Riemurinnat, iloiset

Kari luki Tekniikan maailmaa. Hän vertaili uusien autojen teknisiä ominaisuuksia. Halvalla voisi ostaa menopelin, joka kiihtyisi nopeasti. Kohdan bensankulutuksesta hän jätti katsomatta. Ja stereoita hän myös vertaili. Kari ajatteli, että jos saisi jonkun naisen joskus houkuteltua Karin poikamiesboksiin, voisi sitten esitellä täydellistä äänentoistoa. Karin vanhoissa stereoissa ei ollut tarpeeksi potkua. Bassot pitäisi saada kuulumaan kunnolla.

Yhtäkkiä Kari kuuli äänen takaraivossaan: ''Ajattelisit, miltä ihmisistä tuntuu elää kylmän teknologian ympäröimänä. Ihmiskosketus on tärkeämpää kuin koneet.''

Kari katsoi ympärilleen, muttei nähnyt ketään.

''Kyllä minusta ainakin teknologia tuntuu hyvälle'', Kari vastasi. ''Kovempaa, nopeammin, halvemmalla. Teknologia kehittyy koko ajan ja ihmiset pääsevät nauttimaan sen hedelmistä.''

''Se saastuttaakin'', ääni vastasi. Kari tajusi äänen olevan naisen ääni, ja se jatkoi: ''Ekokatastrofi on jo nyt todellisuutta, ja syy on se, että ihmiset kuluttavat teknologiaa.''

Äänen sanoma häiritsi Karia. Niinpä Kari päätti haukata lautasella olevasta meetvurstivoileivästä.

Ääni jatkoi: ''Ajattelisit, miten eläimet joutuvat kärsimään, että sinä saisi lihaa lautasellesi.''

Karia ääni rupesi jo häiritsemään. Tunteisiin vetoaminen sai Karin ällötyksen valtaan, koska hänestä asioita piti tarkastella viileän rauhallisesti.

''Ihminen on petoeläin'', Kari tiuskaisi. ''Ainahan ihminen on syönyt lihaa.''

''Ihminen on kasvanut siihen pisteeseen'', ääni sanoi, ''että ihmisellä on valinnanvapaus.''

Yhtäkkiä meetvurstin syöminen alkoi tuntua Karista vastenmieliseltä. Äänestä olisi päästävä eroon. Niinpä Kari ajatteli lähteä lenkille, karistaakseen ikävät ajatukset.

Kari laittoi sykemittarin ranteeseen ja käynnisti ajastimen. Oli tärkeää pitää kirjaa, kuinka kauan viiden kilometrin juoksemiseen meni. Sitten hän laittoi juoksukengät jalkaan ja käveli asunnon ulko-ovelle.

Yllättäen ulko-ovea ei ollut, vaan sen tilalla on omituinen rakenne, joka toi mieleen naisen ulkosynnyttimet, mutta ei ihan. Kari päätti tutkia, mitä ihmettä oli tapahtunut. Hän raotti häpyhuulia ja astui sisään.

Kari huomasi olevansa onkalossa, kuin maan alla. Ainakin seinät, lattia ja katto olivat multaa. Kuin valtava luola olisi kaivettu jonnekin. Luolaa valaisivat seinissä olevat soihdut.

Luolan lattia oli täynnä nuoria naisia ilman vaatteita. Tissejä, häpykarvoituksia, perseitä. Sääriä, käsiä, kasvoja. Naiset hyväilivät toisiaan. Siellä täällä oli syleileviä pareja, jotka suutelivat. Sitten oli naisia, jotka suutelivat parinsa rintoja, reisiä, nuolivat alapäätä.

Oli kuin Karille olisi jätetty käytävä luolan toiselle puolen. Kari lähti hitaasti kulkemaan käytävää eroottisissa touhuissa olevien naisten ohi. Silloin pimennosta astui käytävän toiseen päähän alaston, lihava nainen. Naisen kasvot olivat ylipainosta huolimatta kauniit, ja niitä kehysti tumma, kihara tukka. Naisella oli ihanan pulleat reidet, joiden välissä Kari toivoi olevansa, sekä jonkun verran vatsaa. Vatsan päälle ylsivät roikkumaan naisen suunnattomat rinnat, joiden nännipihat olivat varmaan kämmenen kokoiset.

Nainen käveli pari askelta rehvakkaasti, kuin esitellen kroppaansa. Kari seurasikin esitystä silmä kovana. Eroottisissa touhuissa olleet naiset olivat pysäyttäneet toimintansa ja katsoivat naista. Kuin johtajalle olisi tehty kunnioitusta.

Kari tiesi, mitä hänen piti tehdä. Hitaasti mutta varmasti hän käveli lihavan naisen luo ja painoi kasvonsa tämän valtavien tissien väliin. Nainen tarttui pullealla kädellään Karia niskasta ja hyväili. Kari hengitti hienhajua. Se rauhoitti mielen. Sitten nainen ohjasi Karin pään nännin kohdalle. Tissit roikkuivat niin paljon, että Kari joutui polvistumaan.

Sitten Kari imi tissiä ahnaasti.

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License