Janet

Yläbaman osavaltiossa vuonna 1995.

Kun saavuimme illalla kurssikeskukseen, minulle ja vaimolleni selvisi järkytykseksemme, että joutuisimme nukkumaan samassa huoneessa. Ajattelimme tuolloin, että kyllä se varmaan onnistuu. Olin kaukokatseisesti vieraillut vaimoni makuuhuoneessa viimeisenä iltana ennen lähtöämme, jotta voisimme keskittyä kurssiviikon ajan täysipainoisesti palvelemaan Herraa ja tutkiskelemaan Raamattua. Järkytyksemme kasvoi saavuttuamme huoneeseemme. Joutuisimme nukkumaan parisängyssä. Emme olleet pystyneet aavistamaankaan, että Raamattukurssin järjestäjätaho oli näin liberaali.

Yritimme kysyä kurssin järjestäjältä, voisiko meille järjestää erilliset huoneet, mutta kurssikeskus oli täysi, eikä edes kahta erillistä sänkyä ollut missään varastossa, joten oli tyytyminen noihin majoitusjärjestelyihin.

Olimme vaimomme kanssa kokeneet, että olimme vain kaksi vierasta ihmistä samassa taloudessa, joten olimme päättäneet syventää parisuhdettamme. Olimme katsoneet Kristityn tie -oppaasta läpi kaikki Yläbaman osavaltion kristilliset kesätapahtumat ja valinneet tämän kurssin, koska täällä luvattiin syventää suhdettamme Raamattuun ja hiljentyä Herran edessä. Lapset olimme kurssin ajaksi lähettäneet vanhempieni luokse.

Kun saavuimme, oli jo myöhä ja aika käydä nukkumaan. Pitäisi vaihtaa yövaatteet. Tällöin havaitsimme, että joutuisimme vaihtamaan ne samassa huoneessa, minä ja vaimoni. Kuinka se onnistuisi siveästi? Vähän aikaa ongelmaa pähkäiltyämme päädyimme siihen, että menisimme huoneen vastakkaisiin nurkkiin ja vaihtaisimme yövaatteet selin toisiimme. Suunnitelma onnistuikin ja pääsimme nukkumaan.

Nukahtaminen oli minulle vaikeaa, koska mielessäni välkkyi koko ajan vieressäni makaava vaimoni keho. En ollut tiennytkään, että hän oli tällainen viettelijätär. Vaimoni oli välittömästi nukahtanut selin minuun, ja kuuntelin vaimoni tasaista hengitystä. Synnilliset ajatukset laukkasivat mielessäni. Oma nukkumiseni oli katkonaista. Heräsin vähän väliä mielessäni haureuden teot. Vaimoni tuoksu täytti yön ajan koko tajuntani.

* * *

Aamulla edessä oli sama vaatteidenvaihtoruljanssi. Tällä kertaa sorruin ja kesken vaatteiden vaihdon vilkaisin vaimooni päin. Näin hänen paljaan takapuolensa, kun hän oli kumartunut nostamaan alushuosujaan. Käänsin katseeni häpeissäni pois. Mieleeni kuitenkin syöpyi kuva noista houkuttelevista, symmetrisen pyöreistä pakaroista.

Kun menimme aamupalalle, havaitsimme, että muut kurssilaiset olivat pääosin naisia. Miehiä oli joukossa vain muutama. Muut osaanottajat olivat ilmeisesti omaa seurakuntaamme liberaalimmista seurakunnista, koska muut naiset eivät olleet vaivautuneet peittämään kehoaan sillä huolellisuudella, jota oma seurakuntamme vaati. Monilla osaanottajilla oli t-paita, jonka läpi pystyi helposti päättelemään heidän kehojensa piirteet, sekä housut, joiden läpi pakaroiden muoto erottui selvästi. Oma vaimoni oli tietenkin pukeutunut pitkään hameeseen. Rukoilin mielessäni Jumalalta voimia selvitä viikko näiden houkuttelevien kehojen seurassa.

Päivä koostui Raamattuluennoista ja hartaushetkistä. Niukasta vaatetuksestaan huolimatta muutkin osanottajat osallistuivat toimintaan antaumuksella. Mieleni oli hämmentynyt tämän ristiriidan takia. He pukeutuivat ikään kuin he olisivat tarjonneet itseään jokaiselle vastaantulevalle miehelle, mutta siitä huolimatta he käyttäytyivät kuin omistautuneet Herran palvelijat.

Eräs osaanottaja kiinnitti huomioni muita enemmän. Kyseessä oli kolmekymppinen, vaaleatukkainen nainen nimeltä Janet. Hän oli pukeutunut toppiin ja shortseihin. Hänen vaatteensa jättivät paljaaksii hänen sileät olkapäänsä ja reitensä. Kaikista osanottajista hänen pukeutumisensa oli ehkä paljastavin. En voinut vastustaa synnillisiä ajatuksia katsoessani häntä. Hänen hiuksensa olivat lyhyiksi leikatut, ja ne olivat selvästi ammattitaitoisen kampaajan leikkaamat. Oma vaimoni ei tietenkään koreillut ulkonäöllään, joten hänen ystävättärensä vain leikkasi hänen kuivuneet latvansa.

