Hiljaa!

10-vuotiaan Lauran perhe oli saanut perintonä omakotitalon, ja he olivat muuttaneet siihen vanhasta kerrostaloasunnostaan. Laura muisti, kuinka he olivat perinnön saatuaan käyneet talossa ensimmäisen kerran. Lautalattiat olivat narisseet, seinillä oli ollut tummat kukkakuvioiset tapetit, ja joka paikka oli ollut täynnä vanhannäköisiä huonekaluja.

Laura ei koskaan ollut tavannut sitä setää, jonka perintönä talo oltiin saatu, koska Lauran vanhemmat olivat pitäneet setää hassahtaneena eivätkä halunneet Lauran olevan tekemisissä hänen kanssaan.

No, setä oli nyt luonnollisesti kuollut, ja perintötalon alakerta oltiin remontoitu moderniksi. Lattiat olivat nyt parkettia ja muovimattoa, ja seinillä oli valkoiset tapetit. Talon huonekalut olivat kerrostaloasunnosta tutut, mitä nyt Ikeasta oli käyty hakemassa vähän lisää.

Lauran perhe asutti pelkästään kaksikerroksisen omakotitalon alakertaa, se riitti yhden lapsen ja kahden aikuisen perheelle. Yläkerran remontointiin ei ollut riittänyt rahaa, ja se oli käyttämätön.

* * *

Laura kiipesi punainen pallo kainalossaan narisevia portaita talon yläkertaan. Häntä ei varsinaisesti oltu kielletty käymästä talon yläkerrassa, joten hän ajatteli sen olevan sallittua. Portaikon seinät olivat tummunutta puuta, ja haju oli hiukan ummehtunut. Koko tunnelmassa oli Lauran mielestä jotain maagista.

Laura tuli yläkerran ovelle ja kokeili avata sitä. Ovi oli lukossa. Lukossa oli kuitenkin vanhanaikainen avain, jonka pää oli koristeltu, ja vääntämällä avainta Laura sai oven auki. Laura astui yläkertaan.

Yläkerrassa huoneiden seinät olivat tummaa, kukkakuvioista tapettia, ja lautalattiat narisivat. Haju oli makeanummehtunut. Laura oli haltioissaan tunnelmasta.

Huonekaluja ei oltu viety pois, ja Laura istui suureen nojatuoliin. Tuolista kuului narahdus, ja pölypilvi lehahti. Sitten Laura juoksi huoneesta toiseen tutkien vanhoja, koristeellisia huonekaluja.

Laura alkoi heittelemään punaista palloaan seinään ja ottamaan koppeja. Tällöin hänen takaansa kuului narahdus. Laura katsoi, ja nojatuolissa istui valkoutuinen vanhan miehen hahmo.

''Älä hyvä lapsi melua noin'', hahmo sanoi. ''Anna meidän olla rauhassa.''

Miehen ääriviivat olivat hämärät, joten ei hän Laurasta ihmiseltä näyttänyt, vaikka olikin tunnistettavissa vanhaksi mieheksi. ''Kuka sinä olet?'' Laura kysyi.

''Me olemme haamuja'', mies sanoi. ''Asutamme yläkertaa. Kun tämä oli Jampan talo, asutimme koko taloa. Jamppa oli hyvä mies, hän välitti meistä. Sitten Jampasta tuli yksi meistä, ja te remontoitte alakerran sellaiseksi, että haamut eivät viihdy siellä.''

Laura tiesi, että hänen oikeastaan olisi pitänyt pelätä haamuja, mutta ennemmin ne Laurasta tuntuivat sopivan yläkerran maagiseen ilmapiiriin.

''Saanko minä olla täällä, jos en leiki pallolla?'' Laura kysyi.

''Ole vain, lapsi rakas'', haamu vastasi. ''Mutta älä melua.''

* * *

Tämän jälkeen Laura ottikin tavakseen käydä silloin tällöin yläkerrassa. Hän liikkui siellä aina varpaisillaan, ettei vaan tulisi häirinneeksi haamuja. Yleensä käydessään yläkerrassa hän luki kirjoja. Kirjojen lukeminen oli hiljaista toimintaa, ja yläkerran tunnelma sopi hyvin Lauran lempikirjoihin, fantasiakirjallisuuteen. Haamut eivät enää ilmestyneet, mitä joskus kylmä ilmavirta lehahti Lauran ohi. Tällöin Laura aina ajatteli, että haamu siinä menee.

Meluisat leikit Laura leikki alakerrassa ja ulkona.

