Etsijä

Osa I, uskonto

Jos Jumala tahtoo ihmisten uskovan itseensä, miksei hän anna ihmisille todisteita olemassaolostaan? Miksi Jumala antoi ihmiselle vapaan tahdon, jos hän ei tahdo ihmisen valitsevan vapaasti? Jos Jumala haluaa antaa ihmisille synnit anteeksi, miksei hän voinut tehdä niin ilman ristinkuolemaa?

Kysymykset risteilivät Pikku-Villen päässä. Hän oli kasvanut kristityksi, mutta kysymyksiin ei tuntunut löytyvän vastauksia. ''Olen lapsi vasta enkä ymmärrä kaikkea'', Ville ajatteli. ''Papit ovat varmaan viisaita. Ehkä heillä on vastauksia.''

Rippileirille Ville meni innokkaasti. Hän odotti saavansa vastauksia kysymyksiinsä, ehkä jopa todisteet Jumalan olemassaolosta. Leirillä hän kyseli ja väitteli pappien kanssa. Ville sai mainetta leirikavereiden keskuudessa, kun hän pystyi laittamaan papeille kampoihin.

Vastauksia ei vain papeilta tippunut. ''Jos ihminen on päättänyt, ettei usko Jumalaan, mitkä todisteet vakuuttaisivat hänet?'' oli ainoa vastaus, jonka hän sai kysymykseen todisteista.

Ville ajatteli, ettei Jumala varmaan sitovia todisteita pystynyt antamaan, mutta nykyistä paremmat kumminkin. Voisivathan esimerkiksi taivaat aueta ja Jumala julistaa olemassaolonsa kaikelle maailmalle ukkosenjyrinän säestyksellä.

Minkäänlaisia todisteita Jumalan olemassaolosta ei leirillä tietenkään esitetty. Painotettiin vain uskon merkitystä ikään kun sokealla uskolla olisi ollut jotain arvoa.

Rippileirin loputtua Ville kävelikin sieltä ulos ateistina.

Osa II, filosofia

Lukiossa Ville kiinnostui filosofiasta. Hän oli huomannut, että ihmiset rakensivat maailmankuvansa huterille perusteille, ja hän halusi toimia toisin. Hän halusi rakentaa itselleen varmasti totuudenmukaisen maailmankuvan perusteista lähtien.

''Filosofia on ensimmäinen tiede. Se tutkii kaikken perustavimpia kysymyksiä, kuten mitä on olemassa, mitä on tieto, ja niin edelleen'', luki Villen lukion filosofian kirjassa. Descartesin metodisen epäilyn menetelmä kiinnosti Villeä. Kyseenalaistetaan kaikki, katsotaan mitä jää jäljelle ja aletaan rakentamaan maailmankuvaa sen pohjalle. Filosofianopettaja kuitenkin kertoi Descartesin vetäneen Jumalan peliin epäilyttävin perustein, joten Ville ajatteli, että vaikka Descartesin periaatteet olivat oikein, hänen toteutuksensa mätti.

Lukion filosofiasta Ville ei vielä saanut eväitä tukevalla pohjalla lepäävän maailmankuvan rakentamiseen. Niinpä hän lähti lukion jälkeen yliopistoon lukemaan teoreettista filosofiaa.

Filosofian luennoilla Ville huomasi, että siellä kyseenalaistettiin kaikki, mutta vain yksi asia kerrallaan. Kyseenalaistettua asiaa tutkitttaessa tunnuttiin olettavan, että ihmisten totunnaiset ajattelutavat pätivät muiden kuin tuon yhden asian kohdalla. Ville ei voinut uskoa, että tällainen menetelmä tuottaisi varmalla pohjalla lepääviä tuloksia. Jos totunnaiset ajattelutavat olivat väärin, myös kyseenalaistetun asian pohtiminen vääristyi.

Kaksi vuotta Ville jaksoi tarttua aina uuteen filosofian kirjaan siinä toivossa, että se olisi erilainen. Ehkä juuri tässä kirjassa esitettäisiin Tosi Filosofia, joka antaisi eväät maailmankuvan rakentamiseen varmalle pohjalle.

Loppujen lopuksi Ville vaihtoi matematiikan pääaineeksi ja valmistui maisteriksi filosofia sivuaineenaan. Matematiikassa asiat sentään todistettiin, vaikka menetelmä päti pelkästään matematiikan sisällä ja matematiikanlaitoksella todistusmenetelmät otettiin annettuina pohtimatta niiden pätevyyttä.

Osa III, matematiikka

Valmistuttuaan Ville jäi yliopistolle matematiikan tutkijaksi. Matematiikasta oli tullut hänelle pakopaikka tiedon epävarmuudelta, ja matemaattisten todistusten löytämisessä Ville oli hyvä.

