Puujalkavitsejä

Miss Universum

Miss Universum -kisat olivat meneillään. Sinne kelpuutettiin kaikista älyllisistä lajeista sukukypsiä naaraita, jotka eivät olleet vielä lisääntyneet. Yleisin lisääntymisjärjestelmä universumissa oli se, että kaksi yksilöä antoi jälkeläiselle perintötekijöitä. Toinen vanhemmista antoi sekä perintotekijöitä että alkuravinnon, toinen pelkästään perintötekijöitä. Ensimmäistä kutsuttiin naaraaksi, jälkimmäistä koiraaksi.

Kilpailuun osallistui muunmuassa humanoideja, älykkäitä hyönteisiä, hyytelöolioita, ja olipa paikalla valo-olentojakin. Tuomarit edustivat kattavasti kaikkia erilaisia estetiikkakäsityksiä. Yksi arvosti pehmeitä muotoja, toinen teräviä, kolmas ulokkeita, ja niin edelleen.

Kilpailupaikan ulkopuolella osoittivat mieltään ne lajit, joita ei kelpuutettu kilpailuun. Niissä ei ollut selvästi määriteltyjä naaraita. Joukossa oli muunmuassa hermafrodiitteja lajeja sekä lajeja, joilla sukupuolia oli enemmän kuin kaksi.

Ihmiskaupan uhri

Kwertin planeetan pääkaupungissa oli pieni ihmisten siirtokunta. Kwertiläiset olivat humanoideja, sini-ihoisia, ihmistä pidempiä ja laihempia. Kwertillä kaikessa vedessä oli tiettyä kemikaalia, joka oli välttämätön kwertiläisille. Itse asiassa vesi, jossa tuota kemikaalia ei ollut, oli myrkkyä kwertiläisille, ja tuo kemikaali puolestaan oli myrkkyä ihmisille.

Ihmisten siirtokunnalla oli oma kauppansa, jossa myytiin ihmisten ruokaa, vaatteita, ja mikä tärkeintä, ihmisille sopivaa vettä. Kerran eräs kwertiläinen oli eksynyt pääkaupungin osiin, joissa ihmisten siirtokunta sijaitsi. Hänelle tuli jano, eikä muuta kauppaa ollut lähettyvillä, joten hän meni ihmiskauppaan ja osti pullon vettä. Hän ei tiennyt sen myrkyllisyydestä.

Kwertiläinen joi veden ja kuoli. Hänestä tuli ihmiskaupan uhri.

Sinkkunaisen ratkaisu

Katsastin kaupunkimme parisuhdemarkkinat, ja totesin, että kaikki hyvät miehet ovat jo varattuja. Niinpä päädyin toisenlaiseen ratkaisuun.

Avaan suuren pahvilaatikon. Se saapui tänään postissa. Laatikosta ensimmäisenä osuvat käteeni silmät. Ne ovat ruskeat, kuten tilasinkin. Seuraavaksi käteeni osuvat hauislihakset. Niitä oli tarjolla asteikolla yhdestä (rimpula) kymppiin (bodari). Nämä ovat seiskat, rimpula ei saa olla, mutta liian lihaksikkaistakaan en tykkää. Seuraavaksi luut, ja näyttää, että niistä saa 185-senttisen miehen luurangon. Seuraavaksi käteen osuu aivot. ''Huomaavainen, itsestään huolta pitävä, vastuuntuntoinen, huumorintajuinen'' lukee niihin kiinnitetyssä tarrassa. Otan sitten muut osat nopeampaan tahtiin laatikosta.

Kaikki osat näyttävät olevan juuri sellaisia kuin tilasinkin. Alan kasaamaan Tee-se-itse -miestä.

Aikamiehet

8-vuotias Ristor ihaili aikamiehiä. Aikamiehet suhasivat aikakoneillaan ajassa edestakaisin tehden muutoksia menneisyyteen. Ristor ajatteli, että hän ryhtyisi isona aikamieheksi. Ristorin rakas koira, Penik oli jäänyt vuotta aikaisemmin auton alle, ja Ristor ajatteli, että kun hänestä tulisi aikamies, hän estäisi sen.

* * *

16-vuotiaana Ristor menikin aikamieskouluun. Ensimmäinen kurssi oli aikamiesten etiikkaa. ''Tärkeää on, että menneisyydessä noudatatte ohjeitanne pilkulleen. Edes kusella ei saa käydä muuten kuin ohjelmaan painettuina aikoina. Näin varmistetaan se, ettei perhosefekti aiheuta ei-toivottuja sivuvaikutuksia. Ohjelma on tarkkaan kalkulaattoreiden laskema, ja noudattamalla sitä varmistatte, että teette lasketun muutoksen yhteiskunnan parhaaksi.'' Silloin Ristor tajusi, ettei hän saisi itse päättää, kuinka muuttaa menneisyyttä.

Pääosan esittäjä

Tämä on minun tarinani, ja esitän siinä pääosaa.

Kun kuolin vuonna 2020 haimasyöpään, ruumiini säilöttiin kryojäähän. Sata vuotta myöhemmin minut herätettiin, mutta ruumiini kaulasta alaspäin oli pitänyt amputoida, koska säästöni eivät olleet riittäneet kaikkien syöpäpesäkkeiden poistamiseen. Nykyään pääni lilluu ravintoaineliuossammion päällä.

Aika tylsää elämä on nykyään, kun ei ole käsiä, joilla tarttua tavaroihin tai jalkoja, joilla liikkua ympäriinsä. Onneksi nettiä voi nykyään käyttää silmänliikkeillä, ja suuri osa muidenkin elämästä on siirtynyt virtuaaliseksi.