Jonkun aikaa näin sujuikin hyvin. Sitten tapahtui jotain. Laura oli huoneessaan kuuntelemassa edellisvuoden Idols-voittaja Heidi Kinnusen uutta levyä ja tanssimassa sen tahtiin, kun valkoutuinen muori ilmestyi hänen huoneeseensa.

''Pistä hyvä lapsi tuota musiikinrenkutusta hiljemmälle'', muori sanoi. ''Tuo jytke kantautuu yläkertaan saakka.''

''Miten te voitte tulla tänne?'' Laura kysyi. ''Tehän ette viihdy alakerrassa.''

''Voimme olla täällä lyhyitä aikoja'', muori vastasi, ''vaikka se vastenmielistä onkin. Vedimme pitkää tikkua, kuka tulee tänne ojentamaan sinua.''

Siitä lähtien Laura oli hiljaa myös alakerrassa, vaikka hänestä olikin kohtuutonta, että hän joutui omassa kodissaan ottamaan joidenkin haamujen tarpeet huomioon. Haamut alkoivat tuntua hänestä vastenmielisiltä, eikä hän käynyt enää yläkerrassa.

Aikaa kului, Laura uskalsi huutaa ja juosta enää ulkona, ja sitten vanha, valkoutuinen nainen materialisoitui taas Lauran huoneeseen.

''Isäsi kuntoilulaitteet pitävät hirvittävää meteliä'', nainen sanoi Lauralle. ''Sano isällesi, että lopettaa kuntoilun ettei meidän tarvitse kuunnella sitä rymistelyä.''

''Ei se varmaan usko minua'', Laura sanoi.

''Parempi olisi, että uskoisi'', nainen sanoi. ''Muuten teemme elämästäsi ikävää.''

Laura pyysi isää lopettamaan kuntolaitteiden käytön, etteivät yläkerran haamut häiriintyisi.

''Yläkerran haamut'', isä naurahti. ''Mistä olet saanut sellaista päähäsi? Ei haamuja ole oikeasti olemassa.''

Laura ei saanut isää millään uskomaan, että yläkerrassa oli haamuja. Isä vain vitsaili, että Laurasta oli tulossa samanlainen kuin Jamppa-setä.

Tämän jälkeen haamut kävivät päivittäin sättimässä Lauraa ja kutsuivat tätä ''pahatapaiseksi kakaraksi'', ''maanvaivaksi'', ''vihonviimeiseksi äpäräksi'' ja sensellaiseksi.

* * *

Laura ajatteli, että näin ei voi jatkua. Haamuista oli liikaa riesaa. Kuinkahan isän saisi remontoimaan yläkerran niin, että haamut eivät viihtyisi siellä vaan häipyisivät koko talosta? Laura oli ehdottanut isälle yläkerran remontoimista, mutta isä oli vastannut vain: ''Sellaiseen ei ole meillä tarpeeksi rahaa.''

Näissä ajatuksissa Laura avasi telkkarin. Hän väänsi äänet telkkarista pois ja laittoi tekstityksen päälle, etteivät haamut vain häiriintyisi. Telkkarista alkoi uusi hittisarja, joka kertoi opiskelijanuorista. Oikeastaan ohjelma oli K-12, eikä Laura olisi saanut katsoa siitä, mutta hän oli päättänyt katsoa sitä vanhemmiltaan salaa.

Ohjelma kertoi opiskelijaporukasta, joka asutti omakotitalon yläkertaa. Alakerrassa asui talon omistava perhe, ja opiskelijat olivat vuokranneet yläkerran. Tällöin Lauralla välähti.

Laura odoti, että isä tuli kotiin ja sanoi: ''Hei! Vuokrataan meidän yläkerta opiskelijoille. He maksavat vuokraa, ja vuokrarahoilla me voidaan maksaa yläkerran remontti.''

''Hmmm…'' isä sanoi. ''Tuossa oli perää. Pistetään harkintaan.''

* * *

Laura sekoitti liisteriä yläkerrassa. Isä oli ottanut pankista lainan, ja lainarahoilla maksettiin yläkerran remontti. Sinne otettaisiin opiskelijoita vuokralaisiksi, ja laina maksettaisiin takaisin vuokrarahoilla.

Liisterin hämmentäminen oli hauskaa. Isä nosteli valkoisia tapetteja seinälle. Laurakin olisi halunnut tapetoida, mutta isän mielestä hän oli liian nuori.

Työskennellessä tuli kuuma, ja isä käski Lauraa avaamaan ikkunan. Laura totteli. Sen jälkeen Laura näki, kuinka ikkunasta virtasi ulos valkoista utua. Pitkän, pitkään sitä virtasi. ''Siellä ne nyt menevät'', Laura ajatteli.

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License