Kummituslinnassa

10-vuotias Oskari oli vanhempiensa kanssa lomamatkalla Puolassa. Parhaillaan he olivat tutustumassa Krzyhomin linnaan. He olivat kiertäneet linnaa opastetulla kierroksella, katselleet linnan saleja, joiden lattiassa oli ornamenttikuvioita sekä kamareita, joissa oli vanhoja huonekaluja. Huonekalut olivat hiukan pienempiä kuin nykyaikaiset huonekalut. Ennen ihmiset olivat olleet hiukan pienempiä.

Opas oli kertoillut linnasta englanniksi, ja isä oli tulkannut puhetta Oskarille suomeksi. Opas oli muunmuassa kertonut, että linnassa kummitteli öisin.

Kaikkein kiinnostavin Oskarista oli kuitenkin asenäyttely. Siellä oli haarniskoita, nuijia, sekä tietenkin miekkoja. Pisimmät miekat olivat kaksimetrisiä, ja opas kertoi, että niitä oltiin käytetty kahdella kädellä. Oskari ihmetteli, miten kenenkään voima riitti niin ison miekan käsittelyyn.

Kierroksen lopulla Oskari sai villin idean. Hän piiloutuisi linnaan ja viettäisi siellä yön. Niin hän näkisi oikeita kummituksia. Niinpä, kun oltiin tutustumassa tanssihalliin, Oskari huomaamatta juoksi seurueen parista pois ja piiloutui vanhanaikaiseen kaappiin eräässä kamarissa.

Oskaria tietysti etsittiin, mutta kenellekään ei tullut mieleen kurkistaa kaappiin siinä kamarissa, jossa Oskari oli. Oli ilta, ja etsijät olivat väsyneitä, joten etsinnät keskeytettiin ja niitä päätettiin jatkaa seuraavana päivänä.

* * *

Myöhemmin illalla Oskaria alkoi väsyttää. Kamarissa, jossa hän oli, oli sänky, jossa oli patja ja lakanat. Sänky olisi ollut liian pieni nykyiselle aikuiselle, mutta kyllä Oskari siihen mahtui. Niinpä Oskari päätti ottaa sängyssä nokoset. Linnassa paloi valot yölläkin, mutta nopeasti Oskari nukahti sänkyyn.

''Missä minun lakanani on?'' Oskari havahtui, kun joku sanoi näin. Oskari katsoi ympärilleen, mutta ketään ei näkynyt.

''Missä minun lakanani on?'' kuului uudestaan. Ääni oli sellainen karmiva, ja Oskari tarrasi sänkynsä lakanaan. Hänen kätensä osuivat lakanassa oleviin reikiin.

Silloin Oskari tajusi, mistä oli kyse. Hän nousi ylös, otti lakanan sängystä ja sanoi: ''Tässä olisi lakana.''

Näkymätön käsi otti lakanan Oskarin kädestä ja puki lakanan näkymättömän ihmishahmon päälle.

Oskarin edessä seisoi ehtä lakanakummitus. Se sanoi: ''Kiitos, nyt tuntuu paljon kotoisammalta.''

Reiät, joihin Oskarin kädet olivat osuneet olivatkin kummituksen silmänreiät. Oskari ajatteli kummituksen puhetta. Hänestä se oli kuulostanut suomelta. Jokainen varmaan kuuli sen omalla kielellään.

Kummitus jatkoi: ''Olen näkymätön, joten pukeudun lakanaan, että minut voitaisiin nähdä. Tunnut mukavalta pojalta, joten kerron sinulle linnan salaisuuden. Tällä kummittelee, ja kummitukset ovat pelotelleet monia täällä yöpyneitä kuoliaiksi.''

''Ei kai pelkoon voi kuolla'', Oskari sanoi.

''Ei tavalliseen pelkoon voikaan'', kummitus sanoi. ''Mutta tämän linnan kummitukset aiheuttavat aivan erityistä pelkoa.''

Kummitus jatkoi: ''Muista kuitenkin, että tässä linnassa kummitukset eivät voi tehdä muuta kuin pelotella. Ne eivät siis esimerkiksi käy käsiksi sinuun.''

Nämä sanat lausuttuaan kummitus poistui huoneesta huudellen ''Huu! Huu!''

* * *

Hetken päästä huoneeseen tuli joukko valkoutuisia luurankoja. Ne muodostivat piirin Oskarin ympärille ja alkoivat hurjan luurankotanssin. Oskari pelotti. Tanssi oli niin karmivaa. Luurangot nostelivat jalkojaan ja vatkasivat lanteitaan.

Sitten piiri tiivistyi ja luurangot olivat aivan lähellä Oskaria. Oskari oli kauhuissaan. Hänen sydämensä pamppaili ja hän hikoili. Oskaria pelotti, että kohta kauhu yltyisi niin suureksi, että hän kuolisi kauhusta. Sitten Oskari ajatteli, etteivät luurangot kuitenkaan koskisi häneen. Ne tanssivat aikansa ja häipyivät.

Oskaria pelotti. Mitähän kauhuja hän kohtaisi seuraavaksi? Kummitusten kohtaamista Oskari ei niinkään pelännyt. Hän pelkäsi ennemmin pelkoa itseään. Hän pelkäsi, että häntä alkaisi pelottamaan niin paljon, että hän kuolisi.

Sitten huoneeseen tuli haarniska, jolla oli käsissään kaksimetrinen miekka. Haarniska alkoi tehdä syöksyjä Oskaria kohti. Oskari oli kauhuissaan. Oskaria kohti suunnatut miekaniskut olivat niin pelottavia. Sitten Oskari muisti, että haarniskamies ei voisi tehdä muuta kuin pelotella. Haarniskamies nosti miekkansa pään yläpuolelle iskuun ja… iski! Miekka pysähtyi kymmenen senttiä Oskarin pään yläpuolelle.

Silloin Oskari tajusi jotain: Jos hän yksinkertaisesti lopettaisi pelkäämisen, mitään ei tapahtuisi hänelle. Oskari yritti ajatella, ettei haarniska satuttaisi häntä, ja pelko väheni.

Harrniskamies riisui kypäränsä, ja Oskari huomasi, että haarniskamiehellä ei ollut päätä haarniskan sisässä. Tai sitten koko mies haarniskan sisässä oli näkymätön. Haarniska kumarsi Oskarille ja poistui.

Oskari yritti ajatella aamua, sitä kuinka vanhemmat löytäisivät hänet ja kaikki olisi hyvin.

Huoneeseen lensi irtileikattu miehen pää. Se teki syöksyjä Oskaria kohti. Oskari yritti ajatella, kuinka hassunkurinen pää itse asiassa oli. Oskari kuvitteli, että se lensi räpyttelemällä korviaan ja ajatus sai Oskarin hymyilemään. Pää kuitenkin sinkoili huoneessa edestakaisin.

Sitten pää sanoi haudantakaisella äänellä: ''Lyödään viisaat päämme yhteen.'' Oskaria vitsi nauratti. Pää teki syöksyn Oskaria kohti, mutta kaarsi viime hetkessä ylöspäin, Oskarin ohi. Sitten pää poistui huoneesta.

Loppuyönä ei enää kummitellut. Kummitukset olivat huomanneet, etteivät ne pystyisi enää pelottamaan Oskaria ja päättäneet luovuttaa. Oskari nukahtikin sänkyyn loppuyöksi.

* * *

Aamulla Oskari heräsi vanhempiensa ääneen. ''Täällähän sinä olet, me olimme niin huolissamme.''

Vanhemmat olivat tulleet linnaan heti kun se oli auennut ja oppaan kanssa käyneet paikkoja läpi.

Opas sanoi jotain englanniksi. Hän tuntui olevan jotenkin kiihtynyt.

''Opas sanoo, että monet ovat kuolleetkin täällä yöllä pelkoon, mutta sinä vain vetelet hirsiä'', isä sanoi. ''Meidän poika se ei kummituksia pelkää.''

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License