Kun veisasimme ylistystä Jumalalle hartaushetkien aikaan, Janetin ääni kuului yli muiden. En ollut koskaan ennen kuullut niin enkelimäistä veisausta. Janet oli selvästi ottanut laulutunteja ja asetti nyt taitonsa Herran palvelukseen. Vaikka hän oli teknisesti taitava laulaja, hän ei sortunut mekaaniseen tunteettomuuteen. Hänen äänestään kuulsi läpi syvä nöyryys ja ilo Herran edessä.

Iltapäivällä meillä oli pienryhmätyöskentelyä. Janet oltiin laitettu samaan pienryhmään minun ja vaimoni kanssa. Tutkiskelimme tarinaa syntiinlankeemuksesta. Siinä missä me muut painotimme kuinka sen johdosta ihminen oli erkaantunut Jumalasta, Janet näki siinä viitteitä siitä, kuinka alkukantainen ihminen oli alkanut tiedostaa itsensä erillisenä oliona. En ollut koskaan ajatellut, että syntiinlankeemuskertomuksen voisi mieltää niin. En tiennyt mitä ajatella, Janetin suloinen ääni hurmasi minut, vaikka sanat, joita hänen huulensa lausuivat, erosivat siitä, mitä meille oli opetettu.

* * *

Kun olimme illalla vaimoni kanssa vuoteessa odottamassa nukahtamista, mielessäni pyörivät kurssilaisnaisten houkuttelevat kehot, Janetin ääni, ja vaimoni tuoksu sekä aamulla näkemäni pakarat. Olin ollut sukupuolisen kiihkon vallassa koko päivän, mutta nyt kiihko oli käymässä sietämättömäksi.

Tavallisesti vierailen vaimoni makuuhuoneessa vain kerran viikossa, kuten kunnon kristitylle sopii, ja edellinen kerta oli ollut toissailtana. Nyt jouduin sanomaan vaimolleni, että meidän on pakko harrastaa sukupuolista kanssakäymistä.

''Etkö voisi odottaa, kunnes kurssi päättyy ja pääsemme kotiin'', vaimoni sanoi lempeästi, ''tämä on kuitenkin pyhä paikka.''

Selitin viimmassani, että jos emme harrastaisi välittömästi sukupuolista kanssakäymistä, sortuisin vielä suurempaan syntiin kuten onaniaan. Selitykseni jälkeen vaimoni myöntyi.

Kömmin pimeässä vaimoni peiton alle ja aloin rullata vaimoni yöpaitaa ylös. Kiihkossani en itse tajunnut lopettaa rullaamista vyötärön kohdalle, mutta siinä kohdassa vaimoni onneksi tarttui käteeni ja sanoi lempeästi: ''Se on jo riittävän ylhäällä.''

Laskin yöpukuni housut polviin ja työnnyin vaimoni sisään. Kiihkossa aloin takoa kuin mielipuolinen. Osaamme vaimomme kanssa hoitaa tavallisesti sukupuolisen kanssakäymisen niin, että lapsia hämmentäviä ääniä ei synny, mutta nyt en pystynyt hillitsemään itseäni. Sänky ryskyi, eikä vaimonikaan pystynyt olemaan hiljaa tuntiessaan sisällään eläimelliset työntöni. Enpä olisi uskonut, että kristityn naisen suusta sellaisia ääniä voi tulla. Takoessani mielikuvat alkoivat laukata päässäni. En voinut vältää ajatussyntiä ja kuvittelin vaimoni tilalle Janetin yllään vain pieni toppinsa. Vaimoni äänet olikin helpompi ajatella Janetin suuhun kuin siveän vaimoni.

Lopulta siemen purkautui sisältäni, ja paholainen vietteli minua lämpimillä ja mukavilla tuntemuksilla. Kierähdin takaisin omalle puolelleni vuodetta.

Häpeänaalto löi välittömästi ylitseni. Tiesin, että Janet nukkui viereisessä huoneessa, ja hän ei ollut voinut välttyä kuulemasta sänkymme ryskettä ja vaimoni voihkaisuja. Seuraavana aamuna olisi pienryhmätyöskentelyä aiheesta ''Mitä Raamattu sanoo seksuaalisuudesta'', ja Janet olisi meidän ryhmässämme. Häpeissäni kuvittelin, kuinka Janet virnuilisi meille tietäväisen näköisenä. Saattaisipa heittää muutaman kommentinkin, joissa olisi piilotettu viittaus tämäniltaiseen. Kuinka suoriutuisin tuosta tunnista?

Häpeissäni tunnustin vaimolleni, kuinka olin aamulla vilkaissut hänen pakaroitaan ja kuinka kurssin viettelijättäret sytyttivät mieleeni häpeällisiä ajatuksia. Tunnustin myös häpeällisen eläimellisen kiihkoni. Kuvailin tuntemuksiani pitkään, mutta Janetista en ilennyt mainita mitään.

''Rukoilen Jumalaa, ettei hän loppukurssin aikana enää anna kiusata sinua riettailla ajatuksilla'', vaimoni sanoi lempeästi, risti kätensä, sulki silmänsä ja alkoi mutista rukousta. Että tuo nainen sitten rakastaa minua.

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License