Puolustuspuheita

Sotilaan apologia

Ensinnäkään minä en olisi halunnut koko sotaan. Kaikkein mieluiten olisin jatkanut kulttuurintutkimuksen opintojani, mutta eräänä aamupäivänä kutsuntalappu oli kolahtanut postiluukusta. Niin minä, rauhan kannattaja, jouduin sotilaaksi.

Sodassa propaganda on kammottavaa. Vihollisesta maalailtiin hirviömäistä kuvaa, vaikka tiesinhän minä hyvin, että vihollisen sotilaat olivat samanlaisia kuin minäkin, asevelvollisia, jotka oli värvätty väkipakolla. Siellä me sotaan pakotetut ammuskelimme toisiamme, jotta päättäjien valtapoliittiset intressit toteutuisivat. Jos ei suostunut ampumaan, se tiesi omien teloittamaksi joutumista.

Sodassa sotilaalla ei ole oikeutta edes omaan henkeensä. Kansainväliset lait suojelevat siviilien henkeä, mutta jos olet sotilaana, vihollinen saa ampua sinut, eikä se ole rikos minkään lakien mukaan, ja omat upseerisi voivat milloin tahansa lähettää sinut taistelemaan hengestäsi. Olet yksinkertaisesi sen varassa, että pystyt itse puolustamaan henkeäsi. Hyvä tuomari ja syyttäjä, täällä te vain olette ollet koko elämänne turvassa Haagissa, ettekä ole koskaan joutuneet sotilaiksi. Ette tiedä, kuinka sotilaaksi joutuminen taannuttaa ihmisen eläimen tasolle. Sotilaan hengellä ei ole mitään arvoa, ja laki on se, että tapa tai tule tapetuksi.

Samaan aikaan kun sotilaan hengellä ei ole mitään arvoa, hänellä kuitenkin on velvollisuuksia. Hänellä on velvollisuus totella upseereitaan, kun he lähettävät sotilaan kaukopartioon taistelemaan omasta hengestään. Sotilaalla on myös kansainvälisten lakien mukan velvollisuus olla vahingoittamatta niitä, joiden hengellä ja hyvinvoinnilla on arvoa, eli omia ja vihollisen siviileitä. Epäsuhta sotilaan oikeuksien ja velvollisuuksien välillä on sulaa hulluutta. Itse asiassa koko sota on sulaa hulluutta.

Niin minä sitten eräällä kaukopartiomatkalla päätin antautua sodan hulluudelle. Olimme vihollisen linjojen takana, ja olimme nähneet pienen mökin. Ajattelimme yöpyä mökissä, ja hyvällä tuurilla löytää sieltä ruokatarvikkeita. Yllättäen mökissä oli nuori nainen, vihollisen siviili. Niin minä sitten antauduin sodan hulludelle ja raiskasin sen naisen. Olin tuolloin moraalin tuolla puolen. Lait eivät suojellet henkeäni, vihollisen sotilaat saattoivat milloin tahansa tulla ja ampua minut, joten päätin, että jos kansainvälinen laki ei kunnioita henkeäni, olen eläin, enkä kunnioita kansainvälistä lakia.

Sosiaalipummin apologia

Sinä sanot, että me saamme kaiken ilmaiseksi. Itse asiassa minä en saa kaikkea. Saan työttömän peruspäivärahan, asumistuen ja vähän rahaa sossusta. Sillä maksaa ruuan ja vuokran, puhelimen ja bussilipun kaltaiset vältämättömyydet ja muutaman halvan vaatteen silloin tällöin, mutta muuhun ei sitten rahaa riitäkään. Ravintolassa syöminen on pois laskuista, enkä voi täyttää vapaa-aikaani maksullisilla harrastuksilla. Harrastusmahdollisuudet rajautuvat kirjastoon ja luonnossa liikkumiseen. Työttömän osassa on siis omat hankaluutensa, eivätkä useimmat valitsekaan sitä vapaaehtoisesti.

