Philip K. Dick: Galactic Pot Healer

Kerran he - he kaikki - olivat olleet oikeita enkeleitä, ja silloin heillä oli ollut mahdollisuus valita hyvän ja pahan välillä, joten oli ollut helppoa olla enkeli. Sitten oli tapahtunut jotakin. Jotakin oli mennyt pieleen, särkynyt tai epäonnistunut. Ja niin heidän täytyi nyt valita kahdesta pahasta pienempi, ja se oli saattanut heidät raiteiltaan ja tehnyt heistä ihmisiä. (Lainaus Galactic Pot-Healerin suomennoksesta.)

Lyhyt johdatus Dickin tuotantoon

Philip K. Dick on kirjoittanut hyvin monta tieteisromaania, joista toiset ovat parempia, toiset taas eivät niin hyviä. Dickin romaanit sijoittuvat teknologistuneeseen tulevaisuuteen, ja kuvaavat usein ihmisiä, jotka eivät sopeudu maailmaansa kunnolla. Ominaista Dickille on se, että teknologiaa ei nähdä useinkaan kaikenkattavana uhkana tai autuutena, vaan vääjäämättömänä elinympäristön muuttumisena, urbanisoitumisena, joka tuntuu lähinnä olevan riesa lukuisilla pienillä tavoilla.

Dickin keskinkertaiset kirjat tyytyvät kuvailemaan ihmisten edesottamuksia ja poliitikkojen valtapeliä teknologistuvassa maailmassa. Dickin arvostetut romaanit puolestaan tuovat maailmaan erilaisia mystisiä voimia, jotka romauttavat todellisuuden perusrakenteita kuten kausaalisuuden, totuuden tai ajan suunnan.

Itse en ole vielä onnistunut pääsemään mihinkään tulokseen siinä kysymyksessä, että kuinka paljon arvoa Dickin maailman perusrakenteet romauttavilla tarinoilla on. Ovatko ne ihan oikeasti analyysiä maailman perusteista, vai pelkästään sekopäisiä kuvitelmia? Tässä esittelenkin muusta Dickin tuotannosta jonkun verran poikkeavan kirjan Galactic Pot-Healer, jolla on selvästi muutakin arvoa kuin yhteiskuntakritiikki, mutta joka kuikenkin onnistuu selvästi välttämään sekopäisyyden suohon vajoamisen. Kirja on julkaistu alunperin vuonna 1969, ja se on suomennettu nimellä Ruukunkorjaaja.

Ruukunkorjaajan alkuasetelma

Ruukunkorjaajan alku sijoittuu Dickille tyypilliseen tulevaisuuden maailmaan. Kirjan päähenkilö, Joe Fernwright, on ammatiltaan ruukunkorjaaja aikana, jolloin ruukkuja ei enää juurikaan ole. Ruukunkorjaajan ammatinharjoitus muuttuu hetki hetkeltä hankalammaksi, kun kaikki vähät museoissa ja rikkaiden kokoelmissa olevat ruukut on korjattu, eikä uusia toimeksiantoja enää tule. Joe käyttääkin aikansa huvittamalla itseään ja ystäviään (jotka hän tuntee vain sähköisten yhteydenpitovälineiden välityksellä) pelillä, jossa yritetään arvuutella kirjojen nimiä käännöskoneiden virheellisten käännösten perusteella.

(Yleensä vierastan tieteiskirjallisuuden kehumista tyyliin "se ja se kirjailija kykeni ennustamaan sen ja sen vekottimen 50 vuotta ennen sen keksimistä", mutta tässä kyllä täytyy antaa Dickille täydet pisteet: Ei kukaan keskinkertainen futurologi pysty ennustamaan 30 vuotta etuajassa, että ihmiset repivät huumoria puutteellisesti toimivista käännöskoneista.)

Joe tunteekin itsensä vieraantuneeksi muusta yhteiskunnasta. Erityisesti hän kokee suureksi riesaksi sen pääasiallisen yhteyden muihin, jota yhteiskunta tarjoaa: Dickin maailmassa sänkyihin on liitetty laitteet, jotka kontrolloivat unennäköä. Kaikki maailman ihmiset näkevät yhtaikaa saman unen, jonka alan ammattilaiset ovat ihmisten viihteeksi kirjoittaneet.

Kirjan juoni lyhyesti

Kun ylläoleva tilanne on saatu esitettyä, alkaakin varsinainen tarina. Joe saa työtarjouksen vieraalta planeetalta. Siellä hyvin vanha ja kyvykäs avaruusolento, Glimmung, on tehnyt päätöksen nostaa vanha, legendaarinen temppeli merestä, ja hän kerää avukseen ammattilaisia ympäri maailmankaikkeutta. Koska temppelissä on ruukkuja, on myös ruukunkorjaajalle töitä.

