Kukkulkokkoro

''Tervetuloa, lapset'', Kaisu-täti sanoi. ''Tulkaa syömään. Ruokana on kaalilaatikkoa.''

Lauri 8v, Siiri 7v ja Mika 5v irvistelivät jo valmiiksi. Eikö täti tiennyt, millaisista ruuista lapset tykkäsivät? No, mitä tuonnäköiseltä happamalta ja kuivakalta täti-ihmiseltä voisi odottaakaan.

Äiti ja isä olivat päättäneet lähteä viikonlopuksi kahdestaan kylpylään, ja he olivat tuoneet lapset hoitoon Kaisu-tädin huomaan. Lapset olivat kauhuissaan. Kaisu-täti näytti siltä, ettei hän ymmärtänyt yhtään lapsia.

Lapset saivat vaivoin nieltyä kaalilaatikkoa, ja täti sanoi lopulta: ''Jos ruoka ei kelpaa, näytän teille makuuhuoneenne. Täällä on kuitenkin tiukka sääntö: Patjoilla ei saa pomppia.''

Kaisu ja lapset menivät yläkertaan, jonne oli sijattu vuoteet, ja Kaisu-täti jätti lapset yksin. Yksi vuode oli sijattu lattialle, ja kun Mika astui sille, hän ihastui vieteripatjan joustoon. Kohta kaikki lapset pomppivat patjoilla.

Hetken päästä Kaisu-täti ilmestyi huoneeseen. ''Minähän sanoin, että patjoilla ei saa pomppia'', täti sanoi ankarasti. ''Tulkaa alakertaan.''

Sitten siirryttiin alakertaan, ja Kaisu-täti toi lapsille kuluneen, hajoamispisteessä olevan laatikon: ''Tämä on Kukkulkokkoro. Se oli lempipelini, kun olin pieni. Voitin sen aina.''

Kaisu-täti jatkoi: ''Peli vaatii tunnelmavalaistuksen.'' Hän vähensi valoja ja jätti lapset yksin huoneeseen. Vanhimpana Lauri alkoi lukea pelin ohjeita. Muut lapset eivät osanneet lukea tekstauskirjaimia.

''Yksi voittaa ja pääsee pakoon. Muut pelaajat joutuvat Kukkulkokkoron vangeiksi. Pelaajat heittävät noppaa ja liikkuvat silmäluvun mukaan. Pääkalloruuduissa nostetaan toimintakortti. Ensimmäisenä maaliin tullut on voittaja.''

Pelilaudalla oli rata alusta loppuun, ja kuvituksena oli kauhukuvastoa, hämähäkkejä, hautakiviä ja zombeja. Kukkulkokkoro oli luiseva, silinteripäinen hahmo, josta oli iso kuva pelilaudassa.

''Tää on aika pelottava'', Mika sanoi.

Lapset alkoivat pelaamaan. Siiri joutui pääkalloruutuun ja nosti toimintakortin. Toimintakorttien tekstit oli kirjoitettu tikkukirjaimin, joten Siirikin pystyi lukemaan ne. ''Kastelet Kalmansuolla jalkasi. Kulje kolme askelta taaksepäin.''

Siiri huomasi, että hänen sukkansa olivat märät, ja hän huomautti tästä porukalle.

''Ulkona satoi, kun tulimme tänne. Kastelit sukkasi silloin'', Lauri sanoi.

Siiri uskoi selityksen, ja porukka jatkoi pelaamista.

Kohta Lauri nosti toimintakortin. ''Hukkaat kryptan avaimen. Mene takaisin lähtöruutuun.'' Vaistomaisesti Lauri kokeili taskuaan, jossa hän piti aina kotiavaimiaan. Tasku oli tyhjä. ''Multa muuten unohtui kotiavaimet kotiin.''

Siiri sanoi: ''Ei kun Kukkulkokkoro vei ne.''

''Älä höpsi'', Lauri sanoi.

Sitten tuli Mikan vuoro nostaa toimintakortti. Lauri luki sen hänelle.

''Polukki syö sinulta sormen. Odota yksi vuoro.''

Mika kauhistui. ''Se on vain peliä'', Lauri sanoi.

''Näytäpä käsiäsi'', Siiri sanoi.

