Johdatus Taika=Oppiin

10-vuotias Mikael oli mummon vintillä. Oli sadepäivä, ja Mikael oli kyllästynyt pelaamaan pleikallaan. Niinpä mummo oli sanonut, että Mikael voisi käydä katsomassa vintiltä, jos siellä olisi kiinnostavia kirjoja.

Mikael kömpi vintillä roinan seassa. Vanhoja kuvaputkitelkkareita, kirjoituskone, suksia, ja sen sellaista. Lopulta kirjahylly löytyi. ''Nuori Heimopäällikkö'', ''Kainuun sissit'', ''Pennsylvanian valloittajat''. Ikivanhoja poikien seikkailuromaaneja oli vaikka kuinka. Mielenkiintoisin oli kuitenkin vanha, ohut vihkonen, jonka nimi oli ''Johdatus Taika=Oppiin''.

Mikael otti kirjat ja vihkosen mukaansa ja meni huoneeseensa. Itse asiassa Mikael asui mummonsa kanssa. Hänen vanhempansa olivat kuolleet auto-onnettomuudessa hänen ollessa pieni.

* * *

Iltapäivällä sade oli laantunut, ja Mikael oli ulkona Auroran, Petterin ja Danielin kanssa. He olivat usein neljästään.

''Ollaan armeijaa'', Mikael sanoi. ''Minä olen kenraali.''

''Joo'', muut vastasivat.

Armeijaa leikittiin niin, että lapset juoksivat luonnossa jonossa, kenraali ensimmäisenä. Jos kenraali esimerkiksi hyppäsi tietyltä kiveltä tai koski tiettyä oksaa, muiden piti tehdä samoin.

Lapset kirmasivat metsässä, Mikaelin ollessa kenraali kuten yleensä. Itse asiassa Mikael teki lapsiporukassa aina päätökset, ja muut seurasivat.

Tämä kerta oli kuitenkin erilainen. ''Miks sä olet aina kenraali?'' Petteri kysyi Mikaelilta. ''Minäkin tahdon olla joskus kenraali.''

Muut tukivat Petteriä, ja Mikael tunsi johtajanasemansa uhatuksi. Niinpä Mikael sanoi: ''Ei olla enää armeijaa. Mennään meille tekemään taikoja. Löysin aamulla vintiltä vanhan taikakirjan.''

* * *

''Missäs silinteri ja taikasauva on?'' Daniel kysyi. ''Taikurilla pitää olla sellaiset.''

''Tämä ei ole sellaista taikuutta'', Mikael sanoi. ''Tässä kirjassa on esimerkiksi varastusloitsu. Tehdään se ja viedään mummolta tekohampaat suusta. Hän näyttää hassulta ilman niitä.''

Mikael alkoi lukea ohjetta, ja lapset piirsivät hiekkaan monta metriä ison ympyrän ja sen sisään viisisakaraisen tähden.

''Sitten täytyy lukea loitsu'', Mikael sanoi ja alkoi lukemaan. ''Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisci elit, sed eiusmod tempor incidunt ut labore et dolore magna aliqua.''

''Sitten lerpa… lepracha… leprechaunin pitäisi ilmestyä'', Mikael jatkoi.

Leprechaun ilmestyikin viisisakaraisen tähden keskelle. Se näytti muuten tontulta, mutta sillä oli suipot korvat sekä vihreät vaatteet ja hiippalakki.

''Varasta mun mummon tekarit'', Mikael sanoi.

''Enpä taida viitsiä'', leprechaun sanoi ja katosi.

Lapset ihmettelivät, mitä oli tapahtunut, ja Mikael jatkoi vihkosen lukemista. ''Täällä sanotaan, että leprechaun saattaa joskus viedä jotain muuta kuin on pyydetty.''

Aurora, Daniel ja Petteri alkoivat puhumaan, kuinka huono taika se oli ollut. Mikael tunsi johtajanasemansa uhatuksi ja yritti kuumeisesti keksiä lapsille tekemistä. ''Mennään meille pelaamaan pleikkaa.''

* * *

''Missäs se pleikka on?'' Petteri ihmetteli Mikaelin luona.

''Voi ei'', Mikael sanoi. ''Leprechaun vei sen.'' Mikael oli järkyttynyt. Pleikka oli hänelle rakas, hänen lempilelunsa. Nyt hän ei pystyisi pelaamaan sillä. Johtaja ei kuitenkaan voinut olla järkyttynyt, joten Mikael ei näyttänyt tunteita ulospäin.

''Mites se saadaan takaisin?'' Aurora sanoi.

Mikael luki taikavihkosta. ''Täällä sanotaan, että leprechaun piilottaa saaliinsa lähistölle.'' Mikael jatkoi: ''Nyt mä tiedän! Muodostetaan etsintäpartio. Minä olen partion johtaja.''

''Mä haluan olla johtaja'', Aurora sanoi. ''Kyllä tyttökin voi olla johtaja.''

''Ei kun mä olen johtaja!'' Mikael ärähti. ''Mennään katsomaan hiidenkirnulta. Se pleikka on varmasti siellä.''

Hiidenkirnu oli kilometrin päässä sijaitseva iso kuoppa kalliossa. Tarinan mukaan jättiläiset olivat tehneet sen muinaisina aikoina, ja paikalla oli mystinen maine.

Lapset kävelivät hiidenkirnulle, mutta pleikkaa ei ollut siellä. ''Katsotaan seuraavaksi hirviluola'', Mikael sanoi.

Lapset kävelivät tunteja katsoen kaikki lähiseudun erikoiset paikat, mutta pleikkaa ei löytynyt.

Aurora sanoi lopulta: ''Mikaelin johdolla pleikkaa ei löydy. Minä olen nyt etsintäpartion johtaja.''

Petteri ja Daniel tukivat Auroran vaatimusta, ja Mikael joutui luopumaan johtajanpaikasta.

Aurora sanoi: ''Katsotaan Mikaelin vintiltä. Siellä on kaikkea Mikaelin mummon sälää.''

Lapset kävelivät Mikaelin talolle ja menivät ullakolle. Lapset kulkivat sälän seassa, mutta pleikkaa ei löytynyt. Lopulta Mikael keksi katsoa kirjahyllystä, jossa oli nyt tyhjää tilaa. Ja siellähän pleikka oli, juuri sillä paikalla, mistä Mikael oli ottanut taikavihkosen.

* * *

Lapset leikkivät armeijaa. Aurora oli kenraali. Jonkun ajan päästä Aurora pysähtyi ja sanoi: ''Seuraavaksi on Danielin vuoro olla kenraali, ja sen jälkeen Mikaelin vuoro.''

Mikael mietti, että itse asiassa oli hauskempikin leikkiä näin, vuorotellen johtajanasemaa.

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License