Muotisivut
takki.jpg

Pukeudun aina farkkuihin ja t-paitaan, joiden päällä on ulkona liikuttaessa talvella city camo -kuvioitu pilottitakki ja kesällä farkkuliivi. En ole mikään pikamuodin ystävä, vaan vaatteet käytän aina niin loppuun, että muita hirvittää.

Osassa t-paidoistani on oma painatus, osa taas on pitkään ja hartaasti valikoituja eri nettikaupoista. Alla kuvat t-paidoistani. Kännykällä kuvat eivät mahdu kokonaan ruutuun, mutta kuvaa klikkaamalla siitä sa suuremman, vieritettävän version.

alus.jpg

Vasen paita on "aluspaita". Tykkään paljon puujalkavitseistä, ja tämä näkyy vaatekaapissanikin.

Oikeassa paidassa lukee "Sheena is a pun cracker", eli Sheena on sanaleikkien murjaisija. Väännös Ramonesin biisistä Sheena is a Punk Rocker.

Molemmat omia painatuksia, teetetty Paitashopissa.

arsyt.jpg

Vasemmassa paidassa tuollainen ärsyttävän kemikaalin (tai ihmisen) varoitusmerkki ja teksti "ärsyttävä."

Oikeassa paidassa lukee "Moraalini on korkealla (en edes itse yllä siihen.)" Kuvastaa etiikkakäsitystäni, jonka mukaan eettisyys on ihanne, johon vain pyritään.

Molemmat hankittu Hupipaidoista.

cthulhu.jpg

Vasen paita on kuvitteellisen Miskatonicin yliopiston t-paita. Kyseinen opinahjo esiintyy H.P. Lovecraftin kauhunovelleissa.

Oikeassa paidassa pelikortti ja pääkallo. Tykkään korttipeleistä, joten paita kuvaa tätä puolta itsestäni.

Molemmat hankittu Red Bubblesta.

kahvi.jpg

Vasen paita ei ole teepaita vaan kahvipaita.

Oikeassa paidassa väännös englanninkielen ilmaisusta "No pun intended". Indented tarkoittaa sisennettyä, ja kyseinen sana on paidassa tosiaan sisennettynä.

Molemmat omia painatuksia, teetetty Paitashopissa.

oikeisto.jpg

Vasemmassa paidassa tuollainen natsidomina ja teksti "Ilse, She-Devil of the SS". Väännös eksploitaatioleffan "Ilsa, She-Wolf of the SS" nimestä. Luulisin, että paidassa ei voi olla tarkkaa viittausta leffaan tekijänoikeussyistä.

Oikeassa paidassa teksti "Holokaustisen kansanmurhajuhlat", väännös Kaustisen kansanmusiikkijuhlista.

Olen poliittisesti vasemmalla, joten nämä eivät suoraan kuvasta poliittista vakaumustani. Minun mielestäni vain tabuaiheillakin pitää leikitellä.

Molemmat hankittu Horror Shopista.

polit.jpg

Vasemmassa paidassa tuollainen turhien asioiden kieltämistä vastustava lyhyt tarina.

Oikeassa paidassa kulahtanut teksti "Valhetta vastaan käydään totuudella. Totuutta vastaan käydään vaientamalla."

Molemmat omia painatuksia, teetetty Spreadshirtissä.

Vasemman paidan teksti on tarkalleen: Kielto.
''Ei energiajuomia minusta mihinkään tarvita'', savolaisäijä julisti. ''Kieltää sellaiset pitäisi.'' Onko asian tarpeettomuus riittävä syy sen kieltämiseen?

rankat.jpg

Vasemmassa paidassa korppeja, pitäähän minulla Korppi-sukunimisenä olla korppipaita. Odinin korppeja ovat mainoksen mukaan.

Oikeassa paidassa okkultistinen jumaluus Baphomet.

Molemmat hankittu Horror Shopista.

sadut.jpg

Vasemmassa paidassa Ikkunaprinsessasta kertova tarina.

Oikeassa paidassa tarina, jossa pohditaan tietämisen ja oikein arvaamisen eroa.

Molemmat omia painatuksia, teetetty Spreadshirtissä.

Vasemman paidan teksti on tarkalleen: Ikkunaprinsessa.
Ruostehirviöt mellastavat hylätyssä tehtaassa. Vintturi herää eloon ja särkee ikkunan. Lasinsirpaleet kerääntyvät hahmoksi. Se on feminiininen.

Oikean paidan teksti on tarkalleen: Noppa.
''Nyt tulee kuutonen'', sanoi Paavo Panda ja heitti noppaa. Kuutonen tuli. ''Tiesinpäs'', sanoi Paavo. ''Etkä tiennyt'', sanoi Repe Rotta, ''sinä vain arvasit.''

sekalaiset.jpg

Vasemmassa paidassa teksti "Ei eläinkokeille (tekevät paskaa ruokaa)". Olen lihansyöjä, joten paidan on tarkoitus viitata eläimiin, jotka ovat kokkeja, ei kokkeihin, jotka kokkaavat eläimiä.

Oikeassa paidassa kuva Botticellin Venuksesta sekä Willendorfin Venuksesta sekä teksti "Goddesses come in all shapes and sizes". Kuva oli suunniteltu valkoiseen paitaan, mutta en halunnut valkoista paitaa. Tilasin vaaleanharmaan, eikä teksti erotu kunnolla siitä.

Vasen paita oma painatus, teetetty Hupipaidoissa. Oikea paita hankittu Red Bubblesta.

extra.jpg

Vasen paita uusi versio tuosta "Valhetta vastaan käydään totuudella, totuutta vastaan käydään vaientamalla" -tekstistä, kun edellinen oli päässyt kulahtamaan.

Oikealla Extra Medium -kokoinen paita. Oikeasti se on 4xl, kun minulla on sen verran vatsaa.

Molemmat omia painatuksia, teetetty Paitashopissa.

solmu.jpg

Kolme solmuvärjättyä paitaa. Äiti teki.

koivisto.jpg

Kuva minusta talvihatussani, jota käytän kovilla pakkasilla. Koivistolainen-karvahattu. Se on tyylikkäimmillään avattuna ja väärin päin, takapuoli edessä. Tämän tyylin opin isältäni.

liivi.jpg

Minä farkkuliivissäni. Farkkuliiviä käytän kesäisin lähinnä siksi, että siinä on taskuja, joissa voi kantaa tavaroita.

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License