Matemaattisten tulosten joukossa oli yksi, joka erityisesti puhutteli Villeä: Gödelin ensimmäinen epätäydellisyyslause. Se sanoi, että on tosia matemaattisia väittämiä, joita ei voida todistaa, ja jotka siis ovat inhimillisen tiedon tavoittamattomissa. Vaikka matemaattinen tieto oli todistettua ja siis varmaa, se ei ollut kattavaa: Kaikkien tosien matemaattisten väitteiden totuutta ei voinut selvittää inhimillisin keinoin.

Tiedon ja totuuden erottamisesta tuli muutenkin Villelle keskeinen uskonkappale. Totuus oli se, miten asiat todellisuudessa olivat, kristallinkirkas, mutta ikävä kyllä suurelta osin ihmisen tavoittamattomissa. Inhimillinen tieto taas oli vajavaista, ja matematiikan ulkopuolella epävarmaa ja sameaa. Ville tiesi, että jotkut filosofit olivat kyseenalaistaneet tiedosta riippumattoman totuuden olemassaolon, mutta Ville oli menettänyt uskonsa varmuudesta matematiikan ulkopuolella ja salli itsellensä uskonkappaleen.

Tiedon ja totuuden erottaminen muutti myös Villen uskonnollisia käsityksiä. Vaikka kaikki inhimillinen tieto viittasi siihen, että jumalaa ei ole olemassa, Ville ei enää voinut sulkea pois mahdollisuutta, että on olemassa ihmiseltä salattu totuus jonkunlaisen jumalolennon olemassaolosta. Niinpä hän kääntyi ateistista agnostikoksi. Ateismia hän alkoi pitää konstruktivistisena käsityksenä, joka ei sopinut yhteen tiedon ja totuuden erottamisen kanssa.

Matemaatikkona Ville sai olla varmana pitämänsä tiedon kanssa tekemisissä päivittäin, mutta tutkijan urassa oli yksi asia, joka epäilytti häntä. Vaikka hänen uudet tuloksensa olivat todistettuja, ne eivät olleet merkittäviä. Matemaatikot ovat niin pitkälle erikoistuneita, että yhden alan uusia tuloksia eivät muiden alojen matemaatikot ymmärrä tai ole kiinnostuneet niistä. Villestä alkoi aikaa myöten tuntua siltä, että kaikki edes matemaatikkojen keskuudessa yleistä mielenkiintoa herättävä matematiikka oli tehty jo kymmeniä vuosia sitten.

Tottumuksesta Ville jatkoi vielä matematiikan tutkijana muutaman vuoden, vaikkei hän uskonut enää pystyvänsä saamaan aikaan uutta tietoa, jolla olisi merkitystä. Loppujen lopuksi tutkijanuran katkaisi vakava sairastuminen, ja Ville jäi pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle.

Osa IV, fiktio

Sairaseläkkeelle jäätyään Villellä ei ollut juurikaan velvollisuuksia, joten hän alkoi käyttää suurimman osan ajastaan elokuvien katselemiseen ja tarinoiden kirjoittamiseen. Fiktiosta tuli hänelle hänen elämänsä keskeisin asia.

Matematiikassa käsiteltyjä asioita kuten täydellisen pyöreitä ympyröitä ja vektoreita Ville alkoi pitää myöskin fiktiivisinä. Sen, että muut tieteet menestyksellisesti sovelsivat matematiikkaa Ville selitti jonkunlaisen kantilaisen virityksen kautta. Samat ajattelun lainalaisuudet koskivat sekä fiktiota että oikeiden tilanteiden hahmottamista, joten fiktiivisillä matemaattisilla olioilla aikaansaadut matematiikan tulokset auttoivat oikeiden tilanteiden hahmottamisprosessissa.

Myös tavallisempia fiktiivisiä tarinoita Ville piti tosielämän kannalta relevatteina. Ensinnäkin tarina aina heijasteli laatijansa maailmankuvaa, joten elokuvia seuraamalla Ville pysyi kärrillä yhteiskunnassa ilmenevistä arvoista ja asenteista, ehkä paremminkin kuin mitä hän olisi pysynyt asiatekstejä lukemalla.

Ville myös huomasi, että tarinat olivat loistava keino heitellä ilmaan ajatuksia ja ideoita, joita hän piti mielenkiintoisina, mutta jotka olivat liian epämääräisiä ja epävarmoja asiatekstin aiheiksi. Ville ajattelikin, että matemaatikkona hän oli joutunut tarkistamaan todistustensa jokaisen päättelyaskeleen oikeellisuuden lukuisia kertoja, mutta tarinankirjoittajana hän saattoi vain roiskaista idean paperille ja antaa lukijan päättää, paljonko totuutta siinä oli.

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License