Olaf Stapledon: Star Maker

Star Maker on kunnianhimoisin tietämäni tieteisromaani. Sen tarkoituksena on kuvailla kosmoksen historia alusta loppuun. Kirjaa voidaan pitää jonkunlaisena löyhänä jatko-osana Stapledonin hiukan vaatimattomammalle teokselle "Last and First Men", joka kuvailee pelkästään ihmiskunnan tulevaisuuden. Star Maker on julkaistu alunperin vuonna 1937.

Kirjan juoni ja maailmankaikkeus

Star Makerin juoni koostuu siitä, että eräs kirjan kirjoitusajankohdan britti (kertojaminä) irtautuu ruumistaan, ja hänen henkensä lähtee tarkkailemaan maailmankaikkeutta eri aikoina ja paikoissa. Matkallaan hän tapaa muita vaeltelevia sieluja, joihin hänen sielunsa yhtyy. Lopulta näin syntynyt supermieli kohtaa olion nimeltä Star Maker, joka on kaikkeuden luoja.

Kertojaminä tarkkailee useiden sivilisaatioiden kehitystä, joka on kaikissa tapauksissa jotakuinkin seuraavankaltainen. Primitiivinen yhteisö kehittää teknologiaa, joka paitsi nostaa elintasoa, myös pakottaa sivilisaation kyseenalaistamaan primitiiviset elämänarvonsa. Tämä johtaa konflikteihin, ja jos kaikki sujuu hyvin, lopulta rationaalisesti järjestettyyn yhteiskuntaan, utopiaan. Tässä vaiheessa sivilisaatio voi uhrata voimavaroja taiteisiin ja henkisyyteen, joka lopulta johtaa siihen, että yksittäisten älyllisten olioiden mielet yhtyvät yhdeksi mieleksi, maailmanhengeksi. Kehitys ei kuitenkaan pysähdy tähän, vaan eri planeettojen maailmanhenget yhdistyvät galaktiseksi mieleksi, ja eri galaksien mielet koko kosmoksen käsittäväksi mahtavaksi tietoisuudeksi.

Kehitys ei kuitenkaan ole aivan näin suoraviivaista, vaan erilaiset - usein tyhmyydestä tai itsekkyydestä kumpuavat - konfliktit voivat hidastaa kehitystä, tai jopa jonkun yksittäisen planeetan tai planeettaryhmän kohdalla estää sen kokonaan, mikä lopulta johtaa kyseisen planeetan tai planeettaryhmän tuhoon. Kuitenkin Stapledonin kosmokselle on luonteenomaista, että tietoisuuden kehityksellä on ennaltamäärätty suunta kohti ennaltamäärättyä päämäärää, maailmankaikkeuden itsetietoisuuden kehittymistä. Tässä lukijan kannattaa huomata ero Stanislaw Lemin Golem XIV:n puumaiseen kehitysmalliin, jossa kehityksen päämäärä ei ole ennaltamäärätty luonnonvälttämättömyys, vaan määräytyy vähitellen kehittyvän olion valintojen myötä.

Eri planeetoilla kehittyvät oliot poikkeavat fyysiseltä rakenteeltaan paljonkin toisistaan. Näiden fyysisten muotojen kuvailussa Stapledon on usein hyvinkin kekseliäs: Mielikuvitusellisimpana esimerkkinä tästä ovat älykkäät purjelaivat. Kuitenkin älykäs mieli, joka kumpuaa tästä fyysisestä perustasta on kaikissa tapauksissa melko samankaltainen. Tästä esimerkkinä vaikkapa se, että päähenkilö saa telepaattisen yhteyden olioon kuin olioon, ja pystyy - ainakin vaivannäön jälkeen - ymmärtämään lähes minkä tahansa olion ajatuksenjuoksua.

Onko tämä uskottavaa?

