sijainen oli saanut kaikille koulusta eväät, ja parin tunnin kierroksen jälkeen kokonnuttiin syömään niitä samalle aukiolle, jossa oltiin kokoonnuttu.

''Mikko puuttuu!'' Kustaa ilmoitti, kun näki, ettei hänen paras kaverinsa ollut paikalla.

''Joo, Mikko ja Kati ilmoittivat, että heidän pitää lähteä kotiin'', sijainen sanoi.

Eväitä syödessä Kustaa kiinnitti huomiota kahteen aukion keskellä olevaan puuhun. Hän ei muistanut niitä aamuiselta kokoontumiselta. Mutta ei kai puita voi tyhjästä ilmestyä? Hänen piti muistaa väärin.

Evästauon jälkeen seurasi samanlainen luontokierros kuin aamullakin, ja sen jälkeen oppilaat lähtivät kotiin.

* * *

Illalla Kustaa oli palailemassa kaverin luota kotiin, kun hän huomasi sijaisen kulkevan jonnekin kummassa, harmaassa kaavussa. Kustaa kiinnostui ja alkoi vaklaamaan sijaista. Huomaamattomana hän kulki sijaisen perässä, ja he menivät Harilankorpeen. Samalla aukiolla, jolla he olivat kokoontuneet, oli nyt ringissä aikuisia samanlaisissa kaavuissa kuin sijainenkin. Sijainen liittyi rinkiin, ja Kustaa vakoili porukkaa. Ringin keskellä oli viisi Kustaan luokkatoveria, ilmeisen peloissaan.

Kaapupukuiset aikuiset alkoivat lukea lorua:

''Kuule metsä, kuulkaa hongat,
palvelijoitasi, jotka luontoa kumartavat.
Ota vastaan uhri, anna kasvaa,
antimiasi uhrista.''

Siinä samassa viisi ringin keskellä ollutta lasta muuttui puiksi! Kustaa oli kauhuissaan ja lähti juoksemaan kotia kohti.

* * *

Sama sijainen opetti Kustaan luokkaa seuraavanakin päivänä. Kustaa oli kauhuissaan, olihan hän nähnyt, mitä sijainen oli lapsille tehnyt. Kuitenkin Kustaa istui kiltisti pulpetissaan, hän ei halunnut paljastaa sijaiselle, että tiesi, mitä oli tapahtunut.

Kun ensimmäinen tunti oli puolivälissä, poliisit tulivat hakemaan sijaista. Kadonneiden lasten vanhemmat olivat kertoneet poliisille lasten kadonneen, ja epäilykset kohdistuivat sijaiseen. Koska luokalla ei enää ollut opettajaa, luokka pääsi kotiin.

Seuraavien päivien aikana poliisit kuulustelivat kaikkia luokkalaisia, Kustaatakin, katoamisista, ja Kustaa yritti kertoa poliiseille lasten muuttuneen puiksi. Poliisit kuitenkin vain naureskelivat Kustaan jutulle.

Kotona Kustaa kertoi isälleen kuulusteluista, ja siitä, kuinka poliisit eivät olleet uskoneet häntä.

''Joo, ei noin ole oikeasti käynyt'', isä sanoi. ''Eivät lapset voi muuttua puiksi. Siksi poliisi ei uskonut.''

Kustaata harmitti. Hänen paras kaverinsa oli poissa, ja hän tiesi tämän muuttuneen puuksi, mutta kukaan ei uskonut. Koska kukaan ei uskonut, mitä oli tapahtunut, kukaan ei myöskään pystynyt auttamaan.

* * *

Lehdissä ja telkkarissakin puhuttiin katoamisista. Erityisesti ihmeteltiin sitä, kuinka lapset olivat pystyneet katoamaan jäljettömiin. Sijaista ja hänen kaapuporukkaansa pidettiin vastuullisina katoamisista, mutta kukaan ei tuntunut tietävän, mitä tarkalleen ottaen lapsille oli tapahtunut.

''Outo luontokultti paljastunut'', iltalehtien lööpit kuuluivat. ''Lapset edelleen kateissa.''

Kustaa kysyi isältä, mikä kultti oli, ja isä vastasi sen tarkoittavan kummallista uskontoa.

Kerran isä ja Kustaa olivat katsomassa telkkaria, kun ruutuun tuli ufotutkija Peter von Grinn. ''Ufot ovat kaapanneet lapset'', von Grinn sanoi. Ruudussa oli von Grinnin vihjepuhelimen numero, johon saattoi soittaa ja kertoa tietoja ufojen liikkeistä.

Kustaa sanoi isälle, että von Grinn näytti ihmiseltä, ei ufolta, ja isä selitti, että ufotutkija on ihminen, joka tutkii ufohavaintoja, ei ufo, joka on tutkija.

Isä jatkoi happamasti: ''Nuo ufojutut ovat yhtä suurta humpuukia kuin sinun juttusi siitä, että lapset olisivat muuttuneet puiksi.''

Tällöin Kustaalla välähti. Jos ufoja pidettiin yhtä suurena humpuukina kuin hänen itsensä juttuja, ehkä Peter von Grinn uskoisi häntä. ''Pahus, kun en ehtinyt saada von Grinnin vinkkipuhelimen numeroa'', Kustaa ajatteli.

Ruudussa Grinn sanoi kuitenkin vielä, että vinkkipuhelimen numero löytyy myös päivän Iltalehdestä, jos joku ei ehtinyt saada sitä. Tämän jälkeen lähetys siirtyi muihin aiheisiin.

Kustaa otti Iltalehden ja kännykkänsä ja meni huoneeseensa soittamaan von Grinnille. Kustaa esittäytyi kadonneiden lasten luokkatoveriksi ja kertoi nähneensä, kuinka lapset olivat muuttuneet puiksi. Von Grinn kuunteli kiinnostuneena ja kyseli Kustaalta tapahtumien yksityiskohtia. Kustaa kertoi niin paljon kuin muisti.

* * *

Parin päivän päästä Peter von Grinn oli taas telkkarissa. Hän seisoi samalla aukiolla, minne Kustaa ja muu luokka olivat luontoretkellä kokoontuneet ja kertoi, että hän palauttaisi kadonneet lapset.

''Taas tuon humpuukimaakarin pitää tunkea ruutuun'', isä päivitteli.

''Luen kalevalaisen palautusloitsun'', von Grinn sanoi ruudussa. Kustaata jännitti, von Grinn oli selvästi oikeilla jäljillä.

von Grinn luki:

''Kuule metsä, kuulkaa hongat,
palvelijaasi, joka luontoa kumartaa.
Anna takaisin uhri, anna kasvaa,
taas ihmistaimen uhrista.''

Siinä samalla seitsemän aukiolla olevaa puuta muuttui takaisin seitsemäksi kadonneeksi lapseksi. Kustaa oli haltioissaan, von Grinn oli uskonut häntä ja hänen tietojensa avulla saanut lapset palautettua.

''No toi oli ihan selvästi lavastettu juttu'', isä murahti. ''Eihän tota kukaan usko.''

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License