Joe ottaa työn vastaan, mutta kuitenkin suhtautuu epäillen Glimmungin tarjoukseen. Hän saa vieraalta planeetalta hyvät työtilat, mutta Glimmung tuntuu kohtelevan Joea ennemmin käskyläisenään, jolle ei kerrota kaikkea, kuin tasaveroisena yhteistyökumppanina temppelin entistämisprojektissa. Niinpä Joe päättää - Glimmungin kiellosta huolimatta - käydä tutustumassa henkilökohtaisesti vajonneeseen temppeliin.

Tutustumiskäynnillä Joe herättää merenpohjalla vaanivan ikiaikaisen pahan, Mustan Glimmungin, joka hyökkää Glimmungin kimppuun. Seuraa pitkä, ja raskas taistelu, jonka Glimmung voittaa. Lopulta Glimmung sulauttaa kaikki temppelinnostajat itseensä, ja nostaa temppelin merenpohjasta.

Glimmung antaa kaikille temppelinnostajille mahdollisuuden joko jäädä osaksi itseään tai palata maailmaan. Joe on toinen kahdesta palaajasta. Lähes kaikki - mukaanlukien Joen rakastettu - jäävät osaksi Glimmungia.

Ruukunkorjaaja kristinuskon problematisointina

Ruukunkorjaajan tapahtumat noudattelevat hyvin pitkälle kristinuskon oppia lankeamisesta ja pelastuksesta. Alussa kaksi ihmistä eli paratiisimaisissa olosuhteissa, kunnes he olivat tottelemattomia, minkä johdosta synti tuli maailmaan. Tilanne piti korjata siten, että ihmisen tasolle laskeutunut jumala uhrasi itsensä. Nyt tilanne on se, että jokaisen ihmisen täytyy hyväksyä läheinen kontakti Jumalan kanssa tullakseen osalliseksi tuosta pelastuksesta.

Ruukunkorjaajan eri vaiheet heijastelevat kristillistä mallia hiukan toisessa järjestyksessä: Jumala kutsuu ihmisen yhteyteen kanssaan (Glimmung kutsuu ruukunkorjaajan temppelinnostoprojektiin.) Ihminen on tottelematon, ja synti tulee maailmaan (Ruukunkorjaaja on tottelematon, ja Musta Glimmung nousee). Tilanne korjataan, kun Jumala uhraa itsensä (Taistelu Mustaa Glimmungia vastaan.)

Kaiken tämän jälkeen tuleekin ero kristillisen ja Ruukunkorjaajan mallien välillä. Joelle tarjotaan mahdollisuutta tulla osaksi Glimmungia muiden temppelinnostajien kanssa, mutta Joe kieltäytyy. Hän on mielummin oma itsensä, epätäydellinen ihminen, kuin osa jotain suurta ja mahtavaa Corpus Christiä.

Nähdäkseni kristinopin pääasiallinen ongelma on se, että lankeamis-pelastusopin eri vaiheille asetetaan selkeitä moraalisia arvoja. Uteliaisuudesta kumpuava tottelemattomuus nähdään yksioikoisen pahana, ja yhteys Jumalan kanssa taas on yksioikoisen hyvä asia.

Ruukunkorjaajan vahvuus onkin nähdäkseni siinä, että se esittää nämä lankeamis-pelastusopin vaiheet toisessa moraalisessa valossa. Lankeaminen ei johdu ihmisen heikkoudesta, vaan vahvuudesta. Joe ymmärtää, ettei häntä itse asiassa tarvita korjaamaan ruukkuja, vaan Glimmung voisi entistää temppelin itsekin. Hän ei alistu siihen, että hänelle annettu tehtävä on ennemmin terapiaa hänelle itselleen kuin oikeasti merkittävää työtä. Tämän takia hän päättää ottaa asioista itse selvää ja säilyttää arvokkuutensa mielummin kuin alistuu käskyläiseksi.

Lopussa Joe jättää entisen ruukunkorjaajan työnsä, ja uudistuu. Hän ei kuitenkaan suostu persoonattomaksi osaksi jumaluutta, vaan mielummin uudistuu maailmassa. Hän alkaa valmistamaan ruukkuja, siitäkin huolimatta, että ensimmäisestä ruukusta tulee kammottavan ruma.

Kirja on siis hyvin mielenkiintoinen tarina uskonnollisesta etsimisestä. Jumala kutsuu turhautunutta ihmistä, ja ihminen tutustuu siihen, mitä Jumalalla on annettavanaan. Toisin kuin uskonnollisissa teksteissä, ihminen ei loppujen lopuksi pidä Jumalan tarjouksesta, vaan on mielummin ihminen, ruukunvalmistaja.

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License