Hiljainen luottamus

Kaksi henkilöä istui kapakassa kasvotusten. Heidän välissään olevalla matalalla sohvapöydällä oli pelilauta. Pelaajat istuivat hiukan kumartuneina niin, että he ylettivät laudalle kunnolla. Asento oli hankala, mutta pelaajat olivat lakanneet kiinnittämästä siihen huomiota jo parin pelisiirron jälkeen.

Sohvapöydällä oli myös avattu tupakka-aski, josta pelaajat ottivat uuden savukkeen silloin tällöin. Se, kummalle aski oli alun perin kuulunut, oli menettänyt merkityksensä kauan sitten. Pelaajilla oli vieressään myös oluttuopit. Ne olivat pelaajien ensimmäiset. Tai ehkä toiset, mutta eivät kuitenkaan niin monennet, että humalatila olisi vaikeuttanut peliin keskittymistä. Kumpikin pelaaja otti pelin vakavasti.

Satunnaisen ohikulkijan silmin pelinappulat näyttivät sijaitsivan laudalla hujan hajan, vaikka todellisuus oli aivan toista. Nappuloiden paikkojen merkitykset olivatkin salaisuus, jonka pelaajat jakoivat keskenään. Pelaajien silmissä ne muodostivat hyökkäysmahdollisuuksia, puolustustarpeita, uhkia, vastauhkia ja niin edelleen.

Pelaajat istuivat hiljaa, ja aina välillä toinen pelaajista asetti pelinappulan laudalle. Siirto oli vastaus haasteeseen, jonka toinen pelaaja oli asettanut. Paitsi että siirto oli vastaus haasteeseen, se myös asetti vastustajalle uuden haasteen: ''Keksitkö, mikä on paras vastaus tähän siirtoon?''

Pelaajien kesken vallitsi täydellinen luottamus. Kumpikin teki parhaansa voittaakseen ja kumpikin luotti siihen, että toinen teki parhaansa voittaakseen. Tämä luottamus teki haasteista mielekkäitä. Kun he asettivat siirrollaan haasteen, he tiesivät, että toinen suhtautui haasteeseen vakavasti.

Pelaajat miettivät monia siirtoja kauan, mutta aika-ajoin pelaajat pelasivat sarjan siirtoja nopeasti. Tällöin siirrot olivat itsestään selviä, eikä niitä tarvinnut miettiä. Pelaajat olivat sen verran kokeneita, että heidän välillään vallitsi yksimielisyys siitä, mitä siirtoja ei tarvinnut miettiä. Siirrot, joihin vastattiin nopeasti, eivät olleet haasteita. Tässä tapauksessa haaste olikin asetettu aiemmin: Kannattaako tähän siirtosarjaan lähteä mukaan? Sarjan jälkeen palattiin taas verkkaiseen pelirytmiin.

Lopulta toinen pelaajista sanoi: ''Minä luovutan.'' Pelilaudan asema oli kehittynyt sellaiseksi, että kumpikin pelaajista tiesi, ettei luovuttaneella pelaajalla ollut enää mahdollisuutta voittaa. Voittoon pyrkimisen mahdollistamat haasteet olivat muuttuneet niin, että luovuttaneen pelaajan oli mahdotonta ratkaista niitä, ja ne olivat liian helppoja toiselle pelaajalle. Toinen pelaaja vastasi: ''Kiitos''. Kumpikin tiesi, että hän kiitti pelistä, ei luovuttamisesta. Luovuttanut pelaaja vastasi: ''Kiitos.''

Tässä vaiheessa pelaajien tavoitteissa tapahtui muutos: Se, mikä oli pelin aikana ollut kummallekin kaikki kaikessa, voittaminen, oli pelin loputtua menettänyt täysin merkityksensä. Pelaajien hiljaisuus vaihtui iloiseen pulinaan, kun he kävivät pelin aikana syntyneitä tilanteita läpi laudalla ja ehdottelivat toisilleen, kuinka noissa tilanteissa olisi voinut pelata.

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License