Isiksen huntu

Kuljen Isis-jumalattaren temppelissä. Minun pitäisi löytää Kaikkein Pyhin, mutta temppeli on sokkeloinen. Hieroglyfein koristeltu käytävä seuraa toistaan, ja välissä on huoneita, joissa on sarkofageja, kultapöytiä, sakaaliveistoksia. Missään vain ei ole sitä mitä etsin, hunnutettua Isistä.

Huoneesta lähtee kolme siniseksi maalattua käytävää. Valitsen niistä keskimmäisen summamutikassa. En yhtään tiedä, mikä käytävä minun pitäisi valita, joten harhailen tässä suunnattomassa labyrintissä.

Istun taas kirjoituspöytäni ääressä. Yritän kehittää kaiken teoriaa. Fysiikassa tunnetaan kvanttifysiikka, joka kuvaa hyvin pientä mittakaavaa ja suhteellisuusteoria, joka kuvaa hyvin suurta mittakaavaa. Teoriat ovat kuitenkin yhteensovittamattomia, eikä todellisuus voi mitenkään olla sellainen, että pieni ja suuri mittakaava toimivat yhteensovittamattomilla säännöillä.

Tarvitaan siis kaiken teoria, joka kuvaa kaikkia mittakaavoja. Sellaista on yritetty kehittää turhaan viimeiset sata vuotta onnistumatta, ja nyt minä olen ottanut tuon teorian kehittämisen tehtäväkseni. En kuitenkaan saa kaikkia palikoita loksahtamaan paikalleen. Yritinpä mitä tahansa, aina jokin teorian nurkka on puutteellinen. Olo on samanlainen kuin tapetoidessa. Kun seinän ja tapetin väliin jäänyttä ilmakuplaa silittää, uusi pullistuma nousee sen viereen.

Olen taas temppelissä. Nyt tiedän, minne minun pitää mennä. Joka risteyksessä jokin sisälläni sanoo, mikä on oikea käytävä. Huone huoneelta ja käytävä käytävltä lähestyn kohdettani, Kaikken Pyhintä, hunnutettua Isistä. Kiiruhdan askeleitani, tahdon löytää Isiksen niin nopeasti kuin mahdollista.

Istun taas kirjoituspöytäni äärellä. Nyt tiedän, mikä yrityksissäni on ollut vialla. Olen yrittänyt käyttää klassista matematiikkaa. Kun sen korvaa intuitionistisella matematiikalla, saan kaiken teorian skulaamaan. Ratkaiseva on intuitionistisen reaaliluvun käsite. Siinä missä klassinen reaaliluku on tarkka arvo, täsmällinen piste lukusuoralla, on intuitionistinen reaaliluku loppumaton jono yhä tarkempia ja tarkempia likiarvoja.

Fysiikan teoriat ovat matemaattisia, ja kun yritykseni kaiken teoriaksi matemaattiset osat muotoillaan intuitionistisessa matematiikassa, homma toimii. Tarvitaan vielä työtä, mutta se on rutiinilaskutoimituksia. Tiedän, että ne tulevat menemään läpi.

Saavun Kaikkein Pyhimpään. Se on huone, jonka keskellä on kultainen valtaistuin. Istuimella on hahmo, jota peittää valkea huntu päästä varpaisiin. Kävelen hahmon luokse ja nostan huntua.

Hunnun nostettuani näen, että Isis on alasti lukuunottamatta silmälaseja. Kasvot ovat luisevat kuin stereotyyppisellä nörttitytöllä, ja niitä reunustaa vaalea polkkatukka. Katson hänen vaaleaa ihoaan. Keho on normaali, tissit keskikokoiset. Vaaleat nännit ovat isot, mutteivät ulkone kovin paljoa. Häpy on vaalean karvan peittämä, eikä vyötärö kapene kovin paljoa. Polvellaan Isis pitää nahkaan sidottua kirjaa, jonka lukemiseen hän on keskittynyt. Kannet ovat mustat ja sivut kellastuneet.

Olen haltioissani. Mitään näin kaunista en muista koskaan nähneeni. Muoviset muotilehtibarbiet kalpenevat tämän ihanan näyn edessä.

Isis nostaa katseensa kirjasta ja hymyilee minulle kutsuvasti.

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License