Herra Luiro

12-vuotias Marika tuli kotiin. Äiti ja isä olivat juomassa kahvia jonkun vieraan miehen kanssa. ''Tulepas, Marika, katsomaan, mitä Amerikan-setä toi sinulle'', isä sanoi.

Amerikan-setä asui, noh, Amerikassa. Sen enempää kukaan ei tuntunut hänestä tietävän. Jotain bisneksiä hänellä siellä oli. Silloin tällöin hän kävi Suomessa hoitelemassa bisneksiään ja siinä sivussa pistäytyi jonkun sukulaisen luona kahvilla tuoden lapsille lahjoja.

Nelikko meni Marikan huoneeseen, ja siellä, matalan hyllyn päällä, oli uusi akvaario. Akvaariossa oli kasveja ja mustekala. Mustekala oli noin kymmenen senttiä pitkä, harmaa, ja sen ilme oli jotenkin ihmismäinen.

''Kun näin Amerikan-sedän tuoneen sinulle tuon, minun olisi tehnyt mieli vetää koko hirviö vessanpöntöstä alas'', äiti sanoi Marikalle, ''mutta isäsi oli sitä mieltä, että sinun olisi aika ottaa vastuuta lemmikistä.''

Marikaa mustekala kiehtoi. Sen lonkerot kiemurtelivat kuin mitkäkin luirot, kun se uiskenteli akvaariossa edestakaisin. ''Annan sille nimen'', Marika sanoi. ''Se on Herra Luiro.'' Marika sanoi vielä Amerikan-sedälle: ''Voi kiitos! Se on ihana.''

''Mitä se syö?'' isä kysyi Amerikan-sedältä.

''Sille riittää ruokalusikallinen raakaa jauhelihaa joka aamu'', setä vastasi. ''Nauta-sika on parasta, kun siinä on sekä naudan että sian ravinteet.''

''Mennääs takaisin kahvipöytään'', äiti sanoi.

Marika olisi halunnut jäädä katselemaan uutta lemmikkiään, mutta äiti pakotti hänet kahvipöytään.

''Millaista siellä, mikä se nyt olikaan, Arkhamin kaupungissa on?'' isä kysyi.

''Kaunista'', Amerikan-setä vastasi. ''Uuden-Englannin kevät on kaunis.''

''Englannin?'' Marika kysyi. ''Etkö sinä asukaan Amerikassa?''

''Kun eurooppalaisia muutti Amerikkaan, he nimesivät paikkoja vanhojen asuinpaikkojensa mukaan'', setä vastasi. ''Englantilaiset nimesivät tietyn osan Amerikasta Uudeksi-Englanniksi.''

''Aha!'' Marikalla välähti. ''Onko New York sitten nimetty jonkun Yorkin kaupungin mukaan? Newhän tarkoittaa uusi.''

''Juuri niin, York sijaitsee Pohjois-Englannissa'', setä vastasi.

* * *

Seuraavana yönä Marika näki unta jostain mahtavasta ja pelottavasta, joka nukkui meren pohjassa. Uni oli pelottavan todentuntuinen, ja herättyään Marikasta tuntui siltä, että hän oli unessa kokenut jotain merkityksellistä, joka oli heräämisen myötä unohtunut.

Herättyään Marika haki jääkaapista jauhelihaa ja laittoi ruokalusikallisen sitä akvaarioon. Sitten hän katseli, kuinka Herra Luiro pyydysti jauhelihanmuruja lonkeroillaan ja työnsi niitä lonkeroiden keskellä olevaan suuhun. Mustekalan lonkerot olivat kumman näppärät.

Oli sunnuntai, ja Marika alkoi etsiä netistä tietoa mustekaloista. Ne olivat nettitietojen mukaan älykkäitä eläimiksi, ja niiden lonkeroissa oli kehittynyt hermosto, joka ohjasi lonkeroita itsenäisesti aivoista riippumatta. Mistään ei löytynyt sitä lajia, mitä Herra Luiro oli. Tämä kummastutti Marikaa, ja hän ajatteli Herra Luiron olevan jotain harvinaista lajia.