Olen suuressa hallissa muiden päiden kanssa, ja olemme totaalisen kyllästyneitä vierustovereidemme juttuihin. Samat tarinat sadan vuoden takaisesta toistuvat ja toistuvat.

Tämä on minun tarinani, ja esitän siinä pääosaa.

Sese Seppo

Sese Seppo nosti erikoisvalmisteisia aurinkolasejaan, ja hänen silmistään sinkosi energiasäde kohti Magneettimiehen kätyriä. Kätyri kaatui tajuttomana maahan.

Kun Sese Sepon äiti oli ollut raskaana, Sese Sepon afrikkalainen isä oli tehnyt voodoorituaalin. Isän taidot eivät olleet yksinään riittäneet, vaan voodoojumalille oli pitänyt uhrata laserfysiikkaa käsittelevä kirja. Sese Sepon suomalainen äiti oli saanut sen yliopistolta, jossa työskenteli tutkijana.

Sese Sepon energiasäteet niittivät Magneettimiehen kätyreitä vasemmalta ja oikealta. Hänen kaakaonvärinen ihonsa oli säilynyt kovan hyökkäyksen kohteena olemisesta huolimatta vahingoittumattomana.

Sese Seppo kiitti mielessään isäänsä ja äitiään, jotka afrikkalaisen ja länsimaisen kulttuurin yhteispelillä olivat antaneet hänelle kyvyn ampua energiasäteitä silmistään. Se oli hänen mulattivoimansa.

Aikaikkuna

Hullu Tiedemies oli keksinyt aikaikkunan. Se näytti ikkunaruudulta, jonka karmeissa oli aikavalitsimia. Katsoessaan ikkunasta näki, mitä tavallisesta ikkunasta olisi nähnyt valittuna vuonna.

Hullu Tiedemies päätti katsoa Ranskan vallankumousta. Vuodelta 1795 ikkunasta näkyi pelkkää metsää. Hullu Tiedemies tajusi, että kyseessä ei ollut paikkaikkuna, ja se sijaitsi Suomessa.

Dinosauruksia kuitenkin sai näkyviin. Niinpä Hullu Tiedemies kytki ikkunan nettiin Dinosaurusliveksi. Yllättäen käyntejä sivulla oli vähän.

Tutkiessaan syytä tähän Hullu Tiedemies löysi blogikirjoituksen. ''Dinosaurusliven theropodit näyttävät ylikasvuisila varpusilta. Miksei höyhenpeitteistä ole tehty värikkäämpiä? Triceratopsin niskapanssari hukkuu läskin joukkoon. Tyrannosaurus löntystelee niin hitaasti, että kaikki pelottavuus on tipotiessään. Ylipäätänsä animaatio on aika vaisu tulkinta dinosauruksista.''

Tuhma vai kiltti?

Oli jouluaatto. Jukka toivoi Robbe-lelurobottia joululahjaksi, ja hän mietti oliko hän ollut tarpeeksi kiltti. Varmuuden vuoksi Jukka puki ylleen kiltin. Kiltti on skotlantilainen miesten hame, ja Jukka oli saanut sen lomamatkalla. Isoveli oli kertonut, että kiltin kanssa ei käytetä alushousuja, joten Jukka jätti kalsarit pois.

Äiti oli lattialla joogaamassa Jukan kulkiessa ohi. Äiti näki pippelin vilahtavan. Hän sanoi: ''Eikö sinulla ole alushousuja? Tuo on todella tuhmaa!'' Jukka meni heti pukemaan alushousut, koska hän tahtoi Roben.

* * *

Antaessaani Roben Jukalle Joulupukki sanoi: ''Tämä lahja on ehdollinen. Jos vielä kuljet ilman kalsareita, Robbe häviää savuna ilmaan.''

Siitä lähtien Jukka muisti aina pukea kalsarit.

Aarre

Haltia Kultahopea puristi miekkaansa ja eteni tunnelissa. Yhtäkkiä hän tuli suuren halliin, jossa oli kääpiöitä lukemassa kirjoja. Eräs kääpiö raapusti matemaattisia kaavoja liitutaululle ja toinen kääpiö lämmitti nestettä koeputkessa. Useilla oli silmärillit.

''Keitäs te olette?'' Kultahopea kysyi.

''Olemme älykääpiöitä'', eräs kääpiö vastasi.

''Olen kuullut, että täällä on valtava aarre'', Kultahopea jatkoi.

''Meillä on valtava tietoaarre. Kaikki maailman kirjat löytyvät kirjastostamme.''

''En minä sellaista'', Kultahopea sanoi. ''Tahdon kultaa ja jalokiviä.''

''Ei meillä ole mammonaa'', älykääpiö vastasi. ''Emme välitä sellaisista. Mutta vuoren huipulla on mammona-aarre. Matkalla sinun tosin täytyy varoa jättiläisiä.''

Toinen älykääpiö puuttui puheeseen: ''Ne eivät kylläkään ole mitään järjen jättiläisiä.''

Kypsä

''Sinä et ole vielä tarpeeksi kypsä.''

Minna ajatteli, kuinka epäreilua. Kaikki hänen kaverinsakin pääsivät tanssilavalle, mutta vanhempien mielestä Minna ei seitsemäntoistavuotiaana ollut tarpeeksi kypsä. Sellä vanhemmatkin olivat. Tanssilavalla.

Vanhemmat olivat lukinneet Minnan huoneeseensa, kirkolle betonitaloon, ettei hän pääsisi yöjalkaan. Oli hirveä helle, ja sisällä oli varmaan neljäkymmentä astetta.

Minna yritti katsoa Netflixiä, mutta paahtavan kuumuuden takia hän ei pystynyt keskittymään leffaan. Sama kirjan kanssa. Hiki virtasi silmille, eivätkä kirjaimet hahmottuneet sanoiksi. Kaverit eivät vastanneet WhatsApp-viesteihin. Olivat varmaan tanssin pyörteissä.