Vaikka valitsisin työttömän osan myös siinä tapauksessa, että minulla olisi kunnollinen mahdollisuus saada töitä, useimmat valitsisivat eri tavalla kuin minä. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa työpaikkoja ei yksinkertaisesti riitä kaikille halukkaille, ja työpaikat ovat kilpailtuja. Eikö siis ole parempi, että kaltaiseni työnvieroksujat jättävät suosiolla vähät työpaikat niille, joka sellaisia haluavat? Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa työttömiä on, halusivat he sitä itse tai eivät, ja eikö silloin ole parempi, että he edes ovat itse tyytyväisiä osaansa? Sinä paheksut työnvieroksujia ja tarjoat heille keppiä, mutta paheksumisessa on järkeä vasta sitten, kun taloudellinen tilanne on parantunut niin, että kaikille halukkaille on tarjolla työtä.

Työttömyyteen kuuluva vapaa-aika tekee minusta paremman ihmisen. Käytän vapaa-aikani kirjastosta lainaamieni romaanien lukemiseen. Se avartaa ymmärryskykyäni, kun tutustun erilaisiin kuvitteellisiin ihmiskohtaloihin ja ajatusmaailmoihin. Sen ansiosta pystyn paremmin asettumaan toisen ihmisen asemaan ja ymmärtämään erikoistenkin ihmisten ajatuksenjuoksua. Luen myös tietokirjallisuutta, mikä avartaa ymmärryskykyäni entisestään. Jos kävisin töissä ja minulla olisi haastava työ, olisin stressaantunut koko ajan. Jos taas tekisin työtä, joka ei ole haastavaa, olisin työpäivän jälkeen monotonisen työn puuduttama. Kummassakaan tapauksessaen en työpäivän ja pakollisten kotitöiden jälkeen jaksaisi kuin vähän selata nettiä ja katsoa idioottiviihdettä telkkarista. Kirjojen lukeminen jäisi. Se tekisi maailmankuvastani suppean ja mielipiteistäni mustavalkoisia.

Sinä, hyvä kokoomuskansanedustaja, muutat työksesi maailmaa mieleiseksesi hyvällä palkalla. Etkö ymmärrä, kuinka paljon paremmassa asemassa olet kuin ihminen, joka tekee monotonisia hanttihommia pienellä palkalla? Monotonisia hanttihommia pienellä palkalla minulla olisi ehkä mahdollisuus oikein hyvällä tuurilla saada, mutta mikä sinä olet paheksumaan minua siitä, etten sellaisia hae, kun olet itsekin järjestänyt elämäsi niin, ettet joudu sellaisia tekemään?

Rasistin apologia

Arvoisa tuomari, kysyit, olenko syyllinen vai syytön. Kuten syyttäjä sanoi, olen kirjoittanut blogiini ''Keskimäärin neekereiden älykkyysosamäärä on matalampi kuin valkoisten'', ja tämä voi olla hyvinkin rikos lakien mukaan. Moraaliselta kannalta olen kuitenkin syytön; en ole tehnyt mitään väärää.

Jos katsomme historiaa, millaisten asioiden sanominen on kriminalisoitu, havaitsemme, että yleensä puheen kriminalioimisella on yritetty pitää yllä illuusiota ja estää epämiellyttään totuuden ilmitulo. Esimerkiksi Neuvostoliitossa neuvostojärjestelmän kritisoiminen oli kiellettyä, ja kiellolla pyrittiin pitämään yllä illuusiota neuvostojärjestelmän erinomaisuudesta. Herääkin kysymys, mihin minun sanomisteni kriminalisoimisella pyritään: Pitämään kansa totuudessa vai estämään ikävän totuuden ilmitulo?

Kautta historian ja kautta maapallon, jokainen kansa on pitänyt itseään parempana kuin muita. Nyt tämä täysin luontainen inhimillinen taipumus on kielletty eurooppalaisilta. Myös ne vähemmistöt, joita rasististen lausumien kriminalisoiminen pyrkii suojaamaan syyllistyvät itse rasismiin muita kohtaan. Kun Suomessa asuva toisen polven egyptiläissiirtolainen palaa kotimaahansa, otetaanko hänet avosylin vastaan? Ei, koska hän on liian suomalainen. Egyptiläiset, kuten kaikki, syrjivät muukalaisia, eivätkä tähän syyllisty vain valkoihoiset eurooppalaiset, joiden rasistiset lausumat nyt on kielletty.