* * *

Seuravana kolmena yönä Marika näki unta mustekaloista. Unessa valtavan mustekalan lonkerot kiemurtelivat jotenkin uhkaavasti. Unet olivat todella pelottavia, mutta herättyään Marika ei ihan tarkkaan muistanut, mikä unessa oli ollut niin pelottavaa.

Marika mainitsi unista äidilleen.

''Hankkiudutaan sitten Herra Luirosta eroon, jos se aiheuttaa sinulle painajaisia'', äiti sanoi.

''Ei!'' Marika kauhistui. ''Herra Luiro on ihana! Sitä ei saa vetää vessanpöntöstä alas.''

''Voisihan sen päästää vapaaksi luontoon'', äiti sanoi.

''Ei!'' Marika huusi. ''Se olisi sama kuin vetäisi sen vessanpöntöstä alas. Netissä luki, että mustekalat eivät pärjää Suomen luonnossa.''

''Annas olla, Kati'', isä sanoi äidille. ''Antaa Marikan pitää Herra Luiro. Mites ois, Marika, jos yritettäisiin etsiä tietoa Herra Luirosta englanninkielisiltä nettisivuilta?''

Marika ja isä katsoivat mustekaloista tietoa netistä englanniksi, mutta edelleenkään Herra Luiron lajista ei löytynyt mitään tietoa. Minkäänlajiset mustekalat eivät näyttäneet samalta kuin Herra Luiro.

Sen jälkeen Marika tuijotti pitkään Herra Luiron uiskentelua akvaariossa. Se tuntui jahtaavan jotain pieniä jauhelihanmurusia, jotka olivat aamulla jääneet siltä huomaamatta. Illalla Marika teki akvaarion valon kylkeen kyltin, jossa oli sydän ja teksti ''Herra Luiro'' vaaleanpunaisella neontussilla.

* * *

Painajaiset mustekaloista jatkuivat joka yö. Itse asiassa ne pahentuivat. Nyt Marika uneksi olevansa lonkeroiden vanki ja heräsi lopulta hiestä märkänä. Äidilleen Marika valehteli painajaisten loppuneen, ettei äiti saisi päähänsä hankkiutua mustekalasta eroon.

Marika keksi tavan leikkiä Herra Luiron kanssa. Hän painoi sormensa kiinni akvaarion lasiin, ja lasin toisella puolen Herra Luiro painoi lonkeronsa imukupit kiinni lasiin sormen kohdalle. Kun Marika liikutti sormeaan lasia pitkin, Herra Luiron lonkero liikkui samaa rataa. Marika ajatteli, että Herra Luiro piti hänestä.

Muutaman päivän päästä äiti sanoi Marikalle: ''Tuolle mustekalalle pitää tehdä jotain. Eilen kun siivosin huonettasi, mustekala tuijotti minua koko ajan.''

''Ei!'' Marika sanoi. ''Herra Luiro on ihana.''

Onneksi isä oli paikalla: ''Se on Marikan lemmikki, ja Marika huolehtii siitä mallikelpoisesti. Mites ois, Marika, jos ottaisit puhelimellasi valokuvan Herra Luirosta ja menisit kuvan kanssa kirjastoon?''

''Miten niin?'' Marika kysyi.

''Ehkä kirjastontädit tietäisivät kirjan, jossa kerrottaisiin, mitä lajia se on'', isä sanoi. ''Netistä tietoa ei löytynyt, mutta kokeillaan perinteisiä konsteja.''

''Joo!'' Marika innostui.

''Mene ihan kaupunginkirjaston pääkirjastoon, siellä on paremmat valikoimat kuin sivukirjastoissa'', isä sanoi.

* * *

Marika näytti kännykkäänsä. ''Onko teillä kirjaa, jossa kerrottaisiin, mitä lajia tämä on?''

Kirjastontäti hätkähti. ''Mistä olet saanut tuon kuvan?''

