Räpätin

Pärinä täytti korttelin. Pojilla oli pyöriensä pinnojen välissä sellaiset räpättimet, jotka saivat polkupyörän kuulostamaan ihan mopolta. Vain Villellä ei räpätintä ollut. Hänen vanhempansa olivat kieltäneet häntä laittamasta sellaista. Villen vanhemmat olivat ankaria, ja isän mielestä räpättimet olivat tyhmiä. Ääniefektistä huolimatta pyörä olisi edelleen edennyt polkemalla. Isä oli sanonut, että ei siitä olisi kuitenkaan mopoa tullut.

Ville tunsi itsensä ulkopuoliseksi, ikään kuin hän ei olisi yksi pojista. Hän mietti, mitä tehdä, ja sitten hän keksi, että kyllähän perse räpättää pierressä. Niinpä hän kutsui muut pojat katsomaan. Hän ajaisi pyörällään poikien ohi ja pieraisisi poikien kohdalla. Sitten hän olisi yksi muista, kun hänelläkin olisi ääniefekti.

Pojat kokontuivat pihatien reunaan, ajatellen, että mitä se hölmö on tällä kertaa keksinyt. Ehkä saataisiin kunnon naurut. Ville poistui muutaman kymmenen metrin päähän.

Ville kiihdytti ajaen kohti poikayleisöä ja ajatteli, että ehkä pojat ihailisivat Villeä vauhdin ansiosta. Poikajoukon kohdalla Ville ponnisti. Mahtavan ääniefektin sijaan hän tunsikin jotain kosteaa valuvan housuihinsa. Pojat nauroivat räkänaurua katsoessaan, kuinka Villen shortsinlahkeesta valui kakkaa pihatielle.

''Paskahousu!'' pojat ilkkuivat. ''Taisi tulla löysät housuun!'' Poikien nauru yltyi. Ville oli pelannut paskahousua pelikorteilla, ja silloin häviäjää oli kutsuttu leikkimielisesti paskahousuksi. Ville ajatteli, että nyt hän oli oikeasti sellainen - paskahousu.

Häpeissään Ville luikki kotiin siistimään itseään. Ankarien vanhempien takia hän oli jo valmiiksi väheksytty poikaporukassa, ja nyt hän saisi kuulla tästä vaikka kuinka pitkään. Hän oli paskonut housuunsa, ja muut pojat olivat katsoneet sitä vieläpä oikein aitiopaikalta.

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License