Sitten Minna haistoi paistuvan lihan tuoksun. Hän pyyhkäisi kasvojaan, ja tirisevä rasva tahrasi kädet. Lopultakin se oli tapahtunut. Hän oli kypsä.

Elementaalit

Haltia Kultahopea iski tulielementaalia miekallaan kylkeen. Kyllä elementaali tuntui damagea ottavan, vaikka se tulesta koostuikin. Tulielementaali ampui käsistään lieskoja Kultahopeaa kohti, mutta haltiamme väisti ne.

Sitten tulielementaalin jalka lipesi, ja se kaatui. Kultahopea tajusi tilaisuuteensa tulleen ja alkoi miekallaan hakata tulielementaalia sammuksiin. Liekit hiipuivat isku iskulta, kunnes elementaalista oli jäljellä vain muutama maasta kohoava liekinpoikanen. Kultahopea talloi ne sammuksiin saappaallaan.

Kultahopea ajatteli, että se oli neljäs. Ilmaelementaali, maaelementaali ja vesielementaali oli päihitetty jo edellisissä onkaloissa. Ja nyt tulielementaali. Kultahopea jatkoi käytävää eteenpäin. Seuraavassa onkalossa pitäisi olla valtava aarre..

Tuskin Kultahopea oli taistelun jäljiltä ehtinyt huoahtaa, kun hänen kimppuunsa hyökkäsi mustaleimaelementaali.

Haamukirjoittaja

Cecilia Gripenheim oli saanut tarpeekseen suositun vampyyriviihderomaanisarjan kirjoittamisesta ja oli aikonut panna lopun koko sarjalle. Kustantaja oli kuitenkin vaatinut, että haamukirjoittajan pitäisi antaa jatkaa sarjaa.

Ceciliaa järjestely arvelutti. Osaisikohan haamukirjoittaja kuvailla oikein sen, miltä tuntuu, kun ensi kerran maistaa ihmisen verta? Tai sen, miltä tuntuu kulkea ihmisten joukossa teeskennellen olevansa yksi heistä, vaikka todellisuudessa pitää ihmisiä saaliina? Tai sen, miltä tuntuu varmistaa aina joka paikassa, että krusifikseja ei ole näkyvissä?

Cecilia narskutti pitkiä kulmahampaitaan ja avasi kustantajalta saamansa kirjeen. Sen mukaan valittu haamukirjoittaja oli kummitellut viimeiset kaksisataa vuotta talossa, jonka asukkaat olivat olleet vampyyreja. Kai haamu oli saanut tarpeeksi kokemusta.

Keskustapuolueen haamujäsen

"Keskustapuolue aikoo erottaa haamujäsenet", Reijo Pitkänen luki Maaseudun Tulevaisuudesta. Olipa ikävä temppu.

Nuorena poikana Reijo oli liittynyt isänsä esimerkkiä seuraten Maalaisliittoon. Se oli Suomen ainoa puolue, joka heltiämättä ajoi maaseudun väestön asiaa. Jossain vaiheessa nimi oli vaihtunut Keskustapuolueeksi, mutta Reijo oli yhä sinnikkäästi äänestänyt sitä, ja olipa ollut puolueen listalta ehdolla kunnanvaltuustoonkin. Heltiämätöntä vaalityötä hän oli tehnyt niin itsensä kuin muidenkin puolueen jäsenten hyväksi, täysin pyyteettömästi. Vielä traktorionnettomuuden jälkeenkin hän oli ollut puolueen jäsen.

Nyt puolue aikoi palkita hänen uskollisuutensa erottamalla hänet, siitäkin huolimatta, että hän oli aina kaikkien vaalien alla jättänyt uskollisesti Keskustan mainoksia kaikkiin taloihin, joissa hän kummitteli.

Haamumaileri

Roger Smithin elämäntehtävänä oli ollut alittaa neljän minuutin raja mailin juoksussa. Päivä toisensa jälkeen hän oli ollut juoksuradalla harjoittelemassa, mutta raja oli tuntunut saavuttamattomalta. Sitten auto-onnettomuus oli romuttanut toiveet lopullisesti.

* * *

Roger mietti pyörätuolissaan, että hänen elämänsä oli täysin tarkoituksetonta, päämäärätöntä. Kauan sitten hän oli hankkinut syanidipillereitä pahan päivän varalle. Roger päätti, että paha päivä oli nyt tullut ja nautti pillerit.

* * *

Yllätyksekseen Roger ei vajonnutkaan olemattomuuteen. Vaistonvaraisesti hän nousi seisomaan ja käveli asuntonsa ovelle. Kun hän yritti avata ovea, hänen kätensä meni sen läpi. Roger käveli oven läpi ja juoksuradalle.

Juostuaan mailin radalla Roger katsoi aikaa kellostaan. 3:28, kevyesti alle haamurajan.

IT

Uusi projektinjohtajamme on täysi pelle. Sananmukaisesti. Hän on maalannut kasvonsa valkeiksi lukuunottamatta huulia, jotka ovat leveät ja räikeänpunaiset. Hänellä on vihreä peruukki ja punainen tekonenä.

Eilen hän esitteli jonkun uuden mobiiliappsin, jolla tiimimme voi olla yhteydessä keskenään. Ikään kuin tavallinen sähköposti ei riittäisi. Se on sitä iiteetä, hän sanoo. Koodiahan meidän on tarkoitus vääntää eikä leikkiä kaiken maailman mobiilihärpäkkeillä. Sanonko mihin hän voi työntää sen iiteensä?