Pohtikaamme hiukan materialistista mielenfilosofiaa. Sen mukaan mieli voidaan mieltää valtavan monimutkaisena materialistisena mekanismina, joka tuottaa aistiärsykkeiden pohjalta tarkoituksenmukaista käyttäytymistä. Materialistisen mielenfilosofian hienommissa versioissa, mieleksi mielletään mikä tahansa mekanismi, joka ohjaa käyttäytymistä riittävän sofistikoituneella ja joustavalla tavalla. Esimerkiksi erot tuon mekanismin rakennusaineessa (hermosolut, mikroprosessorit tms) eivät tee eroa sen välillä, että onko kyseessä mieli vai ei. Voidaan myös ajatella, että eroa mieleyden ja ei-mieleyden välille ei tee se, millainen on mekanismin sisäinen rakenne: Operoiko mekanismi suoraan käsitteillä, vai onko se toteutettu neuraaliverkkotekniikalla, onko sillä inhimillisiä tunteita vastaavia tiloja vai ei, jne.

Tällaisesta näkökulmasta Stapledonin spekulaatiot telepaattisesta yhteydestä eri olioiden välillä eivät tunnu uskottavalta. Ei nimittäin ole mitään takeita, että kaikilla mielillä olisi sellaisia sisäisiä tiloja, jotka päähenkilö pystyisi mieltämään ajatuksiksi, tunteiksi tai käsitteiksi. Vastaava ongelma syntyy myös, kun pohditaan, voisivatko erilaiset mielet yhtyä yhdeksi supermieleksi. Myöskään ei tunnu uskottavalta, että kaikilla tällaisilla mekanismeilla (tai edes kaikilla riittävän kehittyneillä mielillä, kuten Stapledon tuntuu ajattelevan), olisi kaikilla automaattisesti yhteinen päämäärä. Ei tunnu uskottavalta, että kaikilla mielillä olisi taipumus tai halua osallistua maailmankaikkeuden laajuiseen supermielen luomisprojektiin.

Idealistinen näkökulma!

Stapledonin spekulaatiot ovatkin ymmärrettäviä 1900-lukua edeltävän filosofian näkökulmasta. Stapledonin universumin historia näyttäisikin olevan hyvin pitkälle jonkunlainen konkretisointi Hegelin filosofiasta. Hegel ajatteli maailmanhistorian olevan prosessi, jossa absoluutti, maailmanhenki tiedostaa itseään yhä paremmin ja paremmin.

Myös Stapledonin telepatian toimivuus tai mielten yhdistymisen mahdollisuus tulee ymmärrettävämmäksi, jos ajattelemme mieliä idealistisesta näkökulmasta. Tällöin mieltä ei ajatella tietynlaista käyttäytymistä tuottavana materiaalisena mekanismina, vaan jonkunlaisena itsenäisenä kokonaisuutena, jonka määrittelevänä ominaisuutena ovat mielen sisäiset kokemukset. Tällainen näkökulma tekee uskottavammaksi sen, että yhden mielen kokemukset ovat edes jossain määrin samankaltaisia kuin minkä tahansa toisen mielen.

Samoin kaikkien mahdollisten mielten yhteiset tavoitteet noudattelevat vanhaa teleologista maailmankuvaa, jossa olion olemukseen liittyy paitsi sen rakenne, myös sen tavoitteet. Näin selittyy se, että mielen tarkoitus on kehittää omaa ajatteluaan ja lopulta sulautua tiedostavaan maailmankaikkeuteen, liittyy mielen olemukseen. (Jos ollaan tarkkoja, Stapledonin mukaan kaikki mielet eivät tavoittele tällaista kehitystä, mutta Stapledonin maailmankaikkeudessa nähdään selkeästi vikana tai puuttena, jos mieli ei tavoittele kehitystä. Tämä vika tai puute on vielä yleensä selkeässä yhteydessä muihin vikoihin kuten esimerkiksi väkivaltaisuuteen tai kyvyttömyyteen hyväksyä erilaisuutta. Oikein olisikin sanoa, että kaikki kelvolliset mielet hyväksyvät tämän yhteisen projektin.)

Ja lopuksi Stapledon vielä selittää tällaisen maailmankaikkeuden sillä, että kyseessä ei ole itsenäisesti kehittynyt maailmankaikkeus, vaan kaikkeus, joka on luotu nimenomaan sitä tarkoitusta varten, että se tiedostaisi itsensä.

Minulle idealistinen filosofia on ollut aina melko käsittämätöntä, ja aika-ajoin yritän ymmärtää, kuinka joku on voinut vakavissaan kannattaa sitä. Uskonkin, että Stapledonin kirja, konkretisoidessaan abstrakteja filosofisia ajatuksia, on ainakin jonkunlaiseksi avuksi tässä prosessissa.

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License