Hyvä ja paha

Pikku-Joonas käveli kadulla, kun häntä vastaan käveli setä, jolla oli yllään musta, risainen niittinahkatakki ja punainen pystytukka keskellä päätä. Koulussa koviksilla, jotka kiusasivat Joonasta oli mustat niittinahkatakit, joten setä sai Joonaksen varuilleen. Sitten Joonas havaitsi sedän käsissä olevat pullon ja tupakan sekä kuuli sedän örinän. Joonas ajatteli, että setä oli juoppo. Äiti oli varoittanut Joonasta juopoista, koska ne olivat arvaamattomia. Ja kotona Joonakselle oltiin painotettu, kuinka tuhmaa tupakointi oli. Joonasta pelotti.

Setä kohotti kätensä nyrkissä pystyyn ja huusi: ''Natsit pois Helsingistä! Natseja vastaan!''

Joonas meni hämilleen. Äiti aina puhui, kuinka pahoja ihmisiä natsit olivat. Vastustivat maahanmuuttoa. Tuollaisen tuhman sedän olisi ennemmin odottanut olevan liitossa natsien kanssa kuin vastustavan heitä. Joonas ei tiennyt mitä ajatella. Kovistakki, juopon pullo, ja silti setä oli hyvällä asialla, natseja vastaan, vaikka hänen huutonsa olikin tullut rumalla, aggressiivisella äänellä, joka sekin pelotti Joonasta. Joonas yritti tekeytyä niin pieneksi kuin mahdollista, että setä ei kiinnittäisi häneen huomiota. Sedän ristiriitaisuudessa oli Joonaksen mielestä jotain todella kammottavaa. Katsekontaktia vältellen Joonas ohitti sedän.

* * *

Vaikka Joonas ei vielä ymmärtänytkään vielä tilannetta, vanhempana hän tajusi, mistä oli kyse: Absoluuttista pahaa ei ole olemassa, vaan pahuus on vääristynyttä hyvyyttä.

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License