Tänään jouduin heittämään puolet kirjoittamastani koodista roskiin. Määrittelydokumentia muutettiin, ja koodini ei enää vastannut määrittelyä. Projektinjohtaja kutsuu sitä ketteräksi ohjelmistokehitykseksi. Mitä vielä, huonoa johtamista se on.

On kuin hän pyrkisi tekemään pahimmista peloistamme todellisuutta.

Seitsemän hengen auto

Pirkka oli suurperheen isä. Hän oli juuri saanut vaimonsa kanssa neljännen lapsensa, joten koko perhe ei enää mahtunut tavalliseen henkilöautoon. Pirkka oli ostanut huuto.netistä seitsemän hengen auton ja noutanut sen juuri rähjäisen huoltoaseman pihasta.

Yhtäkkiä auton mittaristo sekosi täysin, ja auton takaosasta alkoi kuulua surullinen ujellus, ikään kuin ihmisääni.

''Kuka siellä?'' Pirkka kysyi. Ei vastausta, ujellus jatkui. ''Kuka siellä?'' Pirkka kysyi uudestaan.

''Olen henki'', ääni auton takaosasta sanoi. ''Tämä auto ajoi vuosi sitten ylitseni, joten kummittelen täällä.''

''Kyllä yhden hengen kanssa aina tullaan toimeen'', Pirkka mutisi itsekseen.

''Kuka yhdestä hengestä puhui?'' ääni auton takaosasta vastasi. ''Tämä on seitsemän hengen auto.''

Lehti

Eräänä iltana näin yöpöydälläni oudon lehden. Sen nimi oli ''Rajan takaa - tositarinoita tuonpuoleisesta.'' Ihmettelin, mistä lehti oli yöpöydälleni ilmestynyt, minä en ollut koskaan nähnytkään kyseistä lehteä. Asuin yksin, joten kukaan perheenjäsenkään ei ollut voinut sitä tuoda. Olin siivonnut edellisenä päivänä, ja silloin lehteä ei ollut ollut siinä, joten se ei edes ollut edellisviikonloppuisten bileiden jäljiltä.

Selailin lehteä. Siellä oli juttuja kuten ''Syöpään kuollut Tuula tervehti läheisiään meedion välityksellä'', ''Selvisin niukin naukin vampyyrin hyökkäyksestä'' ja ''Viisi vihjettä zombiapokalypsin varalle.''

Katsoin lehden kantta saadakseni jonkun vihjeen lehden alkuperästä. Kannen alalaidassa luki ''Ilmestyy joka kuukauden kuudes päivä''. Katsoin almanakkaa. Kyllä, oli syyskuun kuudes.

Lihakauppias

Katja oli muuttanut erääseen kirkonkylään, ja hän oli kuullut, että hänen talonsa entinen asukas, Pirkko Lehmuskallio, oli kuollut kolmikymppisenä.

Kerran Katjan oveen koputettiin, ja tulija, nainen, esittäytyi karjatilalliseksi naapuriksi, joka kaupitteli vasikan jauhelihaa, vain kympin kilo. Katja osti, ja se osoittautui niin hyväksi, että hän osti toisenkin kerran. Lihaa syödessään hän muisti jännitysromaanin, jossa ihmislihan kerrottiin maistuvan samalta kuin vasikanlihan.

Kerran Katja oli talonsa ullakolla käymässä entisen asukkaan jäämistöjä läpi. Hän löysi Pirkko Lehmuskallion valokuvan. Pirkko oli näyttänyt aivan samalta kuin ovella käynyt jauhelihakauppias. Silloin Katja muisti, mitä entisestä asukkaasta kerrottiin: Tämä oli ollut prostituoitu, joka oli myynyt omaa ruumistaan!

Rainanetiikkaa

Kerran menin hetken päähänpistosta Elrond Hupparin säätiön persoonallisuustestiin. Samana iltana luokseni tuli kaksi miestä, jotka sanoivat, että maksamalla viisisataa saisin yliluonnollisen kyvyn. En uskonut yliluonnolliseen, mutta miehet olivat taitavia puhujia, ja kolmen tunnin suostuttelun jälkeen laitoin luottokorttini heidän höyläyslaitteeseensa. Miesten lähdettyä minua alkoi pierettää, ja huomasin osaavani pierrä Porilaisten marssin.

Seuraavana iltana miehet tulivat taas ja lupasivat tonnista uuden yliluonnollisen kyvyn. Ajattelin saavani tällä kertaa jotain hyödyllisempää, mutta sain vain röntgenkatseen, jolla pystyi katselemaan naisten vaatteiden läpi.

Sama toistui illasta toiseen. Lopulta luottokorttini kolmenkymmenentuhannen limitti oli tullut täyteen, ja tajusin, että vastineeksi velastani olin saanut vain kasan hyödyttömiä yliluonnollisia kykyjä.

Vaelluksella

Klaus oli vaelluksella Lapissa. Hän kulki autiotuvalta autiotuvalle nauttien ruskaisesta luonnonsta. Yhtäkkiä hänen seuraansa liittyi toinen vaeltaja. Tällä vaeltajalla oli vanhanaikainen putkirinkka ja hyväkuntoiset vaatteet, jotka eivät olleet uusinta vaellusmuotia.

Klaus kulki eteenpäin ja jutteli uuden kumppaninsa kanssa vaellusreiteistä, Lapin luonnosta ja sen sellaisesta. Tunnin yhteisen taipaleen jälkeen kumppani hävisi kuin tuhka tuuleen. Klaus huhuili häntä aikansa, mutta kun vastausta ei kuulunut, Klaus ajatteli tämän menneen omia teitään.

