Rapakunnossa

Jyrki oli vastikään muuttanut, ja hän oli parhaillaan testailemassa uuden asuntonsa läheisiä lenkkipolkuja. Juostuaan kaksi kilometriä hän huomasi olevansa niin piipussa, että hän ei jaksanut jatkaa. Tämä oudoksutti Jyrkiä, koska yleensä viidenkään kilometrin juokseminen ei tuottanut ongelmia. Viimeisillä tahdonvoimillaan hän juoksi kolmensadan metrin matkan asunnolleen.

Kun Jyrki oli hikisenä ja huohottavana talonsa rapussa, hän tapasi uuden naapurinsa.

''Oletko asunnon 54 uusi asukas?'' naapuri kysyi.

Jyrki vastasi myöntävästi.

''Lenkillä vai?'' naapuri kysyi, joskin ilmeisen retorisesti ja jatkoi: ''Asuntosi edellistä asukasta ei olisi saanut houkuteltua lenkille mitenkään. Mässytti TV:n ääressä roskaruokaa kaikki päivät. Siksi hän kuolikin nelikymppisenä sydänkohtaukseen.''

Näkemiin-toivotusten jälkeen kumpikin poistui asuntoonsa.

Jyrkiä hänen lenkkipolkuepäonnistumisensa kummastutti. Kuntonsa rapistumisen estämiseksi hän päätti lisätä terveysvaikutteisia jogurtteja ja vitamiinilisiä ruokavalioonsa.

Ruokavalion muutos ei kuitenkaan auttanut. Päivittäisillä iltalenkeillään Jyrki pystyi juoksemaan yhä lyhyempiä ja lyhyempiä matkoja. Hän ryhtyi syömään tiukasti ruoka-aineympyrän mukaan ja lisäsi ohjelmaansa kuntosaliharjoittelua.

Kaikesta huolimatta Jyrkin kunto rapistui. Hänen ihonsa huononi, ja hänelle alkoi kasvaa kaljamaha, vaikkei hän edes juonut kaljaa. Hänen kaverinsa epäilivät, että hän ei enää viitsinyt huolehtia kunnostaan. Eivät uskoneet, vaikka Jyrki vakuutti tekevänsä kaikkensa kuntonsa eteen.

Jyrki kävi lääkärilläkin, mutta tutkimuksissa hänestä ei mitään varsinaista sairautta löytynyt. Lääkäri piti Jyrkin oireita seurauksena epäterveellisistä elämäntavoista, eikä uskonut, kun Jyrki vakuutteli huolehtivansa kunnostaan. Lääkärikäynnistä Jyrki ei kostunutkaan muuta kuin ohjeen syödä terveellisesti ja liikkua.

Jyrki jätti viimeisetkin sunnuntaiset makeat välipalat pois ruokavaliostaan. Siitä huolimatta kunto rapistui. Hän hengästui noustessaan portaat toisen kerroksen asuntoonsa, eikä hän työpäivän jälkeen enää jaksanut tehdä muuta kuin löhötä sohvalla.

Eräänä iltana, kun Jyrki istui voipuneena sohvalla, hänen viereensä istumaan materialisoitui lihava, nelikymppinen mies, jonka ääriviivat olivat hiukan utuiset. Mies avasi telkkarista lätkämatsin, ja miehen käteen materialisoitui avonainen sipsipussi. Jyrki oli niin voipunut, ettei nähnyt materialisoitumisissa mitään kummallista.

Mies tarjosi Jyrkille sipsipussia. Jyrki otti kourallisen ja alkoi syödä sipsejä hyvällä ruokahalulla.

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License