Aivan yleisesti saksalaisia pidetään huumorintajuttomana insinöörikansana. Sveitsiläiset puolestaan ovat siisteyttä rakastavia ja englantilaiset huonoja kokkeja. Euooppalaisten kansojen ominaispiirteistä kyllä saa puhua, mutta kun aivan samaa tehdään esimerkiksi somaleista, syyllistytäänkin tuomittavaan rasismiin. Eikö tämä ole kaksoisstandardi jos mikä?

Olen länsimainen heteromies. Minua syytetään milloin naisten miehiä alemmista palkoista, milloin siitä, että kehitysmaiden asukkaat eivät pärjää suomalaisilla työmarkkinoilla. Olen kylläsynyt siihen, että minun odotetaan häpeävän sukupuoltani ja etnistä alkuperääni. Olen kyllästynyt siihen, että minua pidetään etuoikutettuna, ja siksi puhutaessa sukupuolesta ja kulttuureista minulta odotetaan muita varovaisempia lausuntoja. Työmarkkinaongelmille en henkilökohtaisesi voi mitään; olen pienipalkkainen, enkä koskaan ole tehnyt yhtään päätöstä kenenkään palkkaamisesta. Olen vain kiinnostunut selvittämään totuuden, oli se kuinka poliittisesti epäkorrekti tahansa.

Murhaajan apologia

Myönnän, että tapoin setäni saadakseni hänen perintörahansa. Suunnittelin murhan tarkoin, mutta jäin siitä kiinni. Ymmärrän, että haluatte passittaa minut vankilaan, mutta, hyvä tuomari, syyttäjän ajama rikosnimike murha ja siihen kuuluva elinkautinen vankeusrangaistus on kohtuuton.

Jos olisin tappanut setäni pikaistuksissani, esimerkiksi suuttunut setäni solvattua minua, minut tuomittaisiin lyhyempään vankeusrangaistukseen taposta. Tässä ei ole mitään järkeä. Vapaalla tahdollani päätin tappaa, ja vapaalla tahdollani olen päättänyt, että enää en tapa, koska kiinnijäämisen riski on liian suuri. Olen siis täysin yhteiskuntakelpoinen. Se, joka tappaa pikaistuksissaan, ei voi tehdä vastaavaa päätöstä olla tappamatta. Vaikka hän kuinka vakuuttelisi, hän voi saada uuden tunnekuohun ja tappaa sen vallassa. Jos tällainen henkilö, joka ei voi sitoutua yhteiskuntakelpoisuuteen selviää kahdeksalla vuodella, miksi en minäkin, joka olen päättänyt tästedes olla yhteiskuntakelpoinen?

Syyttäjä sanoi, että koska tapoin rahan tähden, toisen ihmisen hengellä ei ole minulle arvoa. Totta, mutta tunnekuohun vallassa tappaja on vielä huonommassa asemassa. Hän ei tapollaan saavuta esimerkiksi rahaa, hän saavuttaa vain mielihyvän siitä, että toinen ihminen kuolee. Hänelle siis ťoisen ihmisen hengen arvo ei ole nolla vaan negatiivinen. Onhan parempi pitää toisen henkeä arvottomana kuin antaa sille negatiivinen arvo.

Syyttäjä on maininnut raskauttavana asianhaarana ja ilmeisesti rangaistuksen koventamisperusteena sen, että olen käyttäytynyt täällä oikeudessa ylimielisesti. Hyvä tuomari, haluatteko te todella maailman, jossa ihmiset saavat oikeudessa rangaistuksen ylimielisyydestä? Voihan joku olla ylimielinen syyllistymättä mihinkään rikokseen. Pitäisikö tällaisiakin ihmisiä rangaista? Minä sanon ei. Ylimielisyys ei ole rikos, eikä sen tulekaan olla sellainen.

Arvoisa tuomari, yllämainittujen seikkojen valossa on ilmeistä,että minun rikokseni on pienempi kuin pikaistuksissa tehty tappo, ja vaadin, että minua myös rangaistaan lievemmin kuin pikaistuksissa tehdystä taposta.

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License