Kallio

Olin valmistunut yliopistosta ja saanut pysyvän työn mainostoimistosta. Koska tuloni kasvoivat, muutin Vuosaaresta Kallioon. Uusi asuntoni oli suurehko halli erään vanhan kerrostalon pohjakerroksessa. Kallio on suosittua asuinaluetta, joten täällä on liiketiloja muutettu asunnoiksi. Minun asunnossani oli aiemmin sijainnut pienen uskonnollisen yhdyskunnan kirkko. Petroshenki-seurakunta oli yhdyskunnan nimi. Kallio on mielenkiintoinen paikka, kun täällä on pieniä uskonnollisia yhdyskuntia, thaihieromalaitoksia ja pornokauppoja rinta rinnan.

Asuntoni seinällä näkyi vieläkin suuri ristinmuotoinen vaalentuma, kun siitä oli kirkon risti poistettu. Kaikkein kummallisin oli kuitenkin lattia. Varsinaisen huoneen lattia oli puoli metriä eteistä ja keittosyvennystä korkeammalla, ja siinä välissä oli kaksi porrasta.

Kun vuokrasin asuntoni, vuokraisäntäni kertoi, että uskonnollinen yhdyskunta oli joutunut talousvaikeuksiin, heiltä oli jäänyt vuokrat maksamatta ja heidät oli pitänyt häätää. Eivät kuulemma olleet suostuneet lähtemään suosiolla, vaan heidän ulosheittämiseen oli tarvittu poliisin apua. Olivat vain huutaneet, että he olivat olleet siinä vuokralla jo viisikymmentä vuotta.

* * *

Olin tyytyväinen Kallioon, Torkkelinmäki oli rauhaisa asuinpaikka, mutta vilskeeseen pääsi heti parin korttelin päästä. Lisäksi keskustaan oli lyhyt matka metrolla. Aloin kuitenkin heti muutettuani nähdä kummallisia painajaisunia. Niissä kalpeat, luisevat ihmishahmot kirkuivat kuin olisivat vaatineet jotain.

Hahmoista neljä erottui muista. Kutsuin heitä Kuristajaksi, Vietteleviksi naisiksi ja Papiksi. Kuristaja ojensi aina unessani luisevat kouransa ja kuristi minua. Joskus kun heräsin tällaisesta unesta, kurkkuani kuristi. Viettelevät naiset olivat kaksi rumaa, luisevaa naishahmoa. He paljastelivat unessa intiimejä paikkojaan, jotka olivat yhtä rumia kuin naisetkin. He pyrkivät myös koskettelemaan minua, ja herättyäni tunsin vielä heidän kosketuksensa ihollani. Pappi puolestaan luki raamattuaan ja syytteli minua syntiseksi.

* * *

Yhtenä yönä Pappi lateli syytöksiään ja uhkauksiaan helvetin tulesta tavallista pontevammin. Hän myös pirskotteli vihkivettä päälleni. Nostin käteni suojaksi, ja vihkivesi poltteli käsiäni kuin happo. Kun heräsin, polte jatkui, ja kun katsoin käsiäni, ne olivat ruvella.

En yhtään ymmärtänyt tilannetta, joten laskeuduin kaksi porrasta eteiseen, vedin kengät jalkaani ja lähdin kävelylle selvittääkseni pääni. Kävelylenkillä olin edelleen unentokkurassa, ja mielessäni pyöri villejä ajatuksia, mutta yhä selvemmin minusta alkoi tuntua, että asunnossani olleella kirkolla oli jotain tekemistä asian kanssa.

Palasin kotiin, riisuin kengät eteiseen ja nousin kaksi porrasta huoneeseeni. Avasin tietokoneeni etsiäkseni tietoa Petroshenki-seurakunnasta. Googlella tuli heti osuma, mutta kun linkkiä klikkasi, tuli vain ilmoitus poistetuista sivuista. Sain kuitenkin url:n, joten pystyin etsimään sivujen arkistokopion Wayback machinella.

Arkistokopion mukaan kirkon opille keskeistä oli se, että maailmanlopun aikaan tulisi viimeinen tuomio, ja sen jälkeen ihmiset jakaantuisivat taivaaseen ja helvettiin menijöihin. Kirkko myös painotti, että ihmisen tietoisuus ei sammu kuolemassa, vaan jatkuu koko ajan sieluna. Siitä, missä sielu viettää kuoleman ja viimeisen tuomion välisen ajan ei sivuilta löytynyt tietoa.

Sitten silmäni osui heidän hautajaiskäytäntöihinsä. Siinä he pitivät ikivanhoista tavoista kiinni. Heidän mukaansa vainajat piti haudata kirkon lattian alle, tai muuten ne tulisivat vainoamaan eläviä!

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License