Klaus saapui yöpaikkaansa, autiotuvalle. Seinällä oli lehtileike läheisen autiotuvan tulipalosta. Leikkeessä oli myös kuva palossa kuolleesta miehestä. Klaus tunnisti kuvan miehen äskeiseksi kumppanikseen. Silloin hän tajusi, että hän oli kohdannut vaeltavan aaveen.

Ihan päätön ratsumies

Eräs pieni kylä oli pelon vallassa. Joka yö kylän poikki ratsasti mustapukuinen hahmo mustalla hevosella. Peloissaan kyläläiset kuuntelivat yöt kavionkopsetta mökeissään. Puhuttiin, että ratsastaja oli päätön ratsumies.

Kylän miehet päättivät tehdä asialle jotain. He virittivät teräsvaijerin sen polun yli, jota ratsumiehellä oli tapana kulkea ja menivät seuraavana yönä polun lähelle kytikselle.

Yöllä ratsumies ratsasti polkua pitkin. Ratsumies tuli vaijerin kohdalle, ja hevonen kompastui siihen kaatuen. Ratsumies putosi hevosen selästä.

Kun kylän miehet ottivat ratsumiehen kiinni, tämä työnsi peukalot korviinsa, kielen ulos suustaan ja heilutteli kämmeniään. Sitten ratsumies teki hullunkurisia ilmeitä. Silloin kylän miehet tajusivat, että kyseessä oli ihan päätön ratsumies.

Musta Rabatti

Heräsin pirteänä. Filmi oli edellisillan osalta poikki, mutta olo ei ollut yhtään krapulainen. Silloin näin mustat muovikassit eteisessä, ja muistot alkoivat palautua. Olin mennyt baariin yhdelle ja tavannut siellä goottitytön. Hän oli vienyt minut syrjäkujalla sijaitsevaan saatananpalvontavälineitä myyvään kauppaan. Kaupan nimi oli ollut Musta Rabatti. Sen enempää en muistanut.

Säikähdin. Vuokra piti maksaa sinä päivänä ja toivoin etten ollut tuhlannut vuokrarahoja. Katsoin muovikasseja, ja niissä oli krusifiksejä, joiden ripustusreikä oli alaosassa, Mooseksen kuudes ja seitsemäs kirja, pentagrammeja, veriampulleja, vuohenpää ja muuta vastaavaa.

Kauhuissani avasin verkkopankin. Käyttövara 666 euroa miinuksella. Minulla oli Visa Electron. Eihän sillä edes pitänyt saada tiliä miinukselle.

Juna

Kirjailija Aino istui junassa matkalla Kuopiosta Helsinkiin. Hän oli juuri alkanut kirjoittamaan uutta romaania. Hän kirjoitti aina ensimmäisen version käsin, lyijykynällä.

Kun Aino oli saanut ensimmäisen sivun kirjoitettua, juna meni tunneliin, ja samalla vaunusta sammuivat valot. Kun tunnelista oli päästy ulos, Aino huomasi, että hänen edessään oli tyhjä paperi. ''Kuinka kummallista'', Aino ajatteli. ''Kyllä minä muistan kirjoittaneeni sivun täyteen.''

Aino muisti mitä sivulla oli lukenut ja kirjoitti sivun uudestaan. Sitten tuli taas tunneli, valot sammuivat, ja tunnelin jälkeen sivu oli tyhjä.

Aino ihmetteli tapahtunutta, mutta kirjoitti sivun vielä kolmannen kerran. Tunneli ja sivun tyhjeneminen toistuivat. Silloin Aino tajusi istuvansa kumitusjunassa.

Baskeri-Villen susikoirasusi

''Löysivät tänään Pikku-Mirkun kuoliaaksi raadeltuna metsäpolulta'', sanon. ''Niin nuori, ja joutui lähtemään.''

Baskeri-Ville kohentaa päähinettään. ''Puhuvat kylillä, että se on susikoirasusi.''

''Mikä?'' kysyn.

''Susikoirasusi'', Baskeri-Ville vastaa. ''Koirasusi, jonka koiraosa on saksanpaimenkoiraa eli susikoiraa.''

Baskeri-Ville jatkaa: ''Vaikka sen minä sanon, ettei se ollut minkään maallisen pedon aikaansaannosta.''

Otan tavakseni pitää mukana kättä pidempää, kun liikun ulkona ja tarkistaa ovien lukituksen ennen nukkumaanmenoa. Turvaketjutkin laitan paikalleen. Eihän susi pääse lukon läpi, mutta turvaketju rauhoittaa mieltäni.

Eräänä yönä herään sängyssäni murinaan. Havahdun ja kurotan yövalolle. Jokin karvanen hipaisee kättäni. Saan yövalon päälle, ja näen avoimen, punaisen kidan, jota reunustavat terävät, valkoiset hampaat. Susikoirasusi!

Haju

Pertsan vaari oli vastikään kuollut, ja Pertsa oli perinyt vaarin vanhan rintamamiestalon. Vaari oli erakoitunut viimeisinä elinvuosinaan, ja Pertsa meni nyt taloon ensimmäistä kertaa vuosiin. Ovella Pertsa tervehti mieletön löyhkä. Pertsa tutki, mistä haju johtuu, mutta syytä ei löytynyt.

Talossa tehtiin hometutkimukset, jos home vaikka aiheuttaisi hajun. Talosta ei kuitenkaan löytynyt mitään vikaa. Vaarilta oli jäänyt rahaakin, ja Pertsa palkkasi ammattilaiset pesemään talon erikoispesuaineilla. Löyhkä kuitenkin pysyi.

Viimeisenä oljenkortenaan Pertsa tilasi meedion tutkimaan hajun syytä. Meedio kulki talossa energiakristalliheiluri kädessään ja sanoi sitten: ''Kyllä, täällä on henki… Hyvin voimakas henki.''

''Sekö aiheuttaa hajun?'' Pertsa kysyi.

