Sue, tai Raven, kuten hän halusi itseään kutsuttavan, laski H.P. Lovecraftin novellikokoelman kädestään ja huokaisi: ''Saisinpa kuolla!'' Ajatus kuolemasta oli Suesta, tai Ravenista, jotenkin rauhoittava ja auvoisa.
Sue, tai Raven, oli gootti. Hän oli värjännyt hiuksensa mustiksi ja pukeutui vanhanaikaisiin violetteihin tai mustiin vaatteisiin. Päivät hän vietti lintsaten koulusta ja lukien synkkää kirjallisuutta tai hengaten samanhenkisten kavereiden kanssa.
Kerran syrjäisellä kujalla Suea, tai Ravenia, vastaan tuli huppupäinen hahmo, joka kantoi viikatetta. ''Tule mukaani'', se sanoi. ''Aikasi on tullut.''
Pala hyppäsi Suen, tai Ravenin, kurkkuun. Kuolema ei enää tuntunut rauhalliselta tummuudelta, vaan pelottavalta lopulta.
''Anna minun elää!'' Sue rukoili.
''Jokaisella ihmisellä on aikansa'', huppupäinen hahmo sanoi, ''ja sinun on aika lähteä.''
Suesta kuolemalla leikittely oli ollut hauskaa, mutta tositilanne olikin kammottava.
''Minä olen nuori vielä'', Sue sanoi. ''Minulla pitäisi olla koko elämä edessäni!''
''Hmmpph!'' huppupäinen hahmo sanoi. ''Ehkä voisin tehdä poikkeuksen.''
''Tee se'', Sue sanoi. ''Rukoilen sinua.''
''Hyvää loppuelämää'', hahmo totesi synkällä äänellä ja häipyi.
* * *
Seuraavana päivänä Sue värjäytti hiuksensa blondeiksi sekä osti pinkin napapaidan ja minihameen. Sitten hän lähti iskemään koulun jalkapallojoukkueen kapteenia.