Seksuaalikielteinen

Ajoin robottitaksilla kohti osoitetta Fordintie 765 F 531. Siellä asui uusi seksikumppanini, Wanda Marx. En tiennyt hänestä muuta kuin nimen, vuosittainen arvonta oli ollut juuri edellisenä päivänä. Tuloni olivat vuoden aikana laskeneet, joten olin pudonnut viehättävyysluokkaan D, eikä minulla ollut kovin korkeita odotuksia seksikumppanin suhteen. Naisilla ulkonäkö kun ratkaisee luokan niin pitkälle.

* * *

Soitin ovikelloa. Avaamaan tuli lyhyt, pyylevä, neliviitonen nainen. Munkit näyttivät runsailta, milffeissä on oma viehätyksensä. Kampauksena oli musta french bob, suosikkini. Sitten katseeni osui hänen vyötärölleen. Se kapeni niinkuin pitikin, mutta sen ympärille oli sitaistu leveä, punainen vyö. Seksinvastustajien tunnus!

''Minä olen Wanda'', nainen sanoi. ''Sinä varmaan olet Henrik Freud.''

''Kyllä'', sanoin ja tarjosin kättäni.

Nainen tartui käteeni vastahakoisen tuntuisena. ''Tule sisälle.''

''Se on sitten kerta viikossa lauantaisin kello 20'', Wanda sanoi. ''Niinkuin laki vaatii.''

''Ok'', sanoin myrtyneenä. Hän ei suostuisi muuhun kuin lain vaatimaan minimiin. Enempää minulla ei ollut oikeutta vaatia, vaikka yhteisellä sopimuksella pari voisi panna useamminkin. Tästä tulisi minulle kova vuosi. Voisin laueta vain kerran viikossa. Seksuaalinen toiminta oli sallittua vain arvotun partnerin kanssa.

''Mä meen makkariin valmistautumaan'', Wanda sanoi. ''Riisuudu ja vemppaa se valmiiksi pystyyn, niin minun ei tarvitse moiseen kapistukseen koskea. Kutsun sinut sisään kun olen valmis.''

Wanda poistui ovesta ilmeisesti makkariin ja minä jäin riisuutumaan eteiseen. Milffit kiihottavat minua, Wandan kroppa oli sopivan muodokas, ja otsatukan kehystämät kasvot viehättävät. Niinpä housuissani pullotti jo valmiiksi. Jos Wanda ei olisi ollut seksinvastustaja, hän olisi varmasti ollut C-luokassa.

Riisuuduin, ja jonkun ajan kuluttua viereisestä huoneesta kuului: ''Tule vain sisään.''

Astuin huoneeseen, ja siellä oli pilkkopimeää. Hapuilin valonkatkaisijaa, mutta silloin kuulin Wandan äänen. ''Älä pistä valoja päälle. En tahdo nähdä sinua alasti.'' Lähdin kulkemaan ääntä kohti, ja matkalla kompastuin johonkin, ilmeisesti tuoliin.
'
''Tänne näin.'' Wandan ääni kuulosti siltä, että hän väkisin yritti pitää sen ystävällisenä.

Sitten törmäsin sänkyyn. Ryhdyin hapuilemaan Wandaa, ja havaitsin hänen olevan peiton alla.

''Tuu vaan tänne peiton alle.''

Hapuilin itseni peiton alle ja koskin Wandaa. Hän kääntui selälleen ja veti minut päälleni. En tiennyt, mitä ajatella Pimeässä ja peiton alla -seksistä. Tämä oli kuin jostain viktoriaanista aikaa käsittelevästä kauhuleffasta. En kuitenkaan voinut vaatia Wandalta kuin lakisääteisen minimin. Valta suhteessa on aina sillä, joka tahtoo suhteelta vähemmän.

Kopeloin pimeässä kättäni Wandn tissille. Havaitsin, että hänellä oli pusero päällä.

''Jätä tissit rauhaan'', Wanda sanoi. ''Työnnä se vain sinne.''

Ryhdyin työntämään mulkullani, ja osuin Wandan reiälle. Housunsa Wanda oli sentään riisunut ja räplännyt itsensä märäksi. Klunssini upposi Wandan kosteaan ja väljään vittuun. Painauduin Wandaa vasten, halusin edes jotain kosketusta, ja tätä Wanda en voinut kieltää. Ryhdyin hitaasti keinuen nytkyttämään elintäni edestakaisin pillussa.

''Pane vaan nopeammin'', Wanda sanoi, ''niin tämä on ohi pikaisemmin.'' Hänen äänessään ei kuulut minkäänlaista kiihottuneisuutta.

Minä puolestaani halusin nautiskella pitkään, jos tässä nyt nautiskelusta voidaan puhua, joten nopeutin hetkeksi ja hidastin taas sitten. Rytmin sanelemiseen Wandalla ei ollut oikeutta.

Seksi on kuin pizza, se on aika hyvää silloinkin kun se on huonoa. Niinpä nautiskelin tunteesta kyrvässäni, kun se kerta toisensa jälkeen upposi pehmeään ja kosteanliukkaaseen. Wanda oli aivan hiljaa.

Hermosäikeeni alkoivat viestittää kyrvästäni aivoihini hyvää oloa, ja halusin nopeampaa rytmiä. Niinpä nousin käsieni varaan ja aloitin pitkät, nopeat vedot. Peitto valui jalkoihini, mutta pimeässä näköaistimuksia ei ollut. Kuvittelin, miltä Wanda mahtaisi näyttää alasti. Hyllyvät isot tissit ja paksut reidet.

Taoin ja taoin, ja lopulta siemen purkautui kiveksistäni Wandan märkään vittuun. Vaikka Wanda pystyikin kieltämään lähes kaiken muun, lastin sain lakisääteisesti ampua Wandan sisään.

Kierähdin Wandan viereen. Kivekseni tuntuivat tyhjiinpumpatuilta, kuten aina pulskempien naisten kanssa.

Hyvänolontunteeni keskeytti Wandan ääni: ''Mene vaan eteiseen ja pukeudu. Sitten voit lähteä.''

Tottelin. Olin vieraana Wandan luona, ja vierailulta on poistuttava, jos isäntäväki niin pyytää. Wanda jäi sänkyyn makaamaan ainakin siksi aikaa kun ennätin poistua.

Kotimatkalla mietin kaikkea sitä sänkyakrobatiaa ja niitä uskomattomia riettauksia, joita muut parit varmaan harrastivat.

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License