Meedio totesi ykskantaan: ''Henki haisee.''

Filantrooppinen lykantrooppi

Phil ajatteli itseään lykantrooppisena filantrooppina. Hän rakennutti köyhille kouluja ja sairaaloita, suurelle yleisölle kirjastoja ja sukupuolitautipoliklinikoita. Ja kaikki tämä hänen perinnöksi saamallaan miljardiomaisuudella.

Mutta. Täysikuun öinä hänen toinen perintönsä, verenperintönsä, sai vallan. Silloin öiset kulkijat eivät olleet turvassa. Pulsuja ja juhlijoita löytyi aamulla kuoliaaksi raadeltuina. Tosiasiassa Philin filantropia oli vain yritys lievittää lykantropian aiheuttamaa huonoa omaatuntoa. Tätä hän ei kuitenkaan myöntänyt itselleen.

Phil ajatteli juuri keskelle slummia rakennuttamaansa ilmaista yksityiskoulua. Siellä kodittomat lapset saivat eväitä parempaan elämään. Yksi aamu viisi koulun oppilasta oli tosin löytynyt koulun pihalta kuoliaaksi raadeltuina. Tekikö se koulun rakennuttamisen tyhjäksi?

Tosiasiassa Phil oli vain filantrooppinen lykantrooppi.

Berkeley

''Olen miettinyt, voisiko John Brown olla antikristus?''

John Brown oli Berkeleyn yliopiston biologian professori. Toisin kuin tiedemiehet yleensä, Brown suostui julkisiin väittelyihin kreationistien kanssa ja voitti ne kaikki.

''Mutta Paholainen joutuu aina ilmaisemaan itsensä pedon merkillä.''

''Millainen se on?''

''Usein se on kätketty nimeen, ja nimet John ja Brown on kumpikin analysoitu useita kertoja. Mitään ei ole löytynyt.''

''Ehkä se on sitten yliopiston nimessä.''

''Se tarkoittaisi sitä, että Berkeley-nimellä olisi tapahtunut jotain saatanallista. Tunnetuin Berkeley oli 1600-luvulla elänyt kristitty filosofi.''

* * *

Berkeleyn nimellä ei löytynyt mitään epäilyttävää koko Yhdysvaltain historiasta. Niinpä evoluutioteorian voittokulku eteni ilman sanottavaa vastusta johtaen Harmageddoniin. Voi perkele!

Nettisulhanen

Leena oli jäänyt sinkuksi puolisen vuotta aikaisemmin, ja hän oli pari tuntia sitten jättänyt ilmoituksen deittisivustolle, ensimmäistä kertaa elämässään. Hän oli ilmoituksessaan kuvaillut vihervasemmistolaisia elämänarvojaan, sitä kuinka hän söi kasvisruokaa ja kierrätti, mieltymyksiään ruohonjuuritason kulttuuriin ja aloittelevien taidemaalareiden taidenäyttelyihin sekä toivettaan pysyvästä parisuhteesta. Suoria vaatimuksia hän ei mahdollisille vastaajille ollut asettanut, ajattelipahan olevansa avoimin mielin liikenteessä.

Hän oli saanut ensimmäisen vastauksen. Jännittyneenä Leena avasi viestin ja alkoi lukea.

''Make täällä, moi'', viesti alkoi, ''minulla on hyvä työpaikka metalliteollisuudessa. Talousasiat kunnossa. Ulkonäkö OK. Harrastukset: Kuntosali ja lukeminen. 20-senttisellä vehkeelläni tyydytän naisen kuin naisen.''

''Sen pituinen se'', Leena ajatteli ja tuhosi viestin.

Melaa mekkoon

Istuimme sukumme voimin valoisaa juhannusiltaa rantanuotiolla.

Yhtäkkiä Aino-serkku, hehkeä kuusitoistakesäinen tyttölapsi sai päähänpiston mennä uimaan. Hän riisui laiturilla kukkamekkonsa. Samalla hän paljasti suvun miesten katseille kukkamekon alla olleet niukat bikininsä, mitä Manti-mummo syvästi paheksui.

Aino-serku ollessa uimassa rasavillit kymmenvuotiaat kaksospojat Markku ja Lauri palasivat souturetkeltään. Viedessään airoja rantasaunalle he äityivät ''miekkailemaan'' niillä. Manti-mummo meni tietysti toppuuttelemaan ''miekkailua''. Kun pojat väistelivät toppuutteluyrityksiä, toisen airon päähän tarttui laiturilla ollut kukkamekko.

Katselimme aironnokassa liehuvaa vaatekappaletta, ja Keijo-eno, hulivilivanhapoika ja sukumme ''musta lammas'' tokaisi: ''Taisi tulla melaa mekkoon.''

* * *

Tätä hauskaa tapahtumasarjaa ja osuvaa tokaisua muistelemme aina sukumme kokoontuessa - aina, kun Manti-mummo ei ole kuulolla.

Sodassa kaatunut

Elettiin 90-lukua. Timo ja Heka olivat 10-vuotiaita pojanviikareita pienessä suomalaisessa kaupungissa. Taajama-alueen ulkopuolella oli mökki, jonka mahdollisesta asukkaasta kukaan ei tiennut mitään, mutta valot siellä paloivat iltaisin. Sanottiin, että siellä kummittelee jatkosodassa kaatunut.

Timo ja Heka päättivät ottaa kummituksesta selvää. He olivat siinä iässä, että sellainen kiinnosti. Eräänä iltana he hiipivät mökin luokse ja kolkuttivat oveen.

