Raapaleväritrilogia

Tämä on kirjoitettu Risingshadow-palstalla haasteeseen, jossa piti kirjoittaa novelli ja käyttää yksi kolmesta annetusta lopetuslauseesta. Päädyin kirjoittamaan raapaletrilogian (raapale on tasan 100 sadan sanan mittainen novelli), ja käytin kaikki kolme annettua lopetuslausetta.

Ruskehtava

Kesä oli ollut poikkeuksellisen kuuma. Hikeennyin työskennellessäni kasvimaallani. Metsästysmatkat, joita minulla oli ollut tapana harrastaa, olivat mahdottomia lämmön takia, joten ruokavalioni jäi kasvispainotteiseksi.

Olimme joukko erakoita, jotka olivat asuttanut Diogenesin, planeetan, joka oli autio epävakaan auringon takia. Oli pieni mahdollisuus, että aurinko tulisi yliaktiiviseksi, mutta pidimme riskiä niin pienenä, että se kannatti ottaa.

Kaikilla Diogenesillä oli radio, mutta sitä käytettiin vain hätätilanteessa. Yksi ihmisääni radiossa tarkoitti pulassa olevaa ihmistä. Kaksi ihmisääntä merkitsi sitä, että jotain oli pahasti vialla. Kolme yhtaikaista ääntä taas ei voinut tarkoittaa muuta kuin planeetanlaajuista katastrofia. Käänsin radion päälle ensimmäistä kertaa vuosiin ja jäin kuuntelemaan ihmisten sorinaa.

Kellastunut valkoinen

Illasta iltaan istuin radion ääressä. Kurt etsi paperia, jossa kerrottiin maanalaisten onkaloiden sijainti. Planeettamme oli muuttumassa asumiskelvottomaksi auringon kuumuuden takia, mutta maan alla selviäisimme.

Planeetallamme oli asunut tutkimusmatkailija, joka oli löytänyt onkalot ja viestinyt niiden sijainnin Kurtille. Planeettamme asukkaat olivat erakoita, joten ei ollut tiedetty, oliko tutkimusmatkailija hengissä. Hän ei vastannut radioviesteihin.

Kurtilla oli tapana tulostaa saamansa viestit paperille ja säilöä ne arkistohuoneeseensa. Koska hän ei ollut järjestelmällinen, paperin löytäminen oli huomattava urakka. Arkistohuone pursui planeettainvälistä tiedemiesten kirjeenvaihtoa. Kurt oli tutkinut vasta pienen osan kirjeistä, mutta hän oli sitkeä. Hän ei luovuttaisi, ei niin pitkään kuin kirjeitä oli vielä jäljellä.

Jotain keltaisen ja oranssin välimaastossa

Päivä päivältä oli kuumempaa. Yritykset paeta väistämätöntä olivat osoittautuneet turhiksi. Käytimme valtavalierisiä hattuja, jotka suojasivat meitä välittömältä paistumiselta.

Kotiplaneettani Diogenes, erakoiden asuttama maailma, oli tuhoutumassa yliaktiivisen auringon takia. Asuttamattomia maailmankolkkia oli muuallakin, joten voisi ihmetellä, miksi erakot tarvitsivat oman maailman. Muissa maailmoissa erakot tunsivat itsensä poikkeaviksi. Vaikka Diogenesillä ei tapailtu naapureita, oli lohduttavaa tietää, että parin kilometrin päässä asui aatetoveri.

Erakoiden yhteiskunta oli tuhoutumassa, emmekä voineet vakuuttaa ulkomaailmaa yhteiskuntamallimme toimivuudesta. Verrattuna tämän mahdollisuuden menettämiseen henkeni oli yhdentekevä.

Ruumiini tuntui olevan tulessa. Vaihtoehdot olivat välitön kuolema tai hidas paahtuminen hengiltä. Poistin hatun ja kohtasin vääjäämättömän. Nostin palavat silmäni ylös kohti aurinkoa.

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License