''Se on Herra Luiro'', Marika vastasi. ''Se on mun lemmikki.''

Kirjastontäti hätkähti uudelleen. ''Kyllähän meillä on kirja tuonlajisista. Se on kellarissa.''

Marika ja kirjastontäti menivät portaita kellarikerrokseen. Siellä oli teräsovi, jonka kirjastontäti avasi käyttäen kolmea eri avainta. He astuivat sisään ja tulivat huoneeseen, joka oli täynnä kirjoja.

''Täällä meillä on kirjat, jotka eivät sovi yleisön silmille'', täti sanoi.

Täti poimi hyllystä ison, mustan kirjan.

''Tässä on kirja, jossa kerrotaan mustekalastasi'', täti sanoi.

''Nerco…'' Marika tavasi kirjan nimeä. ''Necrono…''

''Ehkä on parempi, ettet lue edes kirjan nimeä'', täti sanoi. ''Tämä kirja ei todellakaan sovi lasten silmille.'' Täti laittoi kirjan takaisin hyllyyn.

''En voi kertoa sinulle kaikkea lemmikistäsi, koska se ei ole lasten korville sopivaa kuultavaa, eikä edes kaikkien aikuisten korville sopivaa'', täti jatkoi.

''Kerro edes jotain'', Marika sanoi. ''Tahdon tietää lisää Herra Luirosta.''

''Sen voin kylläkin sanoa, että jos lemmikkisi olisi täysikasvuinen, koko ihmiskunta olisi vaarassa'', täti sanoi. ''Niin voimakas olio se on. Onneksi sen kasvu täysikasvuiseksi kestää tuhat vuotta.''

Marika oli hämillään ja surullinen. Täti väitti, että hänen kiltti ja mukava Herra Luironsa uhkasi ihan kaikkia ihmisiä.

''Jos sen annettaisiin jatkaa kasvuaan, sille kasvaisi ihmismäinen ruumis'', täti jatkoi. ''Ja tuo mustekalaosuus olisi sen pää.''

Marika ei tiennyt, uskoako tätä. Herra Luirohan oli mustekala, ei ihminen.

''Ihan ihmiskunnan hyvoinvoinnin nimissä'', täti jatkoi. ''Anna lemmikkisi meille. Me tiedämme, mitä tehdä sille niin, ettei se uhkaa ketään.''

Marika järkyttyi. Häntä vaadittiin luopumaan rakkaasta Herra Luirosta.

''Ai olet kiintynyt siihen?'' täti totesi. ''Kauanko lemmikki on ollut sinulla?''

''Viikon'', Marika vastasi.

''Ja oletko nähnyt tämän viikon aikana tavallista enemmän painajaisia?'' täti kysyi.

''Kyllä'', Marika vastasi. ''Joka yö.''

''Lemmikkisi aiheuttaa painajaisunet'', täti sanoi.

''Niinhän se äitikin väittää'', Marika vastasi.

''Mutta tarkoitamme eri asioita'', täti sanoi. ''Äitisi luulee sen aiheuttavan painajaisia kuten mikä tahansa pelottava asia'', täti jatkoi. ''Todellisuudessa lemmikkisi tunkeutuu öisin mieleesi ja syöttää sinne painajaiskuvia.''

Marika järkyttyi. Hänen kiltti ja rakas Herra Luironsa oli rääkännyt häntä viimeisen viikon ajan joka yö!

''No, ota Herra Luiro sitten'', Marika sanoi pettyneenä.

Marika ja kirjastontäti lähtivät kirjastontädin autolla heti hakemaan Herra Luiroa.

''Jos pelkästään äiti on kotona, hän luopuu Herra Luirosta mielellään'', Marika sanoi autossa. ''Mutta mitä sanot isälle, jos hän on kotona?''

''Sanon vaikka, että lemmikkisi on myrkyllinen eikä sovi lapsille'', kirjastontäti sanoi. ''Isäsi ei kuitenkaan uskoisi totuutta.''

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License