Ovi narahti auki, ja oviaukossa seisoi vanha, lyhyeksi kuihtunut äijä. Pojat kysyivät, onko hän se sodassa kaatunut. Äijä vastasi:

''Juu, se oli silloin talvella 42, kun käveltiin Äänisjärven jäällä. Siellä oli niin perkuleen liukasta, että minä liukastuin ja kaaduin. Nopeasti minä kuitenkin pääsin pystyyn.''

Aterialla

Oli sunnuntain lounas. Äiti toi pöytään höyryävän vuoan, jossa oli porsaanpaisti. Tällöin nuorin lapsista, ei enempää kuin kolmevuotias, sanoi:

''Miks pitää syödä lihaa? Minä en halua syödä lihaa, minä haluan syödä karkkia.''

Vastaväitteestä huolimatta lapset saivat siivut porsaanpaistia lautasilleen. Kun ruokailu oltiin aloitetu, vanhin lapsista, ehkä jo kaksitoistavuotias, sanoi:

''Tää liha on ihan sitkeää.''

Lapsista keskimmäinen sanoi: ''Hyi kun tää liha on ihan hirveen rasvaista.''

Vanhin lapsi sanoi: ''Mä en tykkää näistä yrteistä, joilla liha on maustettu.''

Nuorin komppasi: ''Tää liha on pahaa.''

Vanhemmat kuuntelivat lapsia aikansa, ja lopulta perheen isä sanoi: ''Nyt tämä liha on ainakin todella hyvin marinoitua.''

Unelmatalot

8-vuotias Mervi oli kuvaamataidon tunnilla. Tehtävänantona oli piirtää oma unelmatalo. Mervi piirsi kolmikerroksisen talon täyteen iloisia ihmisiä. Yhdessä huoneessa kerrottiin vitsiä, ja kuulijat nauroivat sille. Toisessa huoneessa leikittiin ilmapalloilla ja kolmannessa syötiin kakkua. Kaikilla oli leveät hymynaamat.

Lopputunnista oppilaat esittelelivät talojaan. Eturivissä istuva poika oli piirtänyt saluunan täynnä pyssyjään paukuttelevia cowboyita. Opettaja kysyi, miksi poika haluaisi asua saluunassa, ja poika vastasi: ''Minä pidän niin inkkareista ja länkkäreistä. Ja saisi juoda limpparia.''

Sitten Mervi esitteli: ''Tämä on ilotalo.'' Opettaja kauhistui, että miksi Mervi haluaisi asua ilotalossa, ja Mervi vastasi: ''No kun kaikki olisi siellä niin iloisia. Minä kun olen sellainen ilotyttö.''

Sarjamurhaaja

Huxtablejen perhe istui olohuoneessa. Rudy oli kertonut juuri hauskan jutun ja isä Huxtable imitoi sitä. Silloin sisään ryntäsi huppupäinen mies. Isä meni vastaan, ja mies puukotti isä Huxtablen. Sitten mies puukotti muun perheen.

* * *

Bundyjen perhe istui olohuoneessa. Al Bundy naureskeli sille, että hänen poikansa Bud ei saa koskaan pesää. Silloin sisään ryntäsi huppupäinen mies ja puukotti äiti Peggyn. Sitten mies puukotti lopun perheen.

* * *

Ridge Forrester ja Taylor Hayes draamailivat huoneen keskellä. Useiden katseenvaihtojen jälkeen he suutelivat intohimoisesti. Silloin sisään ryntäsi huppupäinen mies ja puukotti Ridgen ja Taylorin. Sitten mies ryntäsi viereiseen huoneeseen, jossa hän puukotti Eric Forresterin ja Brooke Loganin.

Kirjallisuusagentti

Kirjallisuusagentti Jack Norton avasi postinsa. Tuntematon Patty Franklin oli lähettänyt hänelle romaanikäsikirjoituksen. Franklin toivoi Jackin tutustuvan käsikirjoitukseen ja etsivän sille sopivan kustantajan.

Käsikirjoitus paljastui rakkausromaaniksi, mutta hahmot olivat yksiulotteisia ja epäuskottavia, juoni oli sekava ja kliseinen - Jack ihmetteli, miten se pystyi olemaan kumpaakin yhtaikaa - ja kielikuvat olivat kamalia. Kun päähenkilö oli pettynyt rakkaudessa, kirjoittaja sanoi hänen mielensä olevan kuin suklaavanukasta, joka valui alas jaloille ja sottasi varpaat.

Jack sopi Franklinin kanssa tapaamisen kahvilaan. Jack odotti pöydässä, kun Franklin saapui ja istuutui. Silloin Jack veti esiin revolverinsa ja ampui Franklinin. Kenenkään ei tarvitsisi enää kärsiä tämän kirjallisuudesta. Jackilla oli lupa tappaa.

Curling-vanhemmat

8-vuotias Karen tuli koulusta kotiin. Keittiön pöydällä oli lappu: ''Minulla menee myöhään curlingharjoituksissa. Laita itsellesi makaroneja ja juustoa. Äiti.'' Karenia ärsytti. Äidin olisi kuulunut joskus hoitaa häntäkin, mutta äidin kaikki aika meni curlingin parissa.

Karenilla oli todelliset curling-vanhemmat. Isän joukkue oli voittanut Kandanmestaruuskilpailut, ja niinpä joukkue oli nyt jatkuvasti maailmalla edustamassa maataan. Karenin äiti puolestaan harjoitteli jatkuvasti joukkueensa kanssa provinssinmestaruuskilpailut tähtäimessä.

Karen oli kurkkuaan myöten täynnä curlingia. Seuraavana viikonloppuna isällä olisi ottelu kotikaupungissaan, ja Karenin pitäisi istua katsomossa tuntitolkulla. Äiti pakottaisi Karenin hurraamaan isälle, vaikka curling ei napannut Karenia yhtään.

Tottunein ottein Karen otti juustomakaronipussin kaapista ja laittoi veden kiehumaan.

Maksu luonnossa

''Onko kenelläkään lainata viittäkymppiä?'' Mirkku kysyi perjantaina välitunnilla. ''Pääsis ryyppäämään illalla.''

Mirkku oli luokallani lukiossa sekä vartionjohtajana samassa partiolippukunnassa kuin minä, ja märkien päiväunieni kohde. Niinpä tarjouduin:

''Mulla on!''

Maanantaina kysyin, milloin Mirkku aikoo maksaa takaisin.

''Perjantaina leirillä'', Mirkku sanoi. ''Maksan sitten luonnossa.''

Tunsin punan nousevan poskilleni. Lippukuntamme oli menossa telttailemaan metsään, ja pääsisin eroon poikuudestani.

Perjantaina olimme saaneet teltat pystytettyä, olin jemmannut kortsun taskuun ja näin Mirkun istuvan yksin. Niinpä menin kysymään, joko olisi maksun aika.

Mirkku kaivoi taskustaan rypistyneen setelin. ''Siinä on viisikymppiä.''

Ajattelin, että olimme luonnon keskellä, joten Mirkku tosiaan oli pitänyt sanansa. Olin saanut maksun luonnossa.

Uskomushoito

Sami makasi sängyssä odottaen unta. Hänen ajatuksensa olivat Jennissä. Tämä oli Samin luokalla lukiossa, luokan suosituin tyttö. Sami ei ollut koskaan puhunut Jennille, mutta Jenni oli Samin uskomushoito.

Samin käsi hakeutui mulkulle. Sami mietti, millaiset tissit Jennillä oli. Paidan läpi näki, että ne olivat hiukan keskimääräistä kookkaammat, mutta roikkuisivatko ne vapaina? Minkä kokoiset nännipihat olivat?

Samin käsi työskenteli mulkulla ja hän kuvitteli Jennin ratsastavan itsellään. Hän kuvitteli aina Jennille kiinteät, pieninänniset tissit, sellaiset oli eräällä nettipornotähdellä. Jennin huolella meikatut kasvot piirtyivät Samin tajuntaan, ja käden liike mulkulla kiihtyi.

Sitten mulkku alkoi sykähdellä orgasmista. Samin mielessä väikkyivät Jennin huolella rajatut kulmakarvat.

Moppihommiin

Ollessani lapsi asuimme Kuopiossa. Isäni puoleiset isovanhempani asuivat Kuusankoskella, ja käydessämme heidän luonaan meillä oli tapana käydä ostoksilla Kouvolassa. Vanhempieni mielestä siellä oli parempia kauppoja kuin Kuopiossa.

Kerran tällaisella reissulla isäni osti mapin työpapereille. Isäni oli lääkäri, ja hän teki lääketieteellistä tutkimusta siinä sivussa. Myöhemmin hän eläköityi lääketieteen professorina.

Mappi ja moppi olivat minulle vieraita sanoja, ja sain päähäni, että kyseisen kansion nimi oli moppi. Isäni lähti leikkiin mukaan ja puhui joskus mapista, joskus mopista.

Palattuamme isovanhempieni luokse he kysyivät, mitä olimme ostaneet.

Minä julistin kovaan ääneen: ''Isi osti mopin. Se tarttee sitä töissä.''

Isovanhempani ihmettelivät, oliko isäni joutunut moppihommiin.

Kummitus

Olimme tyttöystäväni kanssa tuttavapariskunnan luona kylässä. Tuttavapariskunta oli juuri saanut vauvan, ja lapsen kastetilaisuus olisi kohtapuoliin.

Olimme neljästään kahvittelemassa, kun makuuhuoneesta kuului vauvan itkua. Lapsen äiti lähti imettämään lasta makkariin.

Imettämisessä kesti kauemmin kuin yleensä, ja lopulta tyttöystäväni lähti katsomaan, mitä makkarissa tapahtui.

Hetken päästä tyttis ryntäsi makkarista kasvot valkoisina. ''Siellä on kummitus!''

Halasin tyttöystävää rauhoittaakseni häntä. ''Ei kummituksia ole olemassa.''

Tyttöystävä tärisi edelleen. Hän sai muodostettua sanat: ''Ihan varmasti siellä oli kummitus!''

Lähdin makkariin katsomaan. Kun avasin oven, näin vauvan äidin istumassa vauva sylissään sängyllä. Hän kysyi: ''Tuletko lapseni kummiksi?''

Säntäsin huoneesta ulos kasvot valkoisina. Huoneessa tosiaan oli kummitus.

Tietyömaa

Pastori Matilainen luki sanomalehteä työhuoneellaan. Enää 68 prosenttia suomalaisista oli kirkon jäseniä. Määrä oli jatkuvassa laskussa ja oli ollut jo pitkään.

Ikään kuin huonot uutiset eivät olisi olleet tarpeeksi. Lähistöllä oli tietyömaa, ja sieltä katuporien jyske kantautui Matilaisen työhuoneelle. Metelissä oli vaikea pitää ajatukset vanhurskaina, ennemmin Matilaisen olisi tehnyt mieli manata tietyömiehet alimpaan helvettiin.

Tätä menoa kirkon jäsenmäärä hupenisi vuosikymmenessä. Mitä pappien työllisyystilanteelle sitten tapahtuisi?

Matilainen meni kirkkosalin puolelle katsomaan, olivatko paikat kunnossa illan Tuomas-messua varten. Katuporien jyske kantatui sinnekin. Mitä hartaustilaisuudesta tulisi, jos melu häiritsisi liturgiaa? Tietyömaa jatkoi myöhään.

''Ehkä on hyvä, että edes tietyömaa kuuluu kirkkoon'', Matilainen ajatteli.

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License