Mika näytti, ja häneltä toden totta puuttui vasemman käden pikkusormi. Lapset kauhistuivat. ''Lopetetaan tämä peli. Tämä on liian outoa.''

Tällöin huoneeseen ilmestyi silinteripäinen hahmo. ''Kukkulkokkoro!'' lapset tunnistivat.

''Vain yksi voittaa ja pääsee pakoon'', Kukkulkokkoro sanoi. ''Muut joutuvat vangeiksini. Jos lopetatte pelin kesken, joudutte kaikki vangeiksini.''

Kukkulkokkoro katosi, ja vain sen nauru kaikui huoneessa.

''Mitä me nyt tehdään?'' Siiri kysyi.

''Kai peli on pakko pelata loppuun'', Lauri sanoi. ''Sillä tavoin edes yksi meistä pelastuu.''

''Kaisu-täti kertoi voittaneensa pelin aina'', Siiri sanoi. ''Tuleekohan pelin voittajasta hapan ja kuivakka?''

Mika tuhersi itkua.

Peli jatkui. Milloin Mika huomasi olevansa alushoususillaan (''Huomaat olevasi alushoususillasi hautausmaalla. Odota kaksi vuoroa.''), milloin hämähäkki käveli ulos Siirin suusta.

Sitten Mika nosti kortin. ''Haamu syö sinut kahden vuoron päästä. Aikasi on vähissä.''

Mika järkyttyi. Siiri ja Lauri yrittivät rauhoitella Mikaa, mutta huonolla menestyksellä, koska he itsekin olivat järkyttyneitä.

Pelattiin Siirin vuoro, ja omalla vuorollaan Lauri nosti tyhjän toimintakortin.

''Se on varakortti'', Siiri sanoi. ''Se pitää pistää pois ja nostaa uusi kortti tilalle.''

''Mikä on varakortti?'' Mika kysyi.

''Jos joku kortti katoaa, sen voi ottaa kadonneen tilalle'', Lauri sanoi.

''Hetkinen!'' Siiri oivalsi. ''Mistä kukaan muistaa, mitä kadonneessa kortissa luki ja osaa kirjoittaa saman varakorttiin?''

''Peleissä nyt on aina ylimääräisiä kortteja'', Lauri sanoi.

''Anna se kortti tänne'', Siiri sanoi. ''Mähän voin kirjoittaa siihen, mitä tahdon tapahtuvan.''

Siiri haki huoneessa olevalta kirjoituspöydältä kynän ja sanoi: ''Kirjoitan korttiin 'Kukkulkokkoro joutuu itse vangiksi.' ''

Siiri kirjoitti keskittyen. Kun hän oli saanut tekstin valmiiksi, Kukkulkokkoro ilmestyi huoneeseen. ''Haa! Tässä minä olen, enkä ole mikään vanki. Luulitteko voivanne päihittää minut?'' se sanoi.

''Näytä sitä korttia tänne'', Lauri sanoi Siirille.

Lauri katsoi korttia ja sanoi: ''Siinä lukee KUKKUKOKKORO JOTUU ITSE VANGIKSI.''

Lauri ryhtyi korjaamaan kortista kirjoitusvirheitä. Siiri katsoi Kukkulkokkoron kasvoja, ja ne muuttuivat pelokkaiksi.

Lauri sai L:n tungettua tekstin sisään juuri ja juuri, mutta U piti kirjoittaa sanan JOTUU yläpuolelle ja merkitä viivalla sen oikea paikka. Kun Lauri oli saanut korjaukset valmiiksi, Kukkulkokkoro päästi epätoivoisen tuskanhuudon ja katosi. Heti sen jälkeen Kukkulkokkoro-peli katosi valonväläyksessä.

''Huh!'' Mika sanoi. ''Pelastuttiin.''

Hetken päästä Kaisu-täti tuli huoneeseen. Hän näytti nyt jotenkin erilaiselta, iloisemmalta. Tukka tosin hapsotti, mutta muutos oli muutoin myönteinen. ''Kuka tahtoo lähteä pomppimaan patjoilla?'' täti kysyi innoissaan. ''Sen jälkeen tarjolla on mehua